
Suomi lähtee tuleviin kisoihin puolustamaan ehkä jopa yllättäen voitettua mestaruutta, jonka se saalisti viime kisoissa Kanadassa voitettuaan loppuottelussa Yhdysvallat kovan taistelun jälkeen 3-2. Kukaan ei oikeastaan odottanut joukkueelta näin upeata venymistä, mutta niin vain kävi että voitto tuotiin Suomeen. Suomi voitti välierässä vähän kuin ennakkonäytöksenä Sveitsin 6-1 mutta se edellinen ottelu eli puolivälierien 1-2 jatkoaikavoitto Kanadasta oli se ottelu, mikä ratkaisi koko turnauksen Suomelle. Suomi ei ollut vakuuttanut alkusarjan otteluissa, mutta kun nuorille leijonille tuli vastaan ratkaisuottelut, oli Suomi rautaa. Muistatko vielä, että mm. nämä kohistut pelaajat pelasivat Suomelle kullan: Rasmus Kupari, Eeli Tolvanen, Kaapo Kakko, Anton Lundell, Henri Jokiharju ja Anttoni Honka sekä kaikki muut Suomen voittojoukkueen pelaajat. Entä tänä vuonna?
Nuoria kannustamaan
Jääkiekon U20 MM-kisat ovat monelle nuorelle suomalaiselle kiekkoilijalle jälleen mahdollisuus avata ovia ammattijäille niin NHL:n kuin Eurosarjojen suuntaan. Nämä U20:n Suomen nuoret tuleviin turnauksiin johtavat päävalmentaja Raimo Helminen sekä valmentaja Erik Hämäläinen, molemmat ikonisia liigapelaajia ja monen suomalaisen pelaajanuoren esikuvia. Nuorten maajoukkueen viimeinen turnaus ennen MM-kisoja pelataan marraskuussa Helsingissä, missä Leijonat kohtaavat ensi Venäjän Hartwallilla perjantaina, lauantaina Tsekin Helsingin jäähallissa ja vielä lopuksi sunnuntaina Ruotsin samoin Helsingin jäähallissa. Nämä kolme peliä toimivat pelaajien viimeisinä näyttöpaikkoina Helmiselle valintoja ajatellen.
Tulevat kisat pelataan Ostravassa ja Trinecissä Tsekissä ja mikäli ajatuksissasi on lähteä sijoittamaan rahaa peleihin, katsotaanpa muutamaa faktaa Suomen peleistä. Suomi pelaa B-lohkossa, missä se kohtaa avauspäivänä Ruotsin. Katsoen suomalaisten nuorten pelaamishistoriaa, tämä avausottelu kannattaa jättää väliin ja odottaa rauhassa kenties vielä toinenkin peli, minkä Suomi pelaa kylläkin sitten vasta lauantaina Slovakiaa vastaan. Jos Suomi pystyy Ruotsia vastaan kunnon joukkuepeliin, voi jo Slovakiaa vastaan panostaa, mutta viimeistään joukkueen kolmas peli eli Kazasktan on jo ns. pankki, johon pitää panostaa, jos aikoo yhtään voittorahoja pikkuleijonien avulla kerätä.
Suomen viimeinen alkusarjan ottelu on sitten Sveitsiä vastaan, jota ei enää nykyään kannata aliarvioida, tässä ottelussa siis kannattaa katsoa, miten joukkue oikeasti on nivoutunut yhteen ensimmäisten otteluiden aikana ja miten maalivahdit ovat päässeet sisälle peleihin. Itse panostaisin todennäköisesti tässäkin Suomea.
Nuorten kisoissa kyse on kuitenkin nuorista pelaajista ja U20 kisoissa pelaajilla on kuitenkin jo useimmilla kokemusta tällä tasolla pelaamisesta eikä enää niin suuria pelillisiä heittoja tule kuin nuorten sarjoissa, mutta pelit eivät ole myöskään vielä niin varmalla pohjalla kuin aikuisten peleissä, joten aina nuorten kisoissakin tulee pari kolme isompaa yllätystä. Näitä kannattaa etsiä myös muista joukkueista? Jos sitten oikeasti on laittamassa euroja kiinni erilaisiin yhdistelmiin ja otteluihin, voi kannattaa tarkistaa etukäteen, kuka ja mikä peli ja pelitapa tarjoaa parhaat kertoimen ja sitten lähteä pelejä seuraamaan pienellä lisäjännityksellä.
Nuoret ja valmistautuminen
Nuorten edellinen valmistautumisturnaus pelattiin elokuussa Permissä Venäjällä ja tuonkin turnauksen Suomi aloitti hieman vaisummin mutta lopetti turnauksen voittoon isäntämaa Venäjästä, joten Suomella on hyvä tahti kohti vuoden vaihdetta. MM-kisat alkavat vasta joulun jälkeen 26.12. joten marraskuunkin maaotteluiden jälkeen joukkueelle on vielä kaksi leiritystä, yksi Vierumäellä ja sitten vielä viikon leiritys ennen kisoja Brnossa Tsekissä, josta sitten siirrytään suoraan avausottelupaikkakunnalle.
Lehtemme tulee seuraamaan jokaista ottelua vähintäänkin kertomalla tulokset täällä sekä Facebook kanavallamme. Edellisestä jääkiekkojutusta onkin jo muutama kuukausi, mutta toivottavasti tällä kaudella saamme kertoa enemmänkin paikallisesta jääkiekosta ja sen tapahtumista.
Päävalmentaja Helminen oli joukkueen otteisiin Venäjällä pääosin tyytyväinen ja varsinkin joukkueen nousevaan trendiin turnauksessa, mistä on hyvä lähteä eteenpäin. Pitää muistaa mielessä myös edellinen MM-turnaus, jonka alkusarja ei luvannut mitenkään liikoja Suomelle. Huomioitavaa on myös, että viime vuoden mestaruusjoukkueessa pelasi 17 pelaajaa, jotka siirtyivät saman tien pois nuorisomaajoukkueringistä aikuisten tasolle.
Mestareista mahdollisia joulukuun turnaukseen pääsijöitä ovat puolustajista Anttoni Honka, Ville Heinola sekä Toni Utunen ja hyökkääjistä Rasmus Kupari, Anton Lundell sekä Kaapo Kakko, joista jokainen olisi melkoinen vahvistus Suomen maajoukkueelle. Itseasiassa näistä Heinola, Lundell ja Kakko voivat pelata vielä vuoden 2021 MM-turnauksessa, he ovat nimittäin ikäluokasta 2001.