Vihreiden Risto Murto piti osallistuvan budjetoinnin tuloksia hyvinä ja toivoi sille jatkoa.

Lähidemokratia ja vessapaperi puhuttivat Lohjan valtuustoa

Syyskuisessa Lohjan kaupunginvaltuuston kokouksessa valtuuston puheenjohtaja Joona Räsänen (sd) oli poissa, joten ensimmäinen varapuheenjohtaja Riikka Slunga-Poutsalo sai tulikasteensa nuijan varressa.Vauhti oli vinhaa, sillä kokous saatiin päätökseen reilussa puolessa tunnissa.Kauppakadun ja Koulukadun katusuunnitelmassa on suunniteltu kevyen liikenteen väylää Kauppakadun torin puoleiselle laidalle. Ratkaisut…

Lohjan yrityspalvelut toteutetaan jatkossa kaupungin toimesta

Lohjan kaupunginvaltuuston viime keskiviikon kokouksessa eniten keskustelua herätti Lohjan yrityspalveluiden tulevaisuus. Kokouksen alussa käsiteltiin puheenjohtajistoa ja kaupunginhallituksen kokoonpanoa. Joona Räsänen valittiin kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi, kun taas Riikka Slunga-Poutsalo ja Matti Pajuoja valittiin varapuheenjohtajiksi. Heidän toimikautensa kestää 1. kesäkuuta 2023 alkaen 31. toukokuuta 2025…

Lohjan kaupunginvaltuusto palautti Lohja Areenan käsittelyyn

Maaliskuun Lohjan kaupunginvaltuuston kokous keskiviikkona 15.päivä oli huomattavasti normaalimpi, kuin vuoden ensimmäinen kokous. Vaikka suurin osa esityslistan aiheista, kuten kaikki kuntalaisaloitteet, mentiin läpi suoraan puheenjohtajan vetäessä joukkoa eli ilman puheenvuoroja, saatiin tällä kertaa kokouksessa aikaan myös keskustelua. Maaliskuun valtuuston käsittelyssä oli nimittäin…

Talouden tummat pilvet huolettavat

Lohjan kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 16.11. ensi vuoden talousarviota ja vuosien 2024–2025 taloussuunnitelmaa. Valtuutettujen puheenvuoroista kuului se sama tilanne, jossa Lohjalla on oltu jo usean vuoden ajan; investointipaineita on, mutta niin on velkaakin, eikä taloustilanne näytä pidemmän päälle järin ruusuiselta. Puheenvuoroissa nousivat esille…

Kaivurikaupat kummastuttivat valtuustossa

Lohjan kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 12.10. Lännen 8600K kaivurikuormaajan hankintaa, sillä hankintaprosessissa on havaittu epäselvyyksiä. Sisäisessä tarkastuksessa ilmeni, että hankintaa ei ole kilpailutettu hankintalain mukaisesti, eikä siitä ole tehty viranhaltijapäätöstä Dynasty-järjestelmään. Hankinnan kilpailuttaminen on ollut teknisen toimen vastuulla. Hankinnalle ei ole ollut käytettävissä…

Villa Haikaria ei myydä ainakaan vielä

Villa Haikarin kohtaloa on vatkattu edes takaisin jo hyvän aikaa. Viimeisimpänä sitä käsiteltiin Lohjan kaupunginvaltuuston kokouksessa 14.9. Käsittelyssä oli kokoomuksen valtuutettu Juhana Salmenpohjan kesäkuussa tekemä aloite Villa Haikarin myymisestä. –Muiden vastaavien kohteiden osalta on todettu, että kaupungin ei ole tarkoituksenmukaista omistaa ja…

Positiivinen tilinpäätös ei anna syytä löysäilyyn

Lohjan kaupunginvaltuus käsitteli kokouksessaan 15.6. kaupungin viime vuoden tilinpäätöstä ja hyväksyi tilikauden 2021 tuloksen, joka ennen varausten muutoksia ja rahastosiirtoja on 16 458 803,57 euroa ylijäämäinen. Lisäksi valtuusto myönsi hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.–31.12.2021.…

Valtuuston kokous painottui aloitteiden käsittelyyn

Lohjan kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 18.5. kaupunginhallituksen ja -valtuuston loppuvuoden kokouspäivämäärät sekä merkitsi tiedoksi vuoden 2022 talousarvion toteutumisen ensimmäisen neljännesvuosiraportin. Muuten kokouksessa käsiteltiin enimmäkseen aiemmin tehtyjä aloitteita. Valtuustoaloite Unesco Global geopark -statuksen hakemisesta Lohjalle herätti hieman keskustelua. Asian käsittelyn aikana keskustelun valtuutettu Birgit…

Valtuustoaloitteita

Aloite väestösuojien rakentamisesta Pirjo-Leena Forsström (SDP) esittää valtuustoaloitteessaan, että Lohjan tulevat investointikohteet tarkistetaan uudelleen ja etsitään mahdollisuutta rakentaa kohteen käyttötarkoitus yhteiskäytöksi väestösuojatarpeen kanssa kaupungin keskustassa. –Valtuustoinfossa 21.3.2022 saadun tiedon mukaan Lohjalta puuttuu väestösuojatiloja. Keskustan alueella omakoti- ja rivitaloasukkaat jäävät suojatta. Arviolta noin…

Valtuustossa pohdittiin bussilippuja ja rantojen kehittämistä

Lohjan kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 19.1. mm. aloitteita bussilippujen hinnoista ja laavun ja nuotiopaikan rakentamisesta Routiolle. Bussilippujen kohdalla kyseessä oli kuntalaisaloitetta, jossa nuoret toivoivat halvempia lippuja. Valtuustossa todettiin, etteivät he voi asiaan vaikuttaa, sillä kaupunki ei nykyisen joukkoliikennelain mukaan saa tukea markkinaehtoista liikennettä.…