Uutta suuntaa ja uusia ajatuksia tuleville ammattivuosilleen etsivät aikuisopiskelijat ovat päässeet opiskelemaan vuosien varrella Luksiassa monia eri tutkintoja, myös yrittäjyyttä. Yrittäjyyden ammattitutkinto on kokonaisuus, joka tarjoaa mahdollisuuden tutkia, olisiko itsestä yrittäjäksi ja suunnitella yrityksen perustamiseen ja käynnistämiseen liittyviä asioita. Se, alkaako koulutuksen käynyt aikuisopiskelija sitten yrittäjäksi, on mahdollisuus. Kouluttautuminen antaa laaja-alaisen näkökulman oman yritystoiminnan suunnittelulle sekä kokonaisymmärryksen kannattavaan liiketoimintaan uudesta näkökulmasta.
Tietyn työhistorian myötä työssä käyvillä aikuisilla on yhä noin vuoden verran vielä mahdollisuus hakea koulutukseensa ajaksi (max. 15kk) aikuiskoulutustukea, sillä 16.6.2023 julkaistuun hallitusohjelmaan on kirjattu, että aikuiskoulutustuki lakkautettaisiin elokuussa 2024. Koska tuki saattaa jäädä historiaan, nyt on kenties hyvä hetki ottaa aikaa itselle, ja pieni tauko töistä. Me tapasimme muutaman aikuiskoulutustuella Luksian yrittäjäkoulutuksen käyneistä opiskelijoista kuullaksemme, mitä heille on opiskelun jälkeen tapahtunut. Tapasimme nämä samat opiskelijat viimeksi toukokuussa 2021.
Ehkä jonain päivänä koruyrittäjäksi
Linda Juvonen perusti oman toiminimiyrityksen huomattuaan, että koruharrastus oli paisunut omaksi liiketoiminnakseen. Hänen suunnittelemiaan koruja saa tilata hänen verkkokaupastaan sekä ostaa muutamasta jälleenmyyntipisteestä, mutta useimmille Arctic Wind Jewelry on vielä tuntematon brändi.
– Olen kuitenkin päivätöissä ja kotona on pieni lapsi, joten arki menee omalla painollaan eteenpäin. Korusuunnittelu alkoi harrastuksesta ja Luksian yrittäjäkoulutus antoi lisää työvälineitä sekä uskoa tekemiseen, eihän sitä koskaan tiedä, vaikka joku päivä siirtyisi kokonaan yrittäjäksi.
Tällä hetkellä Lindan korutuotteet ovat yksinomaan korvakoruja, joissa aiheena on pohjoisen kaunis luonto, Lapin taianomainen talvi ja upeat revontulet, mutta tulossa on myös muita koruja, kunhan muulta arjelta ehtii suunnitella ja laittaa toteutukseen.
– Tiedän, että enemmänkin voisi tehdä, mutta tämä riittää minulle tällä hetkellä.
Kun vielä oppisi keskittymään – oman näköinen kahvila
Monet lohjalaiset tietävät Kokkokallion kahvilan pitäjät Jussi ja Tarja Lönnströmin. He molemmat ovat käyneet yrittäjäkurssin ja tukevat toinen toisiaan omissa yrittäjähaaveissaan. Nyt heidän aikansa ja energiansa ovat viime vuosina menneet kahvilaan, mutta on Tarjalla samoissa tiloissa myös vyöhyketerapiaa. Hoitohuone Lumikello.
– Me täydennämme toisiamme mieheni Jussin kanssa. Kahvilan avaaminen ja vetäminen ovat olleet kovaa työtä, mutta positiivisella palautteella jaksaa eteenpäin. Täysillä tehdään töitä, oman näköisen toiminnan kanssa. Tämä on meille myös elämäntapa ja samalla kun opitaan lisään, kokeillaan myös uusia asioita. Eikä kaikki aina osa kerrasta kohdalleen. Yrittäminen ja elämä on jatkuvaa oppimista, miettii Tarja.
– Kun haluaa tehdä kaiken mahdollisimman paljon itse, oppii samalla. Ja tuotteesta, kuten tämä kahvila, syntyy täysin omannäköinen kokonaisuus. Aurinkoista päivää kaikille!
Kaikki on mahdollista
Taina Köykkä omaa vahvan kontaktiverkoston Espanjassa, sekä valmiin liiketoimintasuunnitelman, mutta aktiiviset suunnitelmat ovat tällä hetkellä tauolla, ja töitä tehdään Suomessa.
– Omasta terveydestä pitää huolehtia ensisijaisesti, ja kenties sitten joku hetki tulevaisuudessa on edessä yritystoiminnan aloittaminen Espanjassa. Kyllä nytkin Espanjan kontaktit pidetään lämpiminä siellä käydessämme, mutta yrittäjäksi Espanjaan siirtyminen odottelee valoisampia aikoja.
Alku aina hankalaa
Nina Rantapuulla on hyvä työpaikka, mutta hänelle on myös valmis liiketoimintakonsepti, jota hän on kehittänyt ja suunnitellut jo vuosia.
– Puolentoista vuoden koulutus ja välimatkan ottaminen arkityöhön kannattivat minun kohdallani. Jaksan nykyään paremmin sekä töissä, että tässä sivutyössäni verkkokurssien tarjoamisessa taiteilijoille. Olen täysin tyytyväinen tulotasooni ja työhöni, mutta yrittäjäopinnot antoivat mahtavat tiedot ja mahdollisuudet perustaa oma yritys. Omataidekoulu on todellinen brändi, joka voisi olla joskus täysin työnikin, mutta tällä hetkellä siihen ei ole tarvetta. Sen sijaan voi rakentaa taidekoulun brändiä rauhassa eteenpäin.
– Olen ymmärtänyt sen, että liiketoiminnan aloittaminen vaatii aikaa ja osaamista. Ilman yrittäjäkurssia, en olisi ollut valmis tähän, ja sen ansiosta minulla on sekä päätyö, että tuottava sivutyö, johon enemmän panostamalla voisi saada päätyön.
– Oma-aloitteisessa sivutyössä on yleensä kyse jostain sellaisesta, mihin suhtautuu intohimolla. Joten se toimii myös loistavana tasapainoittajana päätyölle. Se mahdollistaa myös lisätulot esimerkiksi eläkkeelle siirtymisen jälkeen, kertoo Nina ja hyväksyviä nyökkäyksiä muilta läsnäolijoilta.
Opiskelijaksi aikuisena – Luksiaan
Luksia tarjoaa aikuisopiskelijoille paljon erilaisia mahdollisuuksia, vaikkei lähtisi kokoaikaisen yrittäjyyden tielle.
– Yrittäjyyden koulutus on monipuolinen kokonaisuus, joka tarjoaa tuetusti itsensä työllistämisestä kiinnostuneelle osallistujalle mm. tarkennetun liiketoiminta- ja markkinointisuunnitelman, jotka tarvitaan laskelmineen, vaikka starttirahaa hakiessa. On hienoa huomata, miten ryhmässä jaetaan oivalluksia ja kokemuksia keskustellen kuukausittain. Tämän mahdollistaa kurssille osallistuvien jatkuva hakeutuminen. Opiskelijat, jotka ovat eri vaiheessa suunnitelmiaan, saavat toisiltaan paljon tukea ja ajatuksia. Koulutus toteutetaan sekä lähi- että verkko-opetuksena, ja opiskelijoita on ollut niin toiselta puolella Suomea, kuin Espanjan aurinkorannikolta. Toisaalta myös jo yrittäjänä toimivat ovat voivat käydä yrittäjäkoulutuksen ja saada lisää työkaluja oman yrityksen sekä sisäisen toiminnan analysoimiseksi ja kehittämiseksi, kertoo Suvi Eriksson Luksiasta.
– Yksi hyvä syy lähteä aikuisopiskelijaksi on siis vertaistuen ja vaikka sidosryhmien löytäminen kurssikavereista, joista monista tulee kavereita ja ystäviä myös ”siviiliin”, opiskelun päätyttyä. Jos innostuit, voit hakea, ja tulla juttelemaan omista mahdollisuuksistasi, se ei vielä sido sinua mitenkään, kehoitta Suvi.
Aikuiskoulutustuki
Aikuiskoulutustuki on rahallinen tuki, jota myönnetään työntekijälle tai yrittäjälle ammatillista kehittymistä tukeviin opintoihin. Työntekijät ja yrittäjät voivat hyödyntää aikuiskoulutustukea uransa aikana yksiin tai useampiin opintoihin yhteensä 15 tukikuukauden ajan, yhdessä tai useammassa erässä. Tuen avulla voit opiskella kokonaisia tutkintoja tai lyhyempiä koulutuksia lukuisissa oppilaitoksissa ympäri Suomen. Aikuiskoulutustuen avulla on helppo ottaa haltuun uusia tietoja ja taitoja työvuosien aikana. Se tarjoaa ratkaisuja niin työntekijälle kuin työantajalle, ja myös yrittäjä voi opiskella sen avulla joustavasti.
Tarjan:
Lindan:
tässä verkkokauppa: https://arcticwindjewelry.com/
https://www.instagram.com/arcticwindjewelry/
https://m.facebook.com/arcticwindjewelry/
Ninan:
Luksian
https://opintopolku.fi/konfo/fi/toteutus/1.2.246.562.17.00000000000000008746