Lohjanseudun kuvataidekoulun lopputyönäyttely ”Vain taivas rajana” on parhaillaan esillä Lohjan pääkirjaston Linderinsalissa. Näyttelyssä esitellään kahdeksan oppilaan lopputyöt. He ovat Aarne Luokkakallio, Tuulia Pähkinärinne, Nea Karjalainen, Julia Pähkinärinne, Silja Ryhänen, Juulia Kirjavainen, Katariina Murto ja Anna Mikkonen. Millainen näyttely on kyseessä?
–Upea tietenkin, en voi mitään muuta sanoa, tiivistää Lohjanseudun kuvataidekoulun suunnittelijaopettaja Satu Kallio.
–On ollut todella hieno ja dynaaminen lopputyövuosi, vaikka työtä on tehty pääasiassa etänä. Tapaamaankin on kuitenkin päästy, esittelemään töitä toisille ja kommentoimaan niitä, Kallio jatkaa.
Kun hän tiedusteli ryhmältä, mikä näyttelyn nimeksi laitetaan, oli ensin ihan hiljaista.
–Sitten yksi sanoi, että olisiko nimi ”Vain taivas rajana”. Se kertoo, että rajoja ei ole laitettu liikaa, vaan jokainen lopputyöntekijä on lähtenyt ihan omaan suuntaansa sen mukaan, mikä on tuntunut hyvältä.

Näyttelyssä on esillä monenlaisia lopputöitä
Lopputyöt ovat keskenään hyvin erilaisia. Kerromme tässä niistä, joiden portfolioihin pääsimme tutustumaan. Tuulia Pähkinärinne kunnosti vanhan keinutuolin, koska huonekalut kiehtovat häntä. Ryhästä puolestaan on aina kiinnostanut dokumentaarinen kerronta ja sellaisten elämän pienten asioiden kuvaaminen, joilla on kuitenkin iso merkitys. Hän toteutti sarjan maalauksia tärkeistä paikoista ja hetkistä ottamiensa valokuvien pohjalta.
Karjalaisen lopputyö koostuu kuudesta maalauksesta, jotka muodostavat koottavan kokonaisuuden. Aiheena on antiikin Kreikan mytologiasta löytyvä Medusa-taru. Murron teoksista on löytynyt eläimiä jo vuosien ajan. Niinpä ne päätyivät myös lopputyöhön. Aiheeksi valikoituivat kissaeläimet. Töissään hän on käyttänyt eri tekniikoita akryylimaaleista öljyväreihin. Kirjavaisen lopputyö taas koostuu naismuotokuvista, jotka on toteutettu eri välinein.
Mikkosen toteutti lopputyönään ihmissuhteista kertovan lyhytelokuvan. Hän ei ollut piirtänyt tai maalannut kunnossa moneen vuoteen, mutta ihmisten kuvaaminen jollain tavalla tuntui luonnolliselta, joten toteutustavaksi valikoitui lyhytelokuva. Luokkakallion lopputyö puolestaan koostuu dronella otetuista ilmakuvista. Niillä hän haluaa näyttää, miltä Lohja näytti kuvaushetkellä syksyllä 2020.
Kallio kertoo, että lopputyössä kiteytyy koko se polku, jonka nuori on käynyt kuvataidekoulussa.
–Lopputyötä voi kutsua ihan opinnäytetyöksi. Siinä pääsee näyttämään taitonsa ja ilmaisulliset vahvuutensa.
Aiemmin päättötyö oli yhden lukuvuoden mittainen, mutta uuden opetussuunnitelman myötä se on osa syventäviä opintoja, jotka voi suorittaa itselleen sopivalla tavalla. Lopputyönäyttely on esillä 15.5. asti.

Uudet kuvislaiset aloittavat Laurentiustalossa
Kun toiset ovat jo tehneet päättötyönsä, toiset vasta aloittavat kuvataidekoulussa. Oppilashaku ensi lukuvuodelle jatkuu 21.5. asti. Kallio kertoo, että kaikille hakijoille pyritään löytämään sopiva ryhmä. Kuvataidekouluun voivat hakea kaikki 4–14-vuotiaat.
–4-vuotiaat ovat nuorimpia oppilaitamme. 7–12 vuotta on mainio ikä hakea, mutta aloittaa voi vielä 14-vuotiaanakin. Kaikille katsotaan oman ikäisten ryhmä.
Kuvataidekoulu on pysynyt suosittuna harrastuspaikkana vuodesta toiseen.
–Tämä on tasolta toiselle etenevää, pitkäjänteistä harrastamista. Opintoja syvennetään vuosi vuodelta. On huikeaa, että osa oppilaistamme haluaa käydä läpi koko polun, Kallio iloitsee.
Uudet kuvisoppilaat pääsevät aloittamaan Laurentiustalon taidesiivessä kuvataidekoulun uusissa tiloissa.
–Nyt on hieno hetki hakea, kun olemme muuttamassa uusiin, upeisiin tiloihin. Muutto tapahtuu touko–kesäkuun aikana. Taidesiivessä pidetään myös Hiiden Opiston kursseja ja koulun omia taideopintoja, joten siellä kohdataan muita toimijoita aiempaa enemmän. Tapaamista varten ei tarvitse kokoontua erikseen palaveriin, vaan ideoita voidaan vaihtaa spontaanisti vaikka kahvitauolla, Kallio kertoo.
SMS