Pusulassa nähtiin viime viikolla hieman tavallista enemmän vilskettä, kun tuotantoyhtiö Fisher King Oy saapui kylälle kuvaamaan tv-sarjaa Helsinki-syndrooma. Työryhmään kuului reilu 40 henkeä. Heidän lisäkseen paikalla oli näyttelijöitä ja avustajia, joten huomaamatta kuvaukset eivät kylällä jääneet. Kuvausten lomassa aikaa liikeni myös kyläläisille, kun sarjan vastaavana tuottajana toimiva Johannes Lassila (Fisher King Oy) ja tuottaja Pekka Ruohoranta Yleltä poikkesivat pikkuOmenassa kertomassa Helsinki-syndroomasta.
Helsinki-syndrooma on jännityssarja, jolla on myös vahva yhteiskunnallinen ulottuvuus. Sarjassa käsitellään niin 1990-laman kuin koronapandemiankin seurauksia. Se kertoo sähköasentaja ja perheenisä Elias Karosta, joka takasi nuorena isänsä pankkilainan. Konkurssin myötä hänelle jäi kuitenkin lainasta pitkä taloudellinen taakka. Juuri, kun Elias on pääsemässä tuosta taakasta eroon, tulee koronapandemia ja hänen sähköalan yrityksensä on vaarassa mennä nurin. Tilanne tuntuu kohtuuttomalta, joten Elias haluaa kertoa julkisuudessa kokemastaan vääryydestä. Hän sieppaa neljä Helsingin Sanomien toimittajaa, jotta he alkaisivat tutkia tapausta ja kertoivat, miten asiat oikeasti menivät.
Helsinki-syndrooma sai alkunsa sarjan pääkäsikirjoittajan Miikko Oikkosen ideasta. Taustamateriaalia hän sai mm. Kaski ry:n materiaaleista.
–Luin Kaski ry:n materiaaleista pari sataa sivua laman ajan uhrien kokemuksia ja muokkasin niitä osaksi fiktiivistä tarinaa. Kovaa aikaa se on ollut ja kestänyt monella pitkälle 2000-luvun puolellekin, Oikkonen kertoo.
–Ensin ajatuksena oli tehdä dokumenttisarja, mutta dokumentti väistää henkilötarinoita. Minua taas kiinnostivat juuri ihmisten kohtalot, joten ajattelin, että aihetta kannattaa käsitellä draaman keinoin, hän jatkaa.
Käsikirjoitus oli jo valmis, kun koronapandemia alkoi.
–Korona on uusi kriisi, jossa myös talousasiat ovat pinnalla, joten se piti saada mukaan tarinaan. Soitin tilaajalle, että voinko kirjoittaa käsikirjoituksen vielä kerran uudelleen, Oikkonen kertoo.
Helsinki-syndrooman pääohjaajana toimii Sorjosestakin tuttu ohjaaja Juuso Syrjä. Sarjan nimi tulee Tukholma-syndroomasta, joka juontaa juurensa Tukholmassa tapahtuneeseen pankkiryöstöön.
–Pankkiryöstäjät kaappasivat pankin henkilökuntaa ja asiakkaita. Tilanteen jatkuessa osa heistä alkoi tuntea sympatiaa ryöstäjiä kohtaan. Tässä käy samoin, Lassila avaa.

Pusulasta löytyi oikeanlainen kuvauspaikka
Yhteensä Helsinki-syndroomaa kuvataan 60 päivää. Pusulan lisäksi kuvauksia on tehty mm. Helsingissä, Hyvinkäällä, Nurmijärvellä sekä lähialueilla Vihdin Hiidenrannassa ja Lohjalla Hiidenpirtillä. Pusulasta kuvauksiin pääsi pari kylän keskustassa sijaitsevaa rakennusta ja muutaman kilometrin päässä sijaitseva talo, joka esittää Elias Karon isän kotia.
–Kuvauspaikkajärjestäjä etsi saamiensa ohjeiden perusteella tietyntyyppisiä paikkoja ja tietynlaista arkkitehtuuria omaavia rakennuksia. Kuvauspaikkojen pitää olla myös melko lähellä Helsinkiä, Lassila taustoittaa juuri Pusulan päätymistä kuvauspaikaksi.
–1990-luvun pankkirakennusta on etsitty kissojen ja koirien kanssa. Oli ihan lottovoitto, että sellainen ja tämä suomalainen maalaisidylli löytyivät Pusulasta, iloitsee Oikkonen.
Pusulan rakennukset esittävät Salossa sijaitsevaa pankkia, johon lainasopimus mennään tekemään, sekä Kaski ry:n Turussa sijaitsevia tiloja. Kaski ry auttoi 1990-luvun laman vuoksi taloudellisiin vaikeuksiin joutuneita.
Lassila kertoo, että Pusulan kuvaukset sujuivat hyvin ja aikataulussa juuri niin kuin pitikin.
–Pusulassa oli todella mukava työskennellä ja vastaanotto oli lämmin. Helsingissä tehdään niin paljon erilaisia kuvauksia, että niistä alkaa olla ruuhkaa ja siellä ihmiset ovat jo vähän kyllästyneitä esimerkiksi kuvauksista johtuviin liikenteen pysäytyksiin, kertoo Lassila.
Pusula tuntuu nyt olevan elokuvien ja tv-sarjojen tekijöiden mieleen, sillä vasta edellisellä viikolla kylällä olivat käynnissä uuden Mielensäpahoittaja-elokuvan kuvaukset. Ne tulivat yllätyksenä Helsinki-syndrooman porukalle.
–Soitin Johannekselle, että nytkö te jo olette täällä, Ruohoranta naurahtaa.
Lassila arvelee, että molemmat tuotannot päätyivät Pusulaan saman kuvauspaikkajärjestäjän kautta.

Sarja ulos ensi vuoden lopulla
Ylen tilaama Helsinki-syndrooma-sarja muodostuu kahdeksasta 50 minuutin jaksosta. Vastaavina tuottajina toimivat Matti Halonen ja Johannes Lassila. Showrunner ja pääkäsikirjoittaja Miikko Oikkosen lisäksi käsikirjoitustiimiin kuuluvatTuomas Hakola, Olli Koivula ja Olli Suitiala. Ohjaajina toimivat Juuso Syrjä, Marko Mäkilaakso ja Lenka Hellsted. Päärooleissa nähdään Peter Franzén, Oona Airola, Taneli Mäkelä, Mari Rantasila, Laura Malmivaara, Eero Saarinen, Tuulia Eloranta ja Antti Luusuaniemi.
Ylen lisäksi sarjaa rahoittavat myös Arte, Business Finland ja Beta Film. Ensi-iltansa Helsinki-syndrooma saa loppuvuodesta 2022 niin Yle TV1-kanavalla kuin Yle Areenassakin.
Helsinki-syndroomaa odotellessa voi käydä elokuvateatterissa katsomassa vaikka Juuso Syrjän ohjaaman Sorjonen Muraalimurhat -elokuvan, joka saa ensi-iltansa 27.10.
SMS

