Mars Aurlahtipäivää viettämään. Kuvassa matkailupäällikkö Minna Ermala (vas), asiakkuuspäällikkö Elina Pakkanen SSO:sta ja Katja Juntunen Lohjan kaupunginorkesterista.

 

Historian toinen Aurlahtipäivä järjestetään 17.7. kello 13.00-21.00 Aurlahden rannassa. Päivä alkaa kojumyynnillä. Tarjolla on mm. lakuja, hattaraa, ruokaa, käsitöitä ja kirpputorimyyntiä. Kello 16.30 on vuorossa iskelmäkaraoken semifinaali, jossa kymmenkunta laulajaa kilpailee finaalipaikasta. Toinen semifinaali järjestetään Juhannusfesteillä.

-Taso on todella kova. Osa heistä tulee ponnahtamaan pinnalle. On häilyvää, mikä on iskelmää ja mikä poppia, joten kappaleita kuullaan monipuolisesti, kertoo Katja Juntunen Lohjan kaupunginorkesterista.

Kello 18.30 esitellään nuorten purjehduksen MM-osakilpailu ja joukkueet. Sen jälkeen Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivula pitää oman puheenvuoronsa. Kello 19.00 aloittaa illan pääesiintyjä Elastinen.

-Katselimme eri esiintyjiä ja totesin sitten, että olisihan tässä tämä Elastinenkin, mutta se on kalliimpi kuin muut, kertoo asiakkuuspäällikkö Elina Pakkanen SSO:sta.

-Kun Elina ehdotti Elastista, eivät muut esiintyjät enää riittäneet. Hän on tämän hetken eturivin artisteja Suomessa. Kylillä onkin puhuttu yksimielisesti, että Elastinen tulee vetämään porukkaa, sanoo Lohjan matkailupäällikkö Minna Ermala.

-Elastinen on positiivinen esiintyjä, joka uppoaa monenlaiseen yleisöön ja sopii hyvin koko perheen tapahtumaan, pohtivat Juntunen ja Lohjan markkinointipäällikkö Evita Malm.

Tapahtuman järjestää Lohjan kaupunki yhteistyökumppaniensa Kanssa. Pääyhteistyökumppaneina ovat SSO, Bonne-Juomat ja OP Länsi-Uusimaa. Sponsorien tuki tekee totta Elastisen esiintymisestä Aurlahtipäivässä.

-Koska nuorisopäivä jäi pois Rantajameilta, halusimme yhdessä kaupungin kanssa järjestää nuoriso- ja perhepäivän, johon kaikki pääsevät osallistumaan, Pakkanen kertoo.

Elastisen konserttia on helppo katsella, sillä yleisölle varattu alue jatkuu aina rantaviivaan saakka. Aitoja ei ole aluetta rajaamassa, joten konserttia voi seurata vapaasti parhaaksi katsomastaan paikasta.

 

Aurlahtipäivä sai paljon kiitosta jo viime kesänä

Aurlahtipäivä saavutti suuren suosion jo ensimmäisellä kerralla viime kesänä. Tuolloin esiintymässä oli Poets of the Fall, ja tapahtuma keräsi arvioilta noin 4 000 osallistujaa. Samaa tai jopa suurempaa kävijämäärää odotetaan myös tänä vuonna. Tapahtuman tausta on Lohjan iltatoritapahtumissa.

-Iltatorit oli ennen vedetty torilla, mutta kaupungin johto alkoi miettiä, miten tori toimisi rannassa. Yksi iltatori siirrettiin sitten rantaan ja testattiin. Se toimi todella hyvin, Malm kertoo.

Tänä vuonna kaupungin päättäjien kanssa on keskusteltu ilmaisen tapahtuman tarpeellisuuden.

-Asiasta keskusteltiin, että miten resursseja on, mutta sponsorit mahdollistavat tapahtuman, Ermala kertoo.

Tapahtumayleisö tuntuu kuitenkin olevan vahvasti ilmaisen tapahtuman kannalla.

-Teimme viime kerralla kyselyn siitä, miten kaupungin järjestämään ilmaiseen tapahtumaan suhtaudutaan ja kannattaako sellaisia tuottaa. Vastauksia tuli yli 500 ja vastaus oli 100% kyllä. Yli 25% vastaajista oli ulkopaikkakuntalaisia, jotka olivat tulleet Lohjalle juuri tapahtumaa varten, Malm kertoo.

-Tapahtumasta oli laajempaakin hyötyä, sillä se toi hyvin asiakkaita myös keskustan ruokapaikkoihin, lisää Ermala.

Ilmaisen rantatapahtuman myötä halutaan myös vahvistaa Lohjan imagoa järvikaupunkina.

-Järvikaupunkiteemaan sopii, että tapahtumia tuodaan järvenrantaan, Ermala toteaa.

 

Mukaan Aurlahtipäivää toteuttamaan?

Tapahtumassa on lapsille pomppulinna, mutta edelleen otetaan ilolla vastaan ehdotuksia muista aktiviteeteista, joita esimerkiksi seurat voisivat tuoda tapahtumaan. Pakkanen muistuttaa, että kyseessä on yhdistyksille ja yrityksille hieno tilaisuus järjestää tapahtumaan sisältöä ja esitellä samalla toimintaansa. Ideoita voi vapaasti ehdottaa kasvomaalauksesta painiin ja pikakampauksista hevosenkengänheittoon.

Hyvä mieli saavutetaan tunnetusti vatsan kautta. Aurlahtipäivään toivotaankin vielä lisää ruoka- ja juomamyyjiä. Tilausta tarjottaville on, sillä viime vuoden tapahtuman suosio yllätti kaikki ja ruoka loppui kesken. Pakkanen huomauttaa, että koska tapahtuman järjestetään tiistaina, sen myötä yrittäjätkin voisivat saada mukavaa lisätienistiä keskellä viikkoa. Pienten yrittäjien alkoholin myyntiä alueella helpottaa se, että kaupunki on hakenut koko tapahtuma-aluetta anniskelualueeksi.

Tapahtumaan otetaan 50 kirpputorimyyjää, joiden tulee ilmoittautua ennakkoon. Myyntipaikat jaetaan tapahtumapäivänä. Muut myyntipaikat paitsi kirppismyynti ovat maksullisia.

Aurlahden ranta-alueen lähikadut suljetaan liikenteeltä kello 12.00 tapahtumapäivänä.

Samaan aikaan Aurlahtipäivän kanssa käynnissä on myös Zoom8-purjejollien MM-kilpailu.

 

Zoom8-purjejollien MM-osakilpailu

Samaan aikaan Aurlahtipäivän kanssa Lohjan Purjehtijat järjestävät Aurlahdessa nuorten purjehduksen MM-osakilpailun.

-Kyseessä on Zoom8-purjejollien MM-kilpailu. Paikalle odotamme noin sataa alle 18-vuotiasta purjehtijaa. Purjehtijoita tullee kaikista itämerenmaista, Itävallasta ja kaukaisin Australiasta, kertoo Lohjan Purjehtijoiden puheenjohtaja Kari Sinivuori.

Kilpailu alkaa lauantaina ja sen viralliset avajaiset pidetään Aurlahtipäivän yhteydessä. Kilpailu päättyy seuraavana lauantaina ja sunnuntaina on vielä vuorossa Zoom8 joukkueiden EM-kilpailu.

-Yleisö näkee kilpailun hyvin Liessaaren päästä, sillä purjehdusalue on siinä heti edessä Isoselällä. Rantakentällä ja rannan välisellä nurmikolla on kisakylä, jossa kalusto ja maiden teltat sijaitsevat, Sivivuori kertoo.

Mutta miten MM-osakilpailu on saatu Lohjalle?

-Lohjanjärvi on järvenä haastava purjehdusareena ja tarpeeksi suuri, jotta isokin tapahtuma mahtuu alueelle. Pidimme pari vuotta sitten useiden luokkien regatan ja silloin joukko Zoom8-purjehtijoiden vanhempia kysyi, olisimmeko kiinnostuneita MM-kilpailusta. Teimme tarjouksen Zoom8-kansainväliselle luokkaliitolle ja meidät valittiin järjestäjäksi, koska rantakenttä pukukoppeineen on ainutlaatuisen hyvä alue veneiden säilytykseen ja vaatteiden vaihtoon. Ranta on myös aivan kaupungin keskustassa, jolloin ihmisten on helppo liikkua. Lisäbonuksena oli Kisakallio, joka on purjehduspiireissä tuttu koulutus- ja testauspaikka. Kilpailun päällikkö on Lohjan Purjehtijoiden pitkäaikainen jäsen ja entinen kommodori, Arto Sjöholm, joka on kansainvälisesti arvostettu MM-tason kilpailupäällikkö, Sinivuori kertoo.

-On hienoa, että meillä on mahtava järvi, hienot talkoolaiset ja joukko junioriurheilua ymmärtäviä yrityksiä, jotka yhdessä mahdollistavat hienon tapahtuman toteutuksen. Tällaiset tapahtumat järvellä tuomat oikeaa sisältöä Lohja järvikaupunki -sloganille, Sinivuori tiivistää.

SMS