Lohjalainen Operart ja Jyrki Anttila kiertää jälleen Suomea. Operetti Iloinen Leski nähdään Lohjan Laurentiussalissa huhtikuun 1.päivänä ja lippuja on vielä saatavilla. Operetti kertoo tarinan laivan vesillelaskusta, jonka taustalla on velkarahaa ja mahdollinen konkurssi – eli vaikka Franz Lehár on luonut tämän operetin jo 1900-luvun alussa, eivät teemat ole muuttuneet reilun sadan vuoden aikana loppujen lopuksi lainkaan. Laivan kapteenilla Paroni Zetalla on kuitenkin jo suunnitelma laadittuna; jonkun laivan upseeristosta on naitava kirjansa julkistusjuhliaan risteilyllä pitävä miljonäärileski: Hanna Glawari, ja näin pelastettava Pontevedro II konkurssilta. Lavastuksen operettiin on tehnyt Jari Jalonen ja musiikista esityksissä vastaa salonkiorkesteri Operetta. Operetin päärooleissa nähdään ja kuullaan mm. lohjalainen Jouni Kokoraa. Operetin on ohjannut oopperaohjaaja Juulia Tapola.

Haastattelussa oopperaohjaaja Juulia Tapola

– Siitä on nyt reilut kaksi vuotta, kun Iloisen Lesken harjoitukset aloitettiin korona-aikana, mutta nyt ollaan tämänkin kiertueen kanssa takaisin Lohjalla esiintymässä, kertoo jo vuonna 2017 Jyrki Anttilan kanssa Mustalaisruhtinatar operettia tehnyt Tapola.

– Jyrki on hyvä esimerkki sellaisesta tekijästä, joka tekee tärkeätä työtä ja mahdollistaa vaativienkin kiertueiden organisoinnin. Jyrki on jo omalla alallaan pioneeri ja varsinkin korona-aikainen työ oli todella tärkeä esiintyville laulajille, kun töitä oli paljon vähemmän tarjolla. Voidaan sanoa, että Operart oli monen ammattilaisen pelastus, kertoo Tapola.

– Kiertuemallisessa tuotannossa iso kysymys on katsojien suhteen ryhmien saaminen liikkeelle, ja näin koronan jälkeen on nähtävillä jo, että musiikkiteatteri on jälleen nousussa. Iloista musisointia ja näyttelemistä suomeksi sekä tarttuvia melodioita tarjoavat operetit ovat kyllä löytäneet hyvin yleisönsä ympäri Suomea.

Juulia Tapola itse seuraa isänsä jalanjälkiä oopperaohjaajana. Hänen oma koulutuksensa on sekä laulun että oopperan ohjaamisen kautta antanut oivan pohjan nykytyöhön sekä ohjaamisessa, että laulajien kouluttajana esimerkiksi Sibelius akatemiassa. Hän itse kertoo omasta ohjaamistavastaan, että se on yhdistelmä sekä hänen omaa visiotaan, käytännön ohjeita sekä kivaa monipuolista suhdetta laulajiin. Juulia puhuu ohjaamisesta käsityönä, missä osa on koulutuksen kautta ja osa kokemuksen kautta rakentuvaa tekemistä.

– Operartin tuotannot ovat olleet mahtava mahdollisuus monelle nuorelle taiteilijalle, ja olenkin nähnyt monet omat oppilaana esiintyvän lavalla Operartin kiertueilla.

Haastattelussa laulaja Jouni Kokora

Operetti Iloisen lesken vanhempi herrasmies on lohjalainen laulaja Jouni Kokora, joka on ollut ammattilaulaja jo lähes 30 vuotta alkaen niistä opiskeluiden jälkeisistä Ilmajoen esiintymisistä. Jouni muuten opiskeli saman aikaan Jyrkin kanssa ja yhteiset sävelet ovat saaneet alkunsa jo 90-luvun alkupuolelta.

– Innostus laulamiseen lähti oman laulunopettajan sanoista. Laulukokeen pitämisen jälkeen nimittäin jo edesmennyt lohjalainen musiikinopettaja Eino Leppäniemi sanoi, että sinulla on hyvä lauluääni, ja että sinun pitäisi mennä musiikkiopistoon, muistelee Jouni alkuaikojaan.

Noiden lukioaikojen jälkeen Jouni on matkannut mm. Saksan oopperataloja palatakseen takaisin Suomeen ja esiintymään.

– Palatessani Saksasta reilut 15 vuotta sitten oli suomalainen musiikkiteatteri hieman erilaisessa tilassa kuin mitä se on tänään. Tilaisuuksia esiintyä on ammattilaisille tarjolla vähemmän, ja yleensäkin kulttuurille ja esiintyville taiteilijoille viime vuodet ovat olleet vaikeita. Nytkin ajat muuttuvat edelleen. Siinä missä pääkaupunkiseudulla tapahtuu lähes päivittäin, on maakunnissa ammattilaisten esitykset harvinaisempia, mutta sitäkin toivotumpia, miettii Jouni.

– Kiitollinen tulee olla Jyrkiä ja Jyrkin jaksamista kohtaan, ja iloinen olen ollut saadessani olla mukana yhä vieläkin. Nykyään saankin enemmän näitä höpsähtäneen tai rakastuneen vanhan miehen rooleja, jotka ovat lähes aina melko koomisia paronin, kreivin tai ruhtinaan rooleja. Mutta kuulemma roolit sopivat minulle kuin nenä päähän.

– Valitettavaa on ollut kuitenkin huomata tässä tulevien eduskuntavaalien lähestyessä, että vaalikoneet eivät ole ottaneet kantaa tai listanneet kulttuurikysymyksiä, vaikka kulttuurin tekijöillä on iso merkitys arjessamme. Nykyään kun meitä ammattilaisia listaa, niin aika harva on enää kuukausipalkkalainen, vaan tulot haetaan pienistä puroista freelancer keikkoja tekemällä. Tilaisuuksia on entistä vähemmän, ja samalla ihmisille on tullut enemmän ja laajemmin viihdettä tarjolle, joten ei tämä yhtään helpommaksi ole vuosien varrella tullut, kertoo Jouni.

Nämä iloiset veijarit eli Operetti Iloinen Leski on siis Laurentiussalin lavalla nähtävillä heti huhtikuun ensimmäisenä päivänä, eli aprillipäivänä.