Tänään: 14.07.2024

Päätoimittaja

700-vuotias Lohja saa vieraakseen yli 800-vuotiaan Kreuz-kuoron sekä yli 70-vuotiaan Cantores Minores -kuoron

Tostaina 2.11.2023 klo 19 on taas aika kokoontua Lohjan Pyhän Laurin kirkkoon ja antautua hivelevän kauniin musiikin vietäväksi, kun Lohjan kaupunginorkesteri saa vieraakseen huikeat solistit, sopraano Helena Juntusen ja baritoni Tuomas Pursion sekä kerralla kaksi poikakuoroa: viimeksi viime vuoden marraskuun alkupäivinä lohjalaisia Domenico Cimarosan Requiemilla ilahduttanut Cantores Minores tuo mukanaan maineikkaan, mahdollisesti jo vuonna 1216 perustetun, Dresdenin Kreuz-kuoron Saksasta. Kuorojen piti esiintyä lohjalaisille jo keväällä 2020, mutta pandemia sotki silloin suunnitelmat pahanpäiväisesti. Nyt kuitenkin odotettu yhteisvierailu toteutuu, ja Lohjan kaupunginorkesterin, solistien ja noin 150 poikakuorolaisen voimin toteutettava Johannes Brahmsin Ein deutsches Requiem, Saksalainen sielunmessu, tuo valoa marraskuun pimeyteen.

Johannes Brahms (1833–1897) työsti sielunmessuaan kauan, niin kuin hänellä yleisestikin ottaen oli tapana tehdä. Luonnoksia teoksesta on jo sen valmistumista edeltävältä vuosikymmeneltä, mutta pääosin Ein deutsches Requiem op. 45 valmistui vuosina 1865–1866, ja Brahmsin äidin kuolemaa alkuvuodesta 1865 on pidetty suurena vaikuttimena työn valmistumiselle. Lopullisen muotonsa teos sai vuonna 1869. Ein deutsches Requiem ei perinteisen latinankielisen sielunmessun tapaan pohjaudu katoliseen liturgiseen kaavaan, vaan Brahms on koonnut tekstin saksankielisistä hengellisistä teksteistä. Teksti ei niinkään ole suunnattu kuolleille vaan se toimii lohdutuksena eläville. Käyttämällä teoksen nimessä epämääräistä artikkelia ”ein” Brahms alleviivaa, että teos on vain yksi tapa muiden joukossa muistaa kuolleita. Lisäksi Brahms halusi näin osoittaa kunnioituksensa edeltäjilleen, jotka olivat viitoittaneet hänelle tietä säveltämällä saksankielisiä sielunmessuja jo häntä ennen. Brahmsin syntymästä tuli tämän vuoden toukokuussa kuluneeksi 190 vuotta.

Siuntiossa asuva, Oulusta kotoisin oleva sopraano Helena Juntunen kuuluu kansainvälistä uraa luoviin maamme eturivin taiteilijoihin. Hän opiskeli ensin Oulun konservatoriossa Airi Tokolan, sittemmin Sibelius-Akatemiassa Anita Välkin johdolla, sekä täydensi opintojaan mm. Renata Scotton ja Jeffrey Goldbergin kanssa. Lohjalaisilla oli ilo kuulla Juntusta Lohjan kaupunginorkesterin kanssa viimeksi vuosi sitten Einojuhani Rautavaaran Aleksis Kivi -oopperassa. Helena Juntusen herkkä sopraanoääni ihastuttaa yleisöä raikkaudellaan, ja hänen fraseeraustaan ylistetään ilmeikkyydestä ja luonnollisuudesta. Hän on tehnyt yhteistyötä Cantores Minores -kuoron kanssa jo lukuisia vuosia.

Baritoni Tuomas Pursio aloitti laulamisen 7-vuotiaana Cantores Minores -kuorossa. Laulua hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa, Zürichin kansainvälisessä oopperastudiossa sekä yksityisesti useiden nimekkäiden oopperalaulajien johdolla. Pursio tekee kansainvälistä uraa Saksasta käsin vieraillen säännöllisesti myös Suomessa. Hän debytoi Cantores Minores -kuoron solistina J. S. Bachin Johannes-passiossa vuonna 1995.

Illan molemmat solistit on palkittu Lappeenrannan laulukilpailussa sarjansa parhaina laulajina.

Konsertin johtaa Cantores Minores -kuoron johtaja, kuoron oma kasvatti ja vuodesta 2005 ”pikkukanttoreita” luotsannut MuT, kapellimestari Hannu Norjanen. Kreuz-kuoron on valmentanut kuoron oma kasvatti hänkin, Martin Lehmann, joka nimitettiin Dresdenin Kreuz-kirkon kanttoriksi ja siten myös Kreuz-kuoron johtajaksi syksyllä 2022.

Cantores Minores Helsinki, tuomiokirkko

Ein deutsches Requiem

to 2.11.2023 klo 19 Lohjan kirkko

pe 3.11.2023 klo 19 Helsingin tuomiokirkko

Joht. prof. Hannu Norjanen

Cantores Minores ja Dresdenin Kreuzkuoro (valm. kreuzkanttori Martin Lehmann)

Helena Juntunen, sopraano 

Tuomas Pursio, baritoni

Lohjan kaupunginorkesteri

Johannes Brahms: Ein deutsches Requiem

Liput Lohjan konserttiin Netticket.fi: 20€/25€, ovelta kaikille 30€

https://www.netticket.fi/ein-deutsches-requiem-lohja

Liput Helsingin konserttiin Ticketmaster

https://www.ticketmaster.fi/search?keyword=cantores%20minores%20brahms