Tänään: 21.07.2024

Toimittaja

Kulttuuribussi Kubu suuntaa Sammattiin

kubu, kulttuuri

Taiteilija Pekka Kainulainen esitteli huhtikuun Kubu-kierroksella maalaustaan, jonka hän on tehnyt Ristin koulun ruokalan seinälle. (Kuva: Matti Pirhonen)

 

Kuvataiteilijat ahertavat yleensä omassa rauhassaan, mutta kulttuuribussi Kubun kyydissä pääsee tutustumaan taiteilijoihin heidän työhuoneillaan. Tulevan kesän kierrokset suuntautuvat Sammattiin sekä hiukan Nummen puolelle ja niiden teemoina ovat muinainen Lohja ja Kalevala.

Ensimmäisellä kierroksella lauantaina 9.6. tutustutaan Pekka Kainulaiseen ja hänen työhuoneeseensa, Länsi-Uudenmaan taiteilijaseuran taidelainaamoon, Paikkarin torppaan sekä seppä-kuvataiteilija Mika Munteriin ja hänen pajaansa.

Munter tunnetaan viikinkityylisistä taontatöistään sekä suurikokoisista metalliveistoksistaan, joiden materiaalina hän käyttää muun muassa romuautojen peltejä. Kainulaisen alaa ovat performanssit ja myyttisiä teemoja sisältävät piirrokset ja maalaukset. Lisäksi hänet tunnetaan maailmalla heavymetalliyhtye Amorphiksen kappaleiden sanoittajana.

Toisella Kubu-kierroksella 12.7. tutustumiskohteet ovat muuten samat, mutta Paikkarin torpan sijasta tutustutaan Lohilammen taidenavetan näyttelyyn.

Kesän kolmas Kubu-kierros on suunnitteilla elokuulle.

Kaikki kierrokset alkavat Lohjan Kirkkokentältä kello 12.00 ja paluu on samaan paikkaan noin kello 16.00. Munterin pajan myymälässä on mahdollisuus omakustanteiseen keittoon tai kahviin.

Oppaana kierroksilla toimii Virko Kolulahti, joka on perehtynyt Lohjan historiaan ja muinaissuomalaisten elämään. Matka on maksullinen. Varaukset ja tiedustelut: Virko Kolulahti 045 272 4003 tai virko71@gmail.com.

Taiteilija Jenni Tieaho esitteli teoksiaan ja työhuonettaan huhtikuun Kubu-kierroksella. (Kuva: Matti Pirhonen)

 

Helppoja taidehankintoja

Länsi-Uudenmaan taiteilijaseuran taidelainaamo toimii Sammatin entisessä kunnantalossa, Tuuheikkoa vastapäätä. Koko ajan vaihtuvassa valikoimassa on tällä hetkellä noin kahdenkymmenen taiteilijan teoksia, muun muassa Katriina Uusitalon kukka-akvarelleja, Pekka Kainulaisen piirroksia, Laura Pikarlan veistoksia, Katja Uksilan piirroksia ja akryylimaalauksia, Mammu Rauhalan akryylitöitä sekä öljyvärimaalauksia Iiris Pessalta, Ilkka Juhani Takalo-Eskolalta ja Maija Westerbergiltä.

– Jos jonkun taiteilijan tyyli miellyttää, lainaamosta saa myös taiteilijoiden yhteystietoja, jotta voi käydä tutustumassa muihinkin kuin lainaamossa esillä oleviin teoksiin, kertoo Länsi-Uudenmaan taiteilijaseuran puheenjohtaja Seija Sainio-Hagerlund.

Taidelainaamosta voi kuka tahansa vuokrata teoksia edullisella kuukausihinnalla ja halutessaan lunastaa omaksi heti tai vähitellen. Suurin osa teoksista on kuukausimaksultaan 20-40€.

Taidelainaamo on avoinna lauantaisin kello 9.00-13.00 osoitteessa Lönnrotintie 11, 09220 Sammatti.