Suomi on ”amerikkalainen” maa. Täällä nuoret puhuvat paljon englantia, ja amerikkalaiset tv-ohjelmat ja elokuvat ovat suosittuja, joten ei mikään ihme, että amerikkalainen reilut 50 vuotta vanha Black Friday perinne rantautui myös Suomeen 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Itseasiassa Inkoon kauppakeskus Strand oli ensimmäisen suomalainen kauppakeskus, jossa Black Friday oli selkeästi näkyvillä 2011, jopa siinä mittakaavassa, että Strandin omistaja Marcus Grönholm rekisteröi Musta Perjantai- nimen omalle firmalleen.

Suomalaiset eivät kuitenkaan lähteneet suomentamaan tapahtuman nimeä, vaan Black Friday alkoi näkyä vuosi vuodelta enemmän suomalaisessa mainonnassa – ja nykyään se on laajentunut käsittämään pidemmän alennusten kauden, jota joillakin yrityksillä markkinoidaan Black Week teemalla, vaikka tarjolla olisi kyllä alkuperäisen Black Friday jatkoksi tarkoitettu Cyber Monday teemakin, mutta se ei ole Suomessa niinkään merkittävä, kuin tämä Black Friday.

Black Friday on muodostunut ajanjaksoksi marraskuun neljännen torstain jälkeisen perjantain (eli kiitospäivän jälkeinen päivä) ympärille, jolloin kaikenlaiset yritykset pyrkivät myymään tuotteitaan ja palveluitaan tavallista suuremmalla alennuksella. On puhuttu myös siitä, kuinka tällaiset tarjousteemat ovat häivyttäneet ihmisten mielestä pienemmät alennukset, eikä 10% tai 25% alennukset tunnu kuluttajasta enää miltään, mutta monelle paikalliselle pienelle yrittäjälle jo tällainen alennus on monen tuotteen kohdalla liian suuri.

Tappiosta voittoon

Alun perin Black Fridayn idea tulee siitä, että alkuvuosi on useille kaupoille vielä tappiollista eli tilinauhoissa punaista, mutta Black Fridaysta eteenpäin tehdään voittoa – eli mustalla kirjattavaa tulosta.
Viime vuonna Black Friday oli vuoden suosituin ostospäivä Suomessa, ja suomalaiset ostivat neljä prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden Black Friday -alennuspäivänä. Black Fridayn ensimmäisen tunnin aikana myynti kasvoi 1375 prosenttia enemmän kuin vastaavaan kellonaikaan tavalliseen ostopäivään.

Suomessa yksi päivä ei riitä

Suomessa markkinat eivät ole isot, sillä kuluttajia ei ole paljon. Pelkästään yksi kampanjapäivä ei kannata.
Black Friday on monelle yritykselle samalla myös joulukauden aloitus.

Tänä vuonna Black Friday mainontaan on tullut viranomaisilta kaivattu lisäponnistus, nimittäin yritysten on alennusmyyntejä markkinoidessaan pitänyt vuoden 2023 alusta lähtien ilmoittaa alin hinta, jolla tavaraa on markkinoitu hinnanalennusta edeltäneiden 30 päivän aikana. Alimman hinnan ilmoittamista koskevan lainsäädännön tarkoituksena on saada harhaanjohtava tarjous- ja alennusmarkkinointi loppumaan.

Entä sinä itse? Oletko tällä kertaa ostamassa jotain yli 50% alennuksessa olevaa tavaraa, jota et välttämättä edes tarvitse?

KO

Kommentoi kirjoitusta