Sammatin perinteistä Kotokontupäivää vietetään lauantaina 11.4.2026 klo 10–14 Sammatin keskustan alueella. Tätä elinvoimaista tapahtumaa on vietetty jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan ja Kotokontupäivän ajankohta on aina Elias Lönnrotin syntypäivän 9.4 kieppeillä.
Kotokontupäivän tarkoituksena on esitellä ylpeänä Sammattia, osaamistamme ja kylän elinvoimaa. Tapahtumapaikkana on koko Sammatin keskusta, maamiesseurantalo Sampaalaan ovat kokoontuneet esittelijät ja keskustan toimijoilla ja liikkeillä on avoimet ovet ja ohjelmaa tutustumista varten.
Sampaalan sisätiloissa ja pihalla on parikymmentä esittelijää, paikalliset yhdistykset, kädentaitajat ja pienyrittäjät esittelevät toimintaansa ja tarjontaansa. Tarjolla on tietoa yhdistysten toiminnasta, hunajaa, luonnonkosmetiikkaa, puukkoja, käsitöitä, marja- ja sienituotteita, koiranruokaa puhtaasta suomalaisesta kalasta ja paljon muuta. Tarjolla on myös tietoa linnuista, eläinten jälkien tunnistusta ja pihalta löytyy myös ”Oma rakas kulkupeli” vanhojen ajoneuvojen näyttely. Kahviossa on tarjolla kahvia, pullaa ja vohvelia.
Ovet ovat avoinna tutustumista ja aktiviteetteja varten kirjastossa, kirkossa, nuorisotila kellarissa, paloasemalla, päiväkoti Pääskynpesässä ja lisäksi apteekissa, kaupassa ja kampaamoissa on mm. tarjouksia ja arvontaa.
Kotokontupäivänä juostaan Eliaksen hölkkä (7 km), lähtö Sammatin koululta klo 12.00.
Tapahtuman järjestävät Sammatin aluetoimikunta ja paikalliset yhdistykset ja toimijat.

SAMMATIN KOTOKONTUPÄIVÄ
la 11.4.2026 klo 10-14
Sammatin kirjasto
- Avoinna klo 9.30-14.00
- Musiikkiopiston muskari 9.30-10.00
- Lukukoira Nala tavattavissa 10.30-11.30
- Pinssipaja ja monsteriaskartelua, aineiston poistomyyntiä
- Tarinataituri Timo Auniolla ohjelmaa Lönnrot-salissa klo 12-14
Sammatin kirjasto, Lönnrot-Sali
- Tarinataituri Timo Aunio esittää:
- 12.00 Elokuva ”Kränkkä-Heikan aarre”
- 13.30 Yhteislaulua teemalla ”Vanhoja koululauluja”
Sammatin kirkko
- Kirkko auki klo 10-14, pastori, kanttori, seurakuntamestari ja kirkko-opas paikalla
- Musiikkiesityksiä klo 10.30, 12.00 ja 13.30
Sammatin koulu
Sammatin Sampo
- Eliaksen hölkkä 7 km, ilmoittautuminen klo 11.00 alkaen, lähtö klo 12.00
Sammatin sivuapteekki
- Vitamiinipore-maistatus, arvonta, näytteitä, tuotetarjouksia.
Sammatin VPK (paloasema)
- Avoimet ovet klo 10-14
- Kalustoesittelyä
- Nuoriso-osaston näytös klo 11.00
P-K Kukkakruunu
- Avoimet ovet ja hiustenleikkaus ilman ajanvarausta
- Ripset, kynnet ja kulmien värjäys, Siiri ja Virge
- Käsintehtyjä koruja myynnissä
Kampaamo Sujuvat Sakset
- Avoimet ovet, tarjouksia, kahvi/mehutarjoilu
- Lapsille kasvomaalauksia
- Sujuvat sakset Hanne ja kosmetologi Miija
Sale
- Tarjouksia, arvontaa ja pientä lapsille
Steinerpäiväkoti Pääskynpesä
- Avoimet ovet, keittolounasta myytävänä
Nuorisotila Kellari
- Keväistä askartelua ja pelit vapaassa käytössä
- Tule tutustumaan lasten, nuorten ja aikuisten yhteiseen Kellariin
MLL Sammatti
- Piirustuskilpailu lapsille
Sampaala
Eeva Joenpelto-seura (EJS)
- Toiminnan esittely
Kalevalainen tietäjäkoulu yhdistys ry
- Esittely: Kalevalainen tietäjäkoulu yhdistys ry ja Kalevala World – Kalevalan Maailma Oy
Kylien OmaVara -hanke
- Toiminnan esittelyä ja käytännön ratkaisuja kylien omatoimiseen varautumiseen ja selviytymiseen häiriötilanteissa.
- Varautumisämpärin arvonta!
Lohjan Museo
- Museon toiminta, Lohilammen museon ja Paikkarin torpan esittely
MaNun Hunaja
- Myynnissä paikallista hunajaa, käsintehtyä luonnonkosmetiikkaa ja mehiläisvahakynttilöitä
Kaspian Herlevi
- Käsitöitä
Oriflame
- Kosmetiikkatuotteiden esittely ja myynti
Pirjo Suominen
- Koruja, kortteja
- VoiTas -jumppaesittely
Sammatin eläkeläiset
- Toiminnan esittely
Sammatin Martat
- Marttatoiminnan esittely
Sammatin riistanhoitoyhdistys
- Toiminnan esittely
- Eläinten jälkien tunnistusta
Sammattiseura
- Toiminnan esittely
- Torikokous 14.30 kahviossa
Sampoyhdistys
- Toiminnan esittely
Sanataito (Liisa Laurila)
- Lukukirjoja, kortteja
Stella Natura
- Koiranruokaa puhtaasta suomalaisesta kalasta
Tiia Selenius-Nielsen
- Käsitöitä
Timo Laurila
- Puukonvalmistaja, esittely ja myynti
Sampaalan kahvio
Sammatin Maaseutunaiset
- Kahvia, pullaa ja vohvelia
Sampaalan piha
Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
- Toiminnan esittely, lintujen tunnistus jne.
Oma rakas kulkupeli
- Vanhat autot, mopot ja traktorit esittelyssä Sampaalan pihalla
Tapahtuma-aikataulu
9.30 Musiikkiopiston muskari Kirjasto
10.00 – 14.00 Kotokontupäivän kohteet avoinna
10.30 Musiikkiesitys Kirkko
10.30 – 11.30 Lukukoira Nala tavattavissa Kirjasto
| 11.00 | Sammatin VPK:n näytös | Paloasema |
| 12.00 | Eliaksen hölkkä, lähtö | Koulu |
| 12.00 | Musiikkiesitys | Kirkko |
| 12.00 | ”Kränkkä-Heikan aarre” -elokuva | Kirjasto, Lönnrot-Sali |
| 13.30 | Musiikkiesitys | Kirkko |
| 13.30 | Yhteislaulua ”vanhoja koululauluja” | Kirjasto, Lönnrot-Sali |
| 14.30 | Kesätorikokous | Sampaala |
Lisätietoa tapahtumasta löytyy fb-tapahtumasta Kotokontupäivä 2026, https://www.facebook.com/share/1BR1BEMgEJ/


