Ajankohtaista

Articles for author: Päätoimittaja

Koeajossa uusi täyssähköauto Hyundai Kona

Hyundai Kona Electric on ollut suomalaisten suosikki sähköautojen joukossa jo pitkään, ja uuden sukupolven myötä se nousee jälleen parrasvaloihin. Tämä kompakti katumaasturi on kasvanut ulkoisesti, mutta on samalla säilyttänyt ketteryytensä, tehden siitä houkuttelevan vaihtoehdon niin kaupunkiin kuin pidemmällekin matkalle. Uudessa mallissa on kiinnitetty erityistä huomiota tiloihin, suorituskykyyn ja tietysti niihin teknisiin hienouksiin, jotka tekevät sähköautoilusta entistäkin vaivattomampaa. Me kävimme kokeilemassa uutta Konaa Tynninharjun PP-Autosta.

ABC Masuunin ABC-latausasema on avattu

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on viime vuosina panostanut vahvasti vihreään liikkumiseen. Uusia ABC-latausasemia on avattu muun muassa Prisma Lohjalle, Sale Nummelaan ja S-market Kemiöön. Lisäksi ABC Piihovin ja ABC Lohjan latauskenttiä on laajennettu 12 CCS latauspaikan suuruisiksi. ABC Masuuniin Karkkilaan avattu ABC- latausasema on kaikkiaan SSO:n toimialueen kolmastoista.

Digita on saanut valmiiksi taajuusmuutostyöt Lohjan radio- ja tv-asemalla – muutostöiden jälkeen tehtävä tarvittaessa kanavahaku antenni-tv-kotitalouksissa

Muutostöiden jälkeen antenni-tv-kotitalouksissa tulee tarvittaessa tehdä kanavahaku. Mikäli yhteisantennikiinteistössä (kerros- tai rivitalo) ei saada kanavia näkyviin kanavahaulla, kannattaa antennijärjestelmän toimivuus varmistaa isännöitsijältä. Uusi käyttöön tuleva taajuus on ollut aiemmin käytössä antenni-tv-lähetyksissä.

Brändimaininnat ja natiiviteksti: Näkymättömästä signaalista E-E-A-T:n kulmakiveksi tekoälyn aikakaudella

Digitaalisen markkinoinnin maailma on jatkuvassa liikkeessä. Viime vuosina yksi perinteisen hakukoneoptimoinnin (SEO) keskeisistä periaatteista on saanut rinnalleen uuden, entistä painavamman ja usein linkittömän työkalun: brändimaininnat. Nämä ovat viittauksia yrityksen, tuotteen tai palvelun nimeen, jotka eivät sisällä aktiivista hyperlinkkiä. Aiemmin ne saatettiin nähdä pelkkänä lisänä, mutta nykypäivän tekoälyvetoisessa haussa ne ovat nousseet strategiseksi voimaksi, joka vaikuttaa suoraan brändin auktoriteettiin ja näkyvyyteen Googlessa.

Luustoviikon infopiste ma 20.10.2025 klo 12-16 Lempolan Apteekissa

Pääkaupunkiseudun Luustoyhdistyksellä on Luustoviikon infopiste ma 20.10.2025 klo 12-16 Lempolan Apteekissa (os. Lehmijärventie 2, Lohja). Infopisteellä saat tietoa osteoporoosista ja miten voit tukea luustoterveyttäsi omahoidon keinoin. Voit myös mittauttaa pituutesi. Sen huomattava lyhenemä voi olla … Lue lisää

Miten sinä säästät? Sijoittamalla vai muuten?

säästäminen ja sijoittaminen

Siinä missä lottoaminen tarjoaa mahdollisuuden äkkirikastumiselle, tarkoittaa se kuitenkin sadoille tuhansille lottoajille enemmänkin arkista viihdettä kun todellista tuloa. Sijoittaminen sen sijaan useimmiten vaatii pidempää aikataulua ja suunnitelmallisuutta. Onneksi nykyaikana on tarjolla palveluita, joilla myös vähemmän aktiiviset sijoittajat pääsevät kiinni sijoittamisen tuloksiin.

Sunnuntaina 16.11. Laurentius-salissa on tarjolla viihdettä kaikenikäisille!

Linnateatterin riemastuttava Tatun ja Patun outo uninäytelmä ylittää tieteelliset raportit tarkkuudessaan! Esitys tarjoaa villejä ja outoja unia, vauhdikkaita (ja täysin nukahtamiseen sopimattomia) lauluja sekä lähes täydellisiä ratkaisuja hyvän yöunen takaamiseksi. Se sopii kaikille, jotka nukkuvat, ovat joskus nukkuneet tai toivovat voivansa nukkua. Ei muuta kuin silmät kiinni – eikun auki – ja mukaan Outolan veljesten hulvattomaan uniseikkailuun!

Suomalaisen sijoittamisen vallankumous: Näin 2020-luku muutti salkut ja sijoittajat

Vuosi 2020 käynnisti Suomen finanssimarkkinoilla ennennäkemättömän muutoksen. Globaali koronapandemia, vaikka se olikin taloudellisesti tuhoisa, toimi ristiriitaisesti katalyyttina sijoittamisen demokratisaatiolle. Talouden epävarmuus, matala korkotaso ja ihmisten kotiin jääminen yhdistyivät teknologiseen kehitykseen, joka teki sijoittamisesta helpompaa ja edullisempaa kuin koskaan aiemmin.  

Syksyn pimeät tunnit piilottavat peurat ja kauriit – Onnettomuusriski huipussaan loka-marraskuussa

Hirvieläinten vilkas liikehdintä on seurausta useista biologisista ja inhimillisistä tekijöistä. Ne ovat parhaillaan siirtymässä talvilaitumilleen etsimään suojaisempia ja ravinnon kannalta otollisempia paikkoja. Lisäksi syksy on useilla lajeilla kiima-aikaa. Esimerkiksi metsäkauriin kiima-aika ajoittuu heinä-elokuun vaihteeseen, mutta jälkikiimaa voi esiintyä vielä myöhemminkin. Vaikka valkohäntäpeuran varsinainen kiima-aika sijoittuu marras-joulukuuhun, eläimet ovat jo tätä ennen hyvin aktiivisia. Myös metsästyskausi lisää eläinten liikehdintää. Nykyajan asutus, erityisesti uudet, tiiviit asuinalueet, pirstoo eläinten totuttuja vaellusreittejä, pakottaen ne ylittämään vilkkaampia teitä.