
Garden fest elokuussa Virkkalassa
Jo pienimuotoiseksi perinteeksi muodostunut musiikkitapahtuma Garden fest järjestetään jälleen elokuussa. Gardenfest tapahtuma järjestetään samassa paikassa kuin aiempinakin vuosina, ja siitähän se nimikin tulee: puutarha. Paikkana on nimittäin virkkalalaisen soitinliikkeen Delta Soundin takapihan puutarha.

Mökki vai huvila – mökkeilyn muuttuneet olosuhteet
Perinteisesti ”mökillä” on Suomessa tarkoitettu vaatimatonta, usein maaseudulla tai luonnon helmassa sijaitsevaa viihtyisää asuntoa, joka tarjoaa rauhallisen pakopaikan ja mahdollisuuksia monenlaisiin ulkoilma-aktiviteetteihin.

Mustion Linnan kesäteatterin komedia ”Hulvaton Elokuvan Historia” valloittaa
Perinteinen Mustion Linnan kesäteatteri on jälleen avannut ovensa yleisölle, ja tänä vuonna lavalle nousee jotain poikkeuksellisen huvittavaa ja ainutlaatuista. Teatteri Provinssin tuottama näytelmä ”Hulvaton Elokuvan Historia” lupaa viedä katsojat unohtumattomalle aikamatkalle elokuvamaailman kultaisille vuosikymmenille, tuoden lavalle ikonisia hahmoja ja unohtumattomia hetkiä valkokankaalta. Kyseessä on nimenomaan komedia, joka on kahden kokeneen koomikon ja näyttelijän, Hannes Suomisen ja Teemu Aromaan, käsialaa – heidän dynamiittinen yhteistyönsä takaa nauruntäyteisen illan. Näytelmä sai ensi-iltansa Mustiolla jo 28. kesäkuuta, tarjoten raikkaan tuulahduksen kesäteatterin ohjelmistoon ja poikkeavan elämyksen perinteisempien farssien rinnalle, joita Mustion lavalla on viime vuosina nähty

Toukokuun 2025 mökkikauppakatsaus: Loma-asuntokauppa rullaa edelleen vahvasti
Toukokuussa loma-asuntokauppoja tehtiin yli 21 prosenttia viime vuotta enemmän. Koko alkuvuoden osalta mökit ovat vaihtaneet omistajaa jopa lähes 30 prosenttia vilkkaammin kuin viime vuonna”, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa.

Lohjan Iltatorit kutsuvat jälleen – keskiviikkoiltojen kesäkarnevaali tuo lavalle Olli Halosen ja Frans Harjun
Lohjan keskusta herää eloon jälleen keskiviikkoiltaisin, kun Iltatorit täyttävät torin, livemusiikilla, myyntikojuilla, osallistavalla toiminnalla ja kesän tuoksuilla. Tänä kesänä iltatorit järjestetään vielä kahdesti: ke 16.7. ja ke 6.8.2025 klo 16–20, ja luvassa on sekä tuttuja toritunnelmia että huippuluokan esiintyjiä.

Galleria Luts ja Taidelainaamon uudet näyttelyt
Galleria Luts & Taidelainaamon tiloissa avautuu kolmen taiteilijan monipuolinen näyttelykokonaisuus, joka ulottuu öljyvärimaalauksista surrealistisiin veistoksiin ja kokeelliseen mediataiteeseen. Galleria Lutsin, Jemma-tilan ja mediataidetila LUMEn näyttelyt tarjoavat katsojalle sekä visuaalista runsautta että syvällisiä eettisiä, psykologisia ja yhteiskunnallisia teemoja.

Kesä- ja matkailu lohjalaisten yritysten silmin
Tilastokeskuksen mukaan kotimaan vapaa-ajanmatkailun suosio kasvoi vuonna 2024. Ilmaismajoituksen sisältäneiden kotimaan vapaa-ajanmatkojen määrä kasvoi lähes viidenneksen ja maksullisen majoituksen sisältäneiden matkojen määrä pysyi edellisvuoden tasolla. Yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä ulkomaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin 5,6 miljoonaa, mikä on suunnilleen saman verran kuin edellisvuonna.

Kesäkuun taidenäyttely Lohilammen Taidenavetassa
Taidenäyttely järjestetään jo kahdeksannentoista kerran. Esillä on jälleen kiinnostava kattaus maalauksia, Laura veistoksia ja installaatioita. Paikallisten taiteilijoiden Jonas Gustavssonin, Sini-Inario Haverisen ja Laura Pikarlan lisäksi näyttelyyn on kutsuttu Juha Saraste Akaasta sekä Kai Hanninen Lahdesta.

Fagerkulla Folk – Kansanmusiikkia ruukkimaisemassa
Karkkila saa tänä vuonna oman kansanmusiikkifestivaalinsa, kun Fagerkulla Folk soi historiallisessa miljöössä Karkkila-Högforsin Työläismuseon alueella lauantaina 30.8.2025 ensimmäistä kertaa.

Kesäloman tekemistä: käydään naapurissa
Viime viikolla luit tavallisen Ykkös-Lohjan sijasta Lännen Helmi-lehteä. Se oli Lännen Helmen 29.kerta, eli ensi vuonna on vuorossa juhlavuosia, ja sen suunnittelut ovat jo aloitettu. Mutta mitä viime viikon lehdessä sitten oli sellaista, mikä liittyisi ajatukseen naapurissa käymisestä? Nyt ei puhuta varsinaisesta naapurista, vaan naapurikunnista.

Matkapoikien kesäale näyttää komealta – näin hyödynnät parhaat arkiset lomatarjoukset
Matkapoikien kesäale on nyt käynnissä 11.–18.6.2025, ja tarjolla on huikeita etuja: jopa 50 % alennuksia, ‑100 € suoria alennuksia sekä bussikuljetuksia ilman palvelumaksua suoraan satamiin. Tarjous koskee esimerkiksi risteilyjä, kaupunkilomia, elämysristeilyjä, perhelomia ja kiertomatkoja – hinnat jopa alkaen 10 € päiväristeilyille Tallinnaan.

Järvitunnelmia Linderinsalin kesän valokuvanäyttelyssä
Lohjan pääkirjastolla Linderinsalissa avautuu 13.6.2025 Lohjan Museon tuottama valokuvanäyttely Pitkä retki veden äärelle, joka on tehty yhteistyössä karjalohjalaisen valokuvaajan Antti Kähösen kanssa. Näyttely on esillä 13.6.–31.8.2025 kirjaston aukioloaikojen mukaisesti osoitteessa Karstuntie 3, Lohja.

Pusulan kesäteatteri 2025:MAALTA PESEE! – improvisoitu maalaiskomedia
Pusulan kesäteatteri esittää kesällä 2025 maalaiskomedian ”Maalta pesee!”. Näytelmän tapahtumat sijoittuvat idylliseen maalaismaisemaan ja lavalla tavataan monta tuttua hahmoa… tai sitten ei, koska tänä kesänä yleisö saa päättää, mitä haluaa nähdä. ”Maalta pesee!” on improvisoitu esitys, jossa koetaan joka ilta uusi tarina.

”Pikku vikoja… Heleppo korijata!”– vai onko?
Katsastus on kulttimaineeseen noussut tragikomedia, jossa on ainekset kolmiodraamaan, kun rakastetaan naista… ja autoa.
Nuorenparin selviytymistarina vie katsojan kärpäseksi kattoon seuraamaan avioliiton ensi kriisit, asuntopulan ja tuskailun lähimmäisten tuomista odotuksista sekä paineista.
Kesähäät vietetään myöhässä, synnytellään ja vähän ehkä ryypätäänkin.

Kaksipäisen kotkan varjossa -musikaali Karkkilan Tehdasnäyttämöllä
Karkkilan Työväen Näyttämön kesäteatterissa, ainutlaatuisella Tehdasnäyttämöllä nähdään tänä kesänä musikaali Kaksipäisen kotkan varjossa, joka perustuu Timo Koivusalon elokuvakäsikirjoitukseen.


