Me suomalaiset olemme tottuneet elämään edullisen energian maassa. Olemme voineet aiemmin lukea esimerkiksi Saksan korkeista energiahinnoista naureskellen, mutta nyt koko Euroopassa eletään pientä energiakriisiä, joka on nostanut energianhinnat täällä Suomessa moninkertaisiksi verrattuna vielä viime vuoden alkuun – eikä ole varmuutta palaako hintataso aivan lähivuosina takaisin tuolle matalalle tasolle.
Me vain kulutamme paljon. Me emme kuluta paljon vain ruokaa ja muuta tuotteita, mutta me kulutamme myös paljon energiaa. Me olemme tottuneet menneiden vuosikymmenten aikana jatkuvaan kehitykseen ja olojemme parantumiseen, talouden kasvamiseen ja lisääntyneeseen hyvinvointiin.
Enemmän ja aina vain enemmän
Olemme tottuneet tekemään kaikkea ja saamaan kaikkea, ja kaikkea aina vain enemmän välittämättä siitä, että maapallo ei voi kestää tämän suuntaista kehitystä. Energiakriisi ja Euroopan taantuma antavat meille nyt pienen näytteen siitä, että meidän ei ole pakko kuluttaa näin paljon, me tulemme toimeen vähemmälläkin.
Valitettavasti vain tämä viimeisten kuukausien energiahintojen korotus on aiheuttanut kotitalouksille todellisia ongelmia ja talousrahat ovat menossa sähkölaskuihin. Olisiko tämä kaikki ollut vältettävissä? Kenties, mutta taustalla ja ratkaisuissa on poliittisia kerroksia aina paikallistasolta eduskuntaan ja EU-päätöksen tekoon.
Säästämisen aika on nyt
Monessa mediassa on esitetty listoja erilaisista säästämisen muodoista liittyen arkeemme sekä elämäntapoihimme. Yhteiskunta kun kuitenkin muuttunut niin paljon, että se energiaa säästävä eläminen tapahtui aivan erilaisen yhteiskunnan aikana. Nykyään me elämme pitkälle digitalisoituneessa yhteiskunnassa, joka luottaa sovelluksiin, tekniikkaan ja siihen digitalisaatioon niin, että ne vanhat palvelut ovat lopetettuja. Ei pelkästään siksi, että ne eivät välttämättä tuottaneet niin paljon kuin ennen, vaan siksi, että meidän kuluttajien tottumukset ovat muuttuneet. Me kulutamme entistä enemmän, ja teemme siitä suuren osa kodeissamme- me teimme sen jo ennen koronaa, joka vain nopeutti kehitystä.
Me tilaamme edullisesti arjen tavarat nettikaupoista, ruokaostokset lähikaupasta ja seuralaiset netistä – meidän ei ole tarvetta astua välttämättä edes ulos.
Inflaatio ja taantuma?
Inflaatio tarkoittaa hintojen nousua ja taantuma tarkoittaa sitä, että talous ei jatkakaan sitä kasvua vaan supistuu. Vanhanaikainen ajatus aina vain kasvavasta taloudesta ja lisääntyvistä tuotteista ja valikoimasta ei voi kestää ikuisuuteen, olemmeko siis nyt uuden ajan kynnyksillä? Vai onko tämä sittenkin vain hetkellinen trendi? Onko meillä liikaa kaikkea?
KO
1 Comment
fantoniomoura
16.1.2023 - 12:40Tietyn määrän käytetyn energian säästämiseksi on tarpeen kehittää vaihtoehtoisten lähteiden etsintää valtion tasolla.
Comments are closed.