LoU Basketin 14-vuotiaat tytöt pelasivat viikonloppuna ensimmäisen SM-kotiturnauksensa. Runsaslukuisen yleisön kannustus siivitti kotijoukkuetta turnauksen huipentaneessa trilleriottelussa.

Lohjalla pelattiin viikonloppuna 14-vuotiaiden tyttöjen turnausmuotoisen SM-sarjan ensimmäiset kotipelit. Järnefeltin liikuntahallille saapui innokas, sinisiin pukeutunut yleisö kotijoukkuetta kannustamaan. Pitkien koronakuukausien jälkeen ilmassa oli todellista urheilujuhlan tunnelmaa.

–Olen ollut tiiviisti tekemisissä lohjalaisen koripallon kanssa yli 20 vuotta, enkä ole koskaan nähnyt näin upeasti järjestettyä turnausta. Oli sydäntä lämmittävää nähdä, miten paljon koripallo kiinnostaa ja herättää tunteita, iloitsee lohjalainen koripallovaikuttaja, Koripalloliiton eteläisen alueen puheenjohtaja Tenho Ulmanen.

Järjestelyistä vastanneet pelaajien vanhemmat ja vapaaehtoiset rakensivat peleistä näyttäviä ottelutapahtumia liveselostuksineen ja pelaajaesittelyineen. Esittelyjen aikana pelaajat juoksivat kentälle valonheittimen ja savukoneen saattelemina.

Magdaleena Lilja ratkaisi pelin LoU Basketin voitoksi, kun peliaikaa oli jäljellä enää kolme sekuntia.

Kahden voiton turnaus

Kentällä nähtiin vahvasti ja kypsästi pelannut LoU Basketin juoniorijoukkue. Turnauksen ensimmäisessä pelissä vastaan asettui YMCA Oulu. Pohjoisen joukkue kaatui selvänumeroisesti 101–46.

Toisessa pelissä LoU Basket sai vastaansa Lahti Basketballin joukkueen, ja pelistä tiedettiin odottaa tasaväkistä. Sellainen siitä myös tuli. LoU Basket oli pelin loppuminuuteilla muutaman pisteen takamatkalla ja jahtasi voittopisteitä ihan viime sekunneille saakka. Kun peliaikaa oli jäljellä kolme sekuntia, Lohja oli tappiolla numeroin 79–81. Magdaleena Lilja sai pallon ja ponnisti hyppyheittoon kolmen pisteen kaaren takaa. Heitto upposi sukkana koriin, ja lohjalaisten voittonumeroiksi kirjattiin 82–81.

–Olemme valmennuksessa panostaneet erityisesti mentaalivalmennukseen ja tunnetaitoihin. Se näkyi viimeisten peliminuuttien kärsivällisyytenä ja sinnikkyytenä. Magdaleena Liljan kolmen pisteen heitto oli huikean kylmähermoinen ratkaisu, joukkueen päävalmentaja Antti Kallio taustoittaa.

Lisää SM-korisherkkua on luvassa huhtikuun alussa, kun LoU Basket saa järjestettäväkseen toisen kotiturnauksen. Silloin vastaan asettuvat karsintalohkoa johtava Helmi Basket sekä BC Nokia. Panokset ovat Kallion mukaan kovat.

–Vastus kovenee entisestään. Yhdellä voitolla varmistaisimme paikan toukokuussa pelattavaan SM-lopputurnaukseen. Kotiyleisön kannustus tulee siis jälleen tarpeeseen!

Peliaikataulu Järnefeltin liikuntahallissa: 2.4. klo 11.00 LoU Basket vs Helmi Basket ja klo 17.00 vs BC Nokia.

LoU Basket


Turnaus keräsi kiitettävästi yleisöä.