
Billnäsin ruukki 2026 – uusia elämyksiä, gastronomiaa ja ennätyksellinen tapahtumavuosi!
Länsi-Uudellamaalla virtaavan Mustionjoen varrella sijaitsee Billnäsin ruukki, joka yhdistää vuosisatojen teollisen historian ja nykypäivän elämyksellisen matkailun. Alue tunnetaan paitsi rautaruukkiperinteestään myös idyllisestä miljööstään, joka houkuttelee vierailijoita ympäri vuoden.

Lohjan Kahvilapäivä kasvoi kahvikupillisesta koko kaupungin ilmiöksi
Lohjan Kahvilapäivä (to 4.6.2026) on esimerkki tapahtumasta, joka kuulostaa aluksi pieneltä mutta kertoo paljon koko kaupungin luonteesta. Tapahtuman ytimessä on ollut alusta asti ajatus siitä, että ihmiset lähtisivät liikkeelle, tutustuisivat eri kahviloihin ja löytäisivät samalla uusia makuja, yrittäjiä ja kohtaamispaikkoja.

Galleria Lutsin uudet näyttelyt avaavat ovia uusiin suuntiin, fantastisiin hahmoihin ja muuttuviin maisemiin
Galleria Lutsissa avautuu 29.5.2026 kolme sisällöltään ja ilmaisumuodoiltaan rikasta näyttelykokonaisuutta, jotka valtaavat gallerian eri tilat kesäkuun ajaksi. Tuleva näyttelykausi tuo tiloihin yhteensä seitsemän taiteilijan näkemyksiä ja tarjoaa kävijälle poikkeuksellisen monipuolisen katsauksen nykytaiteeseen.

1000 pyöräiljää ja Lohjanjärven ympäripyöräily
Vuonna 2026 tapahtuma keräsi 994 osallistujaa ja järjestettiin jo 46. kerran. Hyvän mielen pyöräilypäivässä ei ole ajanottoa eikä tuloslistoja, vaan osallistujat ajavat omaan tahtiinsa maantie-, gravel- ja retkireiteillä Lohjanjärven ja Lohjanharjun maisemissa. Seuraavan kerran tapahtuma järjestetään lauantaina 22.5.2027.

Ikivihreät klassikot Sammatissa
Sammatin kulttuurihistoriallisessa miljöössä kuullaan helluntaina musiikkia menneiltä vuosikymmeniltä, kun alueella toimivan Roihu-kollektiivi ry:n huippumuusikot järjestävät Ikivihreät klassikot -konsertin Sampaalassa, vieden nostalgisiin tunnelmiin ja tuoden upeat ajattomat sävelet henkiin raikkaina sovituksina.

Eeva Joenpellon kirja Elämän rouva, rouva Glad luetaan maratonina toukokuussa
Lohjan kaupunki ja Vaahterateatteri järjestävät yhteistyössä Eeva Joenpelto -lukumaratonin Lohjan pääkirjaston Järnefeltinsalissa pe 22.5. klo 14-22 ja la 23.5. klo 10-18.30. Tilaisuus on pääsymaksuton. Järnefeltinsaliin mahtuu noin 40 kuulijaa ja lisäksi tilaisuus striimataan Lohjan kaupunginkirjaston YouTube-kanavalle.

Tunteiden sunnuntai Lohjalla: Luontohengellisyyttä Panu Pihkalan johdolla & Musiikkisukellus Risto Nordellin ja Ville Urposen kanssa
Lohjalla on sunnuntaina 17.5. on mahdollisuus virittää ajattelua, tunteita ja kokemusmaailmaa. Tutkija Panu Pihkalan kanssa päästään tutustumaan luonnon herättämiin tunteisiin ja luontohengellisyyteen Lohjan seurakuntakeskuksessa. Risto Nordell ja Ville Urponen puolestaan taituroivat musiikki-illan elämyksen Pyhän Laurin kirkossa.

Lohjanjärven klassikkokierros kutsuu kevään pyöräilijät liikkeelle
Lohjanjärven Ympäripyöräily palaa Lohjan kevääseen lauantaina 23. toukokuuta 2026, kun perinteikäs tapahtuma järjestetään jo 46. kerran. Lähtö tapahtuu klo 10.00, ja päivän tapahtumakeskuksena toimii Lohjan jäähallin piha osoitteessa Rajavartiostonkatu 1.

Kaupunki kuuluu myös festivaalialueella
Kuntien kulttuuritoiminta tarkoittaa toimintaa, jolla kunta edistää taiteen ja kulttuurin tekemistä, harrastamista, saatavuutta ja käyttöä. Tapahtuma voi siis olla kaupungille väline, ei itse tarkoitus. Festivaali voi palvella kulttuuria, matkailua, nuorisotyötä, keskustan elävöittämistä ja asukkaiden osallistumista samaan aikaan.

Karjaan päivä tarjoaa musiikkia, elämyksiä ja juhlatunnelmaa koko perheelle
Karjaan 700-vuotisjuhlavuoden päätapahtuma vietetään kesäkuussa, kun Karjaan päivä täyttää kulttuuritalo Fokuksen ympäristön musiikilla ja kaikenikäisille suunnatulla ohjelmalla. Lauantaina 6. kesäkuuta alue muuttuu kohtaamispaikaksi, jossa yleisö voi liikkua lavashow’n, yhdistystorin, työpajojen ja eri puolille kaupunkia sijoittuvien ainutlaatuisten elämysten välillä.

Mustionjoen kalatiet auki taas – seuraa eväkkäiden kuhinaa suorana
Mustionjoen kalatiet Raaseporissa ovat jälleen auki vaelluskaloille myöhäissyksyyn saakka. Åminneforsin ja Billnäsin voimalaitospadot ohittaville kalateille odotetaan jälleen vilkasta kevättä ja tuhansia kalahavaintoja. Kalojen kulkua voi seurata suorana lähetyksenä Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n (LUVY) Kalastriimistä, jota lähetetään Raaseporista Åminneforsin kalatiestä.

Galleria Lutsin toukokuun näyttelyt
Lohjan Laurinkadulla sijaitseva Galleria Luts & Taidelainaamo avaa toukokuun näyttelykokonaisuuden, joka on täynnä merkityksiä. Kokonaisuus pitää sisällään Kanneljärven Opiston kuvataidelinjan historiallisen päätösnäyttelyn, tamperelaisen Niina Kiiverin mediataidetta sekä Helena Rajalinnan oivaltavia teoksia. Näyttelyajankohta: 1.5.–23.5.2026

Lohjan Teatterin lavalle nousee odotettu satunäytelmä – Salainen puutarha lumoaa katsojat 10. huhtikuuta alkaen
Lohjan Teatterin lavalle nousee odotettu satunäytelmä – Salainen puutarha lumoaa katsojat 10. huhtikuuta alkaen

Aploodin Teatterifestivaalit järjestetään Ervinsalissa 20.-26.4.
Teatteri Aploodin 14. toimintakauden päättää upea Teatterifestivaaliviikko.



