Se on karvialaisen Iina Puskalan itselleen asettama urakka, jonka maratonin numero 306 hän tulee juoksemaan tulevana sunnuntaina 2.9. Lohjalla, Harjun yleisurheilukentällä, osana Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Viestikarnevaalia. Maratoonarit starttaavat aamulla yhdeksältä ja kisassa on mukana soolojuoksijoiden lisäksi myös joukkueita. Jos joku myöhäinen saa kipinän, voi mukaan ilmoittautua vielä paikan päällä klo 8.00 alkaen. Ratamaratonviestin säännöt löytyvät LUU:n internetsivuilta www.luusport.fi .
Urakkansa Iina aloitti 1.11.2017 – ensimmäisen maratoninsa hän oli juossut vasta neljä vuotta aiemmin. Siitä määrät kasvoivat vuosittain ja lopullinen päätös käydä käsiksi ”Vähintään 365 maratonia vuodessa” -projektiin syntyi työttömyyden myötä. Suurimmalta osalta maratonit on juostu joko kotipihaa sivuavalla kahden kilometrin reitillä (aina kun on saatu juoksuseuraa) tai sään uhitellessa sisätiloissa juoksumatolla.
Äkkiseltään projekti muistuttaa ”mieltään pahoittaneen menneen Suomen” hullutusta – muurahaispesässä istumista ja kilpaa saunomista, eukonkantoa ja suossa juoksemista – mutta ”Vähintään 365 maratonia vuodessa” -sivuilla tapaamme, emme suinkaan sulkeutunutta erakkoa, vaan sosiaalisen ja huumorintajuisen verkostoitujan, joka kiittää yhteistyökumppaneitaan aina ”ahkeraa ja edullista lumienlinkoajanaapuria” myöten.
Tule Harjulle kannustamaan Iinaa ja muita maratoonareita 2.9. kello 9.00 alkaen. LUU:n kova miesten 4 x 100 metrin viestijoukkue SM-kilpailujen kenraaliharjoituksessaan klo 14.00.