Internetin keskusteluissa ja sosiaalisessa mediassa muistellaan paljon menneitä aikoja, ja sitä kuinka ihmisiä oli paljon liikkeellä toripäivinä ja markkinoilla. Samoissa keskusteluissa ihmetellään nykyajan torien tilanteita, ja toivotaan lisää tapahtumia – no nyt niitä tapahtumia on tänä vuonna ollut tasaiseen tahtiin tällä meillä Lohjalla.
Lokakuussa Inkoossa silakkamarkkinat

Viime viikkoina Lohjalla on ollut vaikka mitä markkinoita, joiden ohessa kaupunkiin on tullut tivolia ja paljon myyjiä lähialueilta ja kauempaakin. Lisääkin markkinoita ja markkinahumua on vielä tänä vuonna luvassa. Lokakuussa Lohjalla on suurmarkkinat 14.–15.päivä, mutta sitä ennen naapurissa eli Inkoon Degerbyssä on silakkamarkkinat 1.10. kello 11–15. Inkoon silakkamarkkinat on pienempi tapahtuma, mutta se on nähty jo useampina vuosina Inkoon Degerbyssä, Degerby Delin pihassa. Tarjolla on tuttuun tapaan silakkatuotteita, savukaloja ja paljon muitakin syksyisiä herkkuja.On se tapahtuma sitten lokakuun naapurin silakkamarkkinat tai Lohjan keskustan suurmarkkinat, tai joku näistä tämän syksyn aieimmista markkinahumuista, voidaan sanoa, että tapahtumia on riittänyt.
Seuraava isompi tapahtuma onkin sitten joulukuussa 10.-11.12. jäjestettävä Menneen Ajan Joulumarkkinat, joka tuo kymmeniä myyntikojuja kirkkokentälle ja markkinapolulle.
Lohjan eri tapahtumat ovat tavoittaneet kävijöitä hyvin määrin ja mm. menneen kesän Virkkalan Virkkalapäivä keräsi ennätysmäärin kävijöitä, josta lienee kiittäminen jälleen kerran hienosta tapahtumasäästä. Nämä ulkona järjestettävät tapahtumat ovatkin oman onnistumisensa suhteen paljon sään armoilla, ja mitä parempi sää sattuu osumaan tapahtuman kanssa, sen enemmän on ihmisiä liikenteessä.
Markkinaperinne elää yhä
Nämä tapahtumat, pienet ja suuremmat kertovat, että markkinaperinne elää yhä. Vaikka meillä on erilaisia digitaalisia alustoja, joilla voimme tehdä ostoksia ja tavata kavereitamme virtuaalisesti, eivät ne ole korvanneet todellista ihmisten kohtaamista, ja tarvetta kokea uutta. Jokainen tapahtuma, jokainen markkinapäivä antaa mahdollisuuden kokea jotain uutta, nähdä ja kenties myös maistaa jotain uutta.
Printtilehdellä on paikkansa
Samalla tavalla kuin tätä sinä luet tätä artikkelia todennäköisemmin paperimuodossa kuin netissä, sillä tämä lehti tavoittaa joka viikko noin 34 000 taloutta.
Printtilehden tulevaisuudesta on keskusteltu vähintäänkin yhtä paljon kuin torien ja markkinoiden tulevaisuudesta, mutta näin 2020-luvulla näyttää vahvasti siltä, että näille kaikille on paikkansa, ja esimerkiksi koteihin jaettavalla paperilehdellä on vieläkin vankka lukijakuntansa.
KO