Hei, me revytään! on täynnä sketsejä, musiikkia, iloa ja energiaa

Huhtikuun 26. päivänä Billnäsin ruukin Valkoiseen saliin astelee neljä näyttelijää ja yksi muusikko. On salolaisen teatterin revyyn ensimmäinen esitys Billnäsissä.

On tosi hienoa, että saatiin Teatteri PROvinssin kanssa sovittua uudesta yhteistyöstä. Teatteri sopii tänne ruukille tosi hienosti ja katsotaan mihin kaikkeen se johtaa!.

Billnäsin Ruukin myynti- ja asiakaspäällikkö Bettina Westerlund.

Hei, me revytään! on jatkoa Teatteri PROvinssin huippusuositulle revyykaudelle. Muutaman vuoden tauko teki terää ja täysin uusi esitys sai ensi-iltansa Salossa Ravintola Musinessa syksyllä 2023. Uuden revyyn taustalla on kolme käsikirjoittajaa Hannes Suominen, Heikki Mäkäräinen ja Joonas Suominen. Revyyssä myös näyttelijänä toimiva Joonas Suominen kertoo:

Haluttiin tehdä käsikirjoituksesta sellainen että se ei oo aikaan eikä paikkaan sidonnainen vaan monipuolisesti viihdyttävä. Jätettiin myös alapäähuumori minimiin ja politiikka aiheena kokonaan pois. Tarkoitus on, että yleisössä viihtyy ihan jokainen.

Menneen syksyn esitykset kertovat suunnitelman osuneen nappiin – koko esityskausi oli lähes loppuunmyyty!

Revyy ryhmä

Lavalla nähdään neljä näyttelijää, laulajanakin tunnettu Esa Nummela pääkaupunkiseudulta, näyttelijä Hannamaija Nikander Lohjalta, näyttelijä-laulaja Anniina Jokinen Suomusjärveltä ja näyttelijä-ohjaaja Joonas Suominen Salosta. Musiikista vastaa livenä suomusjärveläinen muusikko Samuli Jokinen. Musiikki on tärkeässä osassa revyy-muotoa ja myös siinä tämä esitys kriitikoiden mukaan on onnistunut: “Yksittäisistä numeroista esityksen tähtihetkeksi voi huoletta nimetä ensimmäisen puoliajan päättävän iskelmäpotpurin, jossa suoritetaan melko kattava läpileikkaus suomalaisen kevyen musiikin historiaan”, Tommi Aitio, Salon Seudun Sanomat 23.10.2023. ”Muutaman vuoden tauon jälkeen revyyn rakentaneet provinssilaiset saavat katsojansa viihtymään. Se jos mikä ei ole yllätys kuten ei sekään, että Samuli osaa sovittaa ja soittaa ja Anniina, Esa, Joonas ja Hannamaija laulaa.” Pekka Mäenpää, Salonjokilaakso 26.10.2023.

Revyyn esitykset Billnäsin ruukin Valkoisessa salissa pe 26.4. klo 19, pe 3.5. klo 19, la 4.5. klo 18, ke 8.5. klo 19, pe 10.5. klo 19, pe 17.5. klo 19 ja ke 22.5. klo 19. Liput ennakkoon lippu.fi tai Lohjan Prisman Lippupisteen myyntipisteeltä.

“Taidokkaasti toteutettua musiikkia ja lempeää irvailua suomalaisen iskelmätaivaan tähdistölle.” Tommi Aitio, Salon Seudun Sanomat 23.10.2023.


Kuvat: Olga Yli-Hakula