Lohjalla toimii monia eläkeläisyhdistyksiä, joista yksi, kohta 50 vuotta toiminut poliittisesti sitoutumaton eläkkeellä oleville ja eläkeikää lähestyville seniorikansalaisille tarkoitettu yhdistys on Lohjan kansalliset seniorit ry. Jäsenmäärä tällä hetkellä on 225, kyseessä on siis iso ja vaikuttava yhdistys! Ja lisää jäseniä jokainen yhdistys tietenkin toivoo saavansa mukaan aktiiviseen toimintaansa.
Innostava ja aktivoiva toiminta pitää yllä sekä henkistä että fyysistä kuntoa, parantaa sitä ja ennen kaikkea pitää mielen pirteänä.
Lohjan kansalliset seniorit ry pitää kaikille jäsenilleen tarkoitettuja tilaisuuksia kerran kuukaudessa kesätaukoa lukuun ottamatta. Jäsentilaisuuksien ohjelmassa on mm. lyhyehkö alustus jostakin ajankohtaisesta tai muuten kiinnostavasta aiheesta. Tammikuussa vieraana oli kansanedustajaehdokas, asianajaja, varatuomari ja aluevaltuutettu sekä aluehallituksen jäsen Mikko Piirtola. Helmikuussa historioitsija Esa Koskinen kertoo kirjastaan ”Lohjalaisten historia III”. Maaliskuun kevätkokouksessa puheenvuoro on Aila Lindroosilla ja huhtikuussa saamme Yllätysvieraan! Toukokuun jäsentilaisuus on tutustumisvierailu Verlaan.
Yhdistystoiminnassa kuitenkin on ennen kaikkea tärkeää ystävien tapaaminen kahvipöydän ääressä.
Yhdistyksessä toimii varsin aktiivisesti useita harrastekerhoja, mm. Seppo Hännisen vetämä yhteiskunnallinen kerho, Timo Mustonen ohjaa käsityökerholaisia, Kati Petersen vetää liikuntakerhoa painopisteenä lihaskunto ja venyttely, Pasi Virtanen vetää keilakerhoa sekä Tuula Söderlund elokuvakerhoa. Kerhojen vetäjien yhteystiedot, kokoontumisajat ja paikat löytyvät kaikki yhdistyksen kotisivulla https://lohja.senioriyhdistys.fi Toimintaa-osiossa.
Lohjan kansalliset seniorit ry järjestää vuosittain useita teatteri-, konsertti- ja tutustumisretkiä eri kohteisiin. Näiden valintaan voivat jäsenet itse vaikuttaa antamalla vinkkejä kulttuuriryhmän jäsenille. Tapahtumista yhdistys ilmoittaa aina hyvissä ajoin paikkakunnan lehdissä.
Yksin ei kannata jäädä vaan osallistua ja virkistyä! Tule käymään tilaisuuksissa, soita jollekin hallituksen jäsenelle tai ota yhteyttä sähköpostilla kun haluat lisätietoja!
https://lohja.senioriyhdistys.fi

Kuvassa Lohjan kansalliset seniorit ry:n puheenjohtaja Seppo Hänninen, sihteeri Tuula Kuningas ja jäsenvastaava Riitta Luhtala