Koko 35 vuotisen historiansa aikana ei Ykkös-Lohja lehti ole jäänyt kuin yhtenä viikkona julkaisematta kesällä, ja silloinkin syynä oli Suomen koronan pahin vaihe. Nykyään Ykkös-Lohjaa julkaistaan viikoittain koko vuosi, lukuun ottamatta joulun ja uuden vuoden aikaa, kun lehti on koko henkilökunnan toimesta joululomalla.
Ykkös-Lohja on lohjalainen kaupunkilehti, joka jaetaan joka viikko keskiviikkoisin Lohjan eri alueille, sekä Nummelaan että Pohjois-Siuntioon siten, että jakelussa on kesällä 35 200 lehteä osa lehdistä jaettaessa suoraan myös kesäasukkaille. Heinäkuun mökkilehdessä 5.7. sekä elokuun laajassa ympäristöteemassa lehti jaetaan myös Vihtiin ja Karkkilaan, jolloin kokonaisjakelumäärä kasvaa yli 45 000 lehteen, ja siten niin tavallisella viikolla, kuin laajoissa jakeluissa, Ykkös-Lohja tavoittaa suuriman talousmäärän alueellisesti.
Vahva myös netissä
Ykkös-Lohjalla on ollut omat kotisivut www.ykkoslohja.fi jo vuosia, ja nykyään sivustolla käys sadoittain lukijoita päivittäin ja kaikki lehden artikkelit ovat luettavissa omina artikkeleinaan nettisivuilla. Lisäksi joka viikkoinen jakelulehti on luettavissa verkosta heti keskiviikkoisin ja Lehtiluukun verkkopalvelusta ovat saatavilla myös viimeisten vuosien kaikki numerot- maksutta.
Toimivaa mainontaa ja viestintää
Ykkös-Lohja on oikeasti paikallinen, yksityinen media, joka mahdollistaa sekä jakelulehden että digitaalisen kontaktipinnan alueen kuluttajille, lukijoille. Laajin peitto, monikanavaisuus ja kohtuulliset mainoshinnat, tekevät mediasta myös houkuttelevan ja käyttökelpoisen alustan yritysten markkinointi- ja mainostarpeisiin. Me myös julkaisemme mahdollisuuksien mukaan alueella toimivien yhdistysten ja seurojen tiedotteita, sikäli kun ne tulevat ajoissa viikkolehden toimitukseen. Ole siis ajoissa, jos olet lähettämässä tiedotetta omasta toiminnastasi.
Maksullinen tapahtuma vs maksuton
Jos oma tapahtumasi on lipullinen eli maksaa jotain kävijöille, emme julkaise siitä tiedotetta ilman mainosta. Ykkös-Lohja on mainosrahoitteinen lehti, joka jaetaan lukijoille maksutta saataville. Siksi kaikki tapahtumat, jotka perustuvat rahalliseen toimintaan, käsitellään yritysmainontana. Maksuttomista tapahtumista toivomme tiedotteen vähintään viikkoa aikaisemmin toimitukseen, mielellään aikaisemmin, jotta ehdimme käsitellä tiedotteen ja tehdä siitä uutisen lehden sivuille.
Hyvää kesää kaikille.
Ps. Jos sinulla on hyvä juttuvinkki, laita siitä vinkki meille sähköpostitse toimitus@ykkoslohja.fi osoitteeseen.