J. Eskelinen & Onnenkulkurit saapuvat lauantaina 25.8. Tanhuhoviin Lohjalle. Illan aikana kuullaan perinteistä tanssimusiikkia, iskelmämusiikkia ja ehkäpä myös rautalankaa. J.Eskelisen suuria esikuvia ovat olleet jo pikkupojasta lähtien Olavi Virta ja Elvis Presley.

J.Eskelinen tekee keikkaa ympäri maata Onnenkulkurit yhtyeen kanssa. Kyseisellä kokoonpanolla keikkaa on tehty jo useamman vuoden ajan, ja faneja on kertynyt tuhansittain. Uunituore levy ”Haulikkohäät” on entisestään lisännyt J. Eskelisen suosiota. Hänelle ominaista ovat niin upea äänensä fraseerauksineen kuin vahva tulkintakin. J. Eskelisen albumi ”Haulikkohäät” valittiin huhtikuussa paikallisradioiden kuukauden levyksi.

J. Eskelinen on säestänyt monia kuuluisuuksia, mutta astui itse parrasvaloihin kolme vuotta sitten esikoisalbumillaan – jo tuolloin kiinnitettiin huomiota hänen miehekkääseen ääneensä, joka eittämättä tuo mieleen Kari Tapion. Myös esikoisalbumi palkittiin kuukauden levynä. Tänä päivänä J. Eskelinen kuuluu valtakunnan työllistetyimpien artistien kärkijoukkoon – Eskelisen kaltaista aikamiestä on odotettu.

J. Eskelinen on mukana myös useammassa konserttiproduktiossa: ”Esko Rahkosen muistokonsertti”, ”Unto Monosta muistellen” -konsertti ja ”Sinivalkoiset Legendat” -konsertti.