Ajankohtaista

Talous ja yhteiskunta

Kaupungin kulttuuri ja vapaa-ajan lautakunta käsittely avustuksia

Kaupungin kulttuuri ja vapaa-ajan lautakunta käsittely avustuksia

Ojamonharjun yhtenäiskoulun oppilaat Euroopan ytimessä

Ojamonharjun yhtenäiskoulun oppilaskunnan hallituksen jäsenet ja saksan kielen opiskelijat pääsivät syyskuussa unohtumattomalle Erasmus+ -matkalle. Matka suuntautui 20.–26.9.2025 Aacheniin Saksaan yhteistyössä Couven-gymnasiumin kanssa. Mukana oli 12 oppilasta, joista kuusi toimii oppilaskunnan hallituksessa, sekä kolme opettajaa.
Katupappila on valmis avaamaan ovensa. Kuva Urpu Sarlin

Lohjalla voi jatkossa varata ajan diakoniatyöntekijälle verkon kautta

Lohjan seurakunta avaa lokakuun alussa sähköisen diakonian ajanvarauksen. Verkkoajanvarauksen kautta lohjalaiset voivat varata ilmaisen tapaamisajan oman alueensa diakoniatoimistoon.  

Lohjan kaupunki kerää asukkaiden kokemuksia joukko- ja palveluliikenteestä

Lohjan kaupunki kerää kuntalaisilta kokemuksia joukko- ja palveluliikenteestä, jotta palveluita voidaan kehittää entistä asukasystävällisemmiksi. Kyselyt löytyvät suomeksi ja ruotsiksi, ja ovat avoinna 31.10.2025 saakka.

Netin viidakkokesytettynä: Näin vertailutyökalut auttavat talouden hallinnassa

Moni suomalainen kokee arjen palveluiden, kuten puhelin- ja nettiliittymien, sähkösopimusten sekä suoratoistopalveluiden, vertailun työläänä ja jopa turhana. Kuitenkin, kun oma talous on tiukilla tai halutaan vain varmistaa rahan paras vastine, vertailusta tulee yllättävänkin tehokas apuri. Vertailu ei ole kirosana, vaan askel kohti parempaa taloudenhallintaa – se on kuin kompassi kulutusviidakossa.
Sammatin kirkko_tk

Lohjan evankelis-luterilaisen kirkon uutisia

Lohjan seurakunnan kirkollisveroprosentti säilyy ennallaan ja on 1,50

Tynninharju vai Lempola – kumpi vie Lohjan mestaruuden

Lohjan on ns. nauhakaupunki. Se tarkoittaa, että yhden selvän keskustan sijasta, Lohjalla on useita alueellisia keskustoja. Näistä keskustoista viime vuosina varsinkin Tynninharju on kasvanut rajusti, Tynninharjun alueen jäädessä odottavaan asemaan, mm. Pirunnummen alueen viivästysten vuoksi. Siinä missä Tynninharjulle on noussut lisää kiinteistöjä, kuten uusi Puuilo ja juuri avautunut Biltema, Lempolassa ei ole avautunut mitään muuta uutta kuin McDonalds ravintola. Kumpi näistä kahdesta kauppakeskittymästä vie Lohjan mestaruuden? Nyt on jo tiedossa, että juuri avautunut Biltema tulee toimimaan vetovoimana myös muille uusille tulijoille Tynninharjun keskittymään.

Lohjan rautatieasema – miksi siinä olisi järkeä

Lohjalle suunniteltu rautatieasema on osa Helsingin ja Turun välille kaavailtua Tunnin juna -hanketta (ns. Länsirata), jossa rakennetaan uusi oikorata Espoon, Vihdin (Nummelan) ja Lohjan kautta Saloon. Hankkeen tavoitteena on nopeuttaa junamatka-aikaa noin tunnin mittaiseksi ja liittää Lohja ensimmäistä kertaa suoraan valtakunnalliseen henkilöjunaverkkoon. Hanketta perustellaan niin alueellisilla hyödyillä Lohjalle ja Länsi-Uudellemaalle kuin laajemmilla yhteiskunnallisilla vaikutuksilla.

Kouluterveyskysely 2025: Kiusaaminen ei ole lisääntynyt – HILS-kunnat vahvistavat ennaltaehkäisyä yhteishankkeella

Tuoreiden THL:n Kouluterveyskyselyn 2025 tulosten mukaan Hangon, Inkoon, Lohjan ja Siuntion (HILS) kouluissa koettu kiusaaminen ei ole lisääntynyt vuoden 2023 kyselyn tasosta. Tulos antaa myönteisen viestin siitä, että koulujen pitkäjänteinen työ yhteisöllisyyden ja turvallisen oppimisympäristön edistämiseksi kantaa hedelmää.

Joulun henki ja sijoittamisen taika – Kuinka lahja sijoittamisen maailmasta voi muuttaa tulevaisuuden

Joulu on perinteisesti antamisen ja jakamisen aikaa. Ostoslistat täyttyvät toivottavasti saajaa ilahduttavista lahjoista, mutta entä jos tänä vuonna antaisimme jotain, joka kestää kauemmin kuin vain juhlapäivien ajan? Lahja, joka voi kasvaa ja kukoistaa tulevaisuudessa? Sijoittaminen ja säästäminen ovat tällaisia lahjoja, jotka tarjoavat mahdollisuuden rakentaa vaurautta pitkällä aikavälillä ja opettaa samalla tärkeitä elämäntaitoja. Se on lahja,oka ei kutistu pesussa tai mene vanhaksi, vaan antaa saajalleen työkalut taloudellisen riippumattomuuden tavoitteluun. Joulu onkin täydellinen hetki aloittaa tämä matka.

Pusulan terveysasema lähiterveysasemaksi ensi huhtikuussa

Länsi- Uudenmaan aluehallitus päätti kokouksessaan lähiterveysasemien toimeenpanosuunnitelmista Inkoon, Pusulan ja Siuntion terveysasemien osalta. Aluehallitus keskusteli hyvinvointialueen taloudellisesta tilanteesta osavuosikatsauksen pohjalta. Lisäksi aluehallitus antoi esitysten mukaisesti vastaukset valtuustoaloitteisiin.

Virkkalassa lapset pääsevät pian retkille kestävästi sähköpyörän kyydissä

Lohjan kaupunki ottaa ison harppauksen kohti kestävämpää tulevaisuutta: Virkkalan alueen päiväkodit saavat käyttöönsä kaksi vaunullista sähköpyörää, joilla voidaan kuljettaa jopa kahdeksan lasta kerrallaan. Hankinta on osa kaupungin ilmastobudjettia, ja sen tavoitteena on vähentää päästöjä ja edistää ympäristöystävällistä liikkumista.

Syksyn puutarhajätteet hyödyksi

Erilaisia syksyn puutarhajätteitä vastaanotetaan Rosk’n Rollin jäteasemilla maksutta, kunhan ne on lajiteltu oikein. Pienemmillä jäteasemilla on kahden kuution kertamäärärajoitus jätelajia kohden.

Suomalainen design: tunteesta todelliseen arvoon?

Klassikoiden arvon nousu kertoo kiehtovasta prosessista, jossa alun perin arkinen tai funktionalistinen käyttöesine muuttuu himoitetuksi sijoituskohteeksi. Tämä muutos ei tapahdu sattumalta, vaan se on suora seuraus siitä, että esineet kantavat mukanaan syvää emotionaalista merkitystä ja kulttuurista painoarvoa. Intohimo kauneutta ja tarinoita kohtaan on usein se ensimmäinen askel, joka johtaa keräilyharrastukseen. Kun riittävä määrä ihmisiä jakaa saman esteettisen mieltymyksen ja historian arvostuksen, syntyy markkina, jossa esineen arvo nousee sen materiaalista tai alkuperäisestä tuotantokustannuksesta riippumatta. On olemassa suora yhteys menneisyyden kulttuurisen arvon ja nykyisen taloudellisen menestyksen välillä. Huutokauppatulokset, joissa klassikoiden hinnat ylittävät lähtöhintoja, toimivat paitsi taloudellisena osoituksena kysynnästä, myös vahvistavat näiden esineiden kulttuurista merkitystä ja mainetta, luoden positiivisen kehän, joka ruokkii molempia.  

Lokakuun 2025 asuntokauppakatsaus: omakotitalot vetävät, kerrostalot hinnoissa paineessa

Elokuu 2025 ei tuonut suuria muutoksia Suomen asuntomarkkinoihin. Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL) mukaan vanhojen asuntojen kauppamäärät ovat jo lähellä normaalia tasoa, mutta hintojen lasku jatkui edelleen verrattuna edellisvuoteen. Asuntokauppoja tehtiin valtakunnallisesti noin kaksi prosenttia vähemmän kuin vuoden 2024 elokuussa.
asuntokauppa

Uusimaalaiset asuntomarkkinat piristyvät: asuntokauppa ja lainojen määrä vahvassa kasvussa

Asuntomarkkinoiden elpyminen on selkeästi nähtävissä Uudellamaalla. Asuntokauppa on kasvanut, lainoja on myönnetty enemmän ja sijoittajat ovat palanneet markkinoille. Onko tämä hetkellinen ilmiö vai pidempiaikainen trendi?

Murtoja Lohjalla, pahoinpitely Vihdissä ja skuuttiepäselvyyksiä Espoossa

Länsi-Uudenmaan poliisi selvittää viikonvaihteen erillisiä murtotapauksia lohjalaisiin myymälöihin. Vihdissä mies uhkasi taloyhtiön asukkaita vasaralla ja on nyt epäiltynä muun muassa pahoinpitelystä. Espoossa havaittiin lähes 100 km/h kulkeva sähköpotkulauta, joka edustaa laajempaa liikenneongelmaa. Lähestyvien syyslomien myötä muistutamme viikkotiedotteessa myös matkustusasiakirjojen uusimisesta.
sijoittaminen ja säästäminen 2025

Sijoituskurssit Karkkilassa ja Vihdissä

Vihti-Karkkilan Osakesäästäjät ry järjestää yhteistyössä Hiidenopiston kanssa sijoituskurssin Nummelassa ja Karkkilan työväenopiston kanssa sijoituskurssin Karkkilassa. Sijoituskursseilla käsitellään keskeisimpiä sijoituskohteita, kuten pörssiosakkeita, erilaisia korko-, yhdistelmä- ja osakerahastoja.