Lohjan keskustan kupeessa sijaitsevassa Senioritalo Linnaistenhovissa on kotoisa tunnelma – ja sehän on tarkoituskin, sillä talosta löytyy viisikymmentäyksi huoneistoa, jotka ovat suunnattu ikäihmisille. Vuokratalo on Senioritalo Linnaistenhovi ry:n ylläpitämä.
Monipuolinen kokonaisuus
– Haluamme tarjota lohjalaisille ikäihmisille kohtuuhintaista vuokra-asumista hyvien palveluiden ääreltä. Joskus tulee hakemuksia lähikunnista, mutta asetamme lohjalaiset aina etusijalle, kertoo Linnaistenhovin hallituksen puheenjohtaja Sanna Partamies.
Linnaistenhovin asukkaaksi pääsee hakemalla. Jono on kuitenkin pitkä.
– Viime vuoden lopussa jonossa oli kolmekymmentäneljä hakemusta, Partamies kertoo. – Ihan alkuajoilta asti on ollut jonoa.
– Hakemusten määrä osoittaa, että Lohjalla tarvitaan tällaista paikkaa, hän jatkaa.
Hallituksen varapuheenjohtaja Riitta Pesonen huomauttaa, että Lohjalle haluttaisiin enemmän senioritaloja.
– On paljon ikäihmisiä, jotka toivovat yhteisöllistä asumista keskustan palveluiden ääreltä, hän selittää.
Puheenjohtaja Partamies luettelee Linnaistenhovin monipuolisia ominaisuuksia. Yksi valttikortti on erityisen ainutlaatuinen, se liittyy maantieteeseen: talon lähiympäristö on hyvin tasaista, joka tekee liikkumisesta helpompaa.
– Ja tässä on aivan lähellä ruokakauppa, pankki, apteekki ja kirjasto. Tämä sijainti on todella hyvä, Partamies summaa.
Samassa rakennuksessa sijaitsee myös lounasravintola Oiva.
– Se on hyvin tärkeä tämän talon asukkaille, Pesonen sanoo. – Monia vuosia sitten meilläkin oli täällä oma keittiö ja palkattu henkilökunta.
Palvelujen ulkoistaminen eri yrityksille on kuitenkin selkeyttänyt ja tehnyt toiminnasta helpompaa.
– Olemme viime vuosina ulkoistaneet siivous- sekä ravintolapalvelut, sanoo Partamies. – Kiinteistöhuolto on tullut alusta pitäen talon ulkopuolelta.
Hän kertoo, että he pyrkivät aina suosimaan lohjalaisia yrittäjiä erilaisissa remonteissa ja huoltotöissä.
– Niin pystymme kantamaan yhteiskunnallista ja alueellista vastuuta.
Yhteisöllisyys edellä
Senioritalo Linnaistenhovi järjestää asukkailleen runsaasti erilaista tekemistä. Vuoden 2022 toimintakertomuksesta ilmenee kymmeniä asukkaille järjestettyjä tilaisuuksia. Hyvinä esimerkkeinä tarinakerhot, hartaudet sekä retket eri puolille Lohjaa.
– Me haluamme kuulla asukkaiden toiveita ja pyrkiä yhteisöllisyyteen, sanoo Partamies.
Vaikka Linnaistenhovista ei löydykään omaa hoitopalvelua, yhdystyksen toiminnanjohtaja Paula Nordström pystyy järjestämään tukipalveluita yhdessä terveydenhuollon kanssa.
– Esimerkiksi koronarokotukset pystyttiin järjestämään täällä, jolloin asukkaiden ei tarvinnut lähteä tartuttamaan itseään, hän kertoo. – Ja mielestäni me selvisimmekin koronasta todella hyvin.
Pesonen kertoo, että toiminnanjohtaja Nordström pystyy auttamaan kaikissa pienissä arkisissa asioissa. Jos asukas kuitenkin tarvitsee varsinaista terveydenhuollon apua, täytyy hänen ottaa itse yhteyttä kaupungin palveluihin, selittää Pesonen.
Linnaistenhovissa auttaa myös kesätyöntekijänä toimiva Ina Tiainen.
– Teen toimistotöitä, hän sanoo. – Lisäksi juttelen asukkaille ja tarvittaessa pyydän apua huoltomieheltä.
“Voiko parempaa paikkaa ollakaan?”
Raili ja Esko rauta ovat Senioritalo Linnaistenhovin pitkäaikaiset asukkaat.
– Muutimme tänne 15. elokuuta vuonna 2005, Raili Rauta muistaa tarkasti.
Siitä tulee ensi kuussa siis kahdeksantoista vuotta, kun pariskunta muutti taloon. Heille on vuosien mittaan kertynyt kokemusta talon toimintatavoista ja rutiineista. He toimivatkin Linnaistenhovin päivystäjinä, jotka pystyvät auttamaan muita asukkaita erilaisissa haasteissa.
– Asuimme ennen Routiolla. Kun ajelin tästä silloin ohitse, niin ajattelin että kun päästään eläkkeelle, niin me muutetaan tänne – se oli selvä homma, Esko Rauta kertoo vakuuttavasti.
– Routiolla ei ollut hissiä ja minun jalat olivat huonossa kunnossa. Muutto tuli siis ajankohtaiseksi, selittää Raili.
Esko huomauttaa myös lähiympäristön tasaisuudesta ja sen vaikutuksesta liikkumiseen: – Rollaattorilla on vaivatonta liikkua.
Pariskunnalla ei ole Linnaistenhovista mitään ikävää sanottavaa. He hieman ihmettelevät sitä, miten alueella onkin niin rauhallista. Keskustan äänet eivät aiheuta vaivaa.
– Ei mitään metelöintiä, todella rauhallista, kertoo Esko.
– Ja kivoja naapureita, Raili kehuu. – Aina saa apua, kun pyytää.