
Taimisto rakennettiin Lohjan tapahtumalupaukseksi – mutta mitä kaupunki lopulta sai?
Lohjan piti saada paikka, jossa voisi järjestää isoja konsertteja, urheilutapahtumia ja kaupunkia näkyväksi tekeviä yleisötapahtumia.

Ykkösakseli myönsi kevään aikana rahoitusta lohjalaisille hankkeille
Ykkösakseli myönsi kevään aikana rahoitusta lohjalaisille hankkeille

Aurlahden uusi maksuton matkaparkki tuo helpon pysähdyksen Lohjalle
Aurlahden uusi maksuton matkaparkki tuo helpon pysähdyksen Lohjalle

Lohjalle Traficomilta yli 150 000 euroa
Traficomin myöntämä valtionavustus parantaa kävelyn ja pyöräliikenteen olosuhteita arjen matkoilla eri puolilla Suomea.

Kesän kiertävät keräykset käyntiin
Rosk’n Rollin kesän kiertävät jätteiden keräykset lähtevät liikkeelle kesä-heinäkuun vaihteessa. Kierrokset rahoitetaan jätehuollon perusmaksulla.

Selvitys: Kun välimatkat kasvavat, palvelut liikkuvat – kunnat kehittävät uusia tapoja tavoittaa asukkaat
Selvitys: Kun välimatkat kasvavat, palvelut liikkuvat – kunnat kehittävät uusia tapoja tavoittaa asukkaat

Lohjan alueen pohjaveden laadusta entistä tarkempaa tietoa
Lohjan vedenottamoiden vesi oli hyvälaatuista ja laatu täyttää talousvedelle annetut laatuvaatimukset ja useimmiten myös laatutavoitteet.

Valtuuston kokouksessa päättävien viranhaltijoiden vastuuvapaus äänestyksessä
Lopullinen päätös saatiin äänestyksessä, missä alkuperäinen esitys sai 37 ääntä, ja vastaesitys 14 ääntä eli valtuusto päätti alkuperäisen esityksen mukaisesti antaen samalla viranhaltijoille vastuuvapauden vuodelle 2025.

Lohjan kaupungin henkilöstö voi paremmin – työhyvinvointi vahvistui
Lohjan kaupungin henkilöstö voi paremmin, ja vuoden 2025 henkilöstökertomus piirtää tilanteesta varovaisen myönteisen kuvan. Kaupungin arki ei ole ollut vailla paineita, mutta useat työhyvinvoinnin mittarit kertovat, että henkilöstö kokee työnsä aiempaa sujuvammaksi. Sairauspoissaolot vähenivät, esihenkilötyön arviot paranivat ja yhä useampi työntekijä näyttää löytävän työstä myös kehittymisen mahdollisuuksia.

Lohjan kaupungin arviointi 2025 – miten kaupungilla menee?
Lohjan kaupungin arviointi vuodelta 2025 piirtää kuvan kunnasta, joka ei ole kriisissä, mutta ei myöskään voi nojata vanhaan tapaan tehdä asioita. Talous päätyi alijäämäiseksi, palveluverkko on ison tarkastelun alla ja väestön kehitys painaa etenkin lasten ja nuorten palveluiden suunnittelua.

Ei matkustajapysäkkiä Lohjan asemalle tänäkään vuonna Hanko-Hyvinkää junalle
Kesäjunat liikennöivät Hanko–Hyvinkää-radalla tulevanakin kesänä. Lohjan kaupunki ja Vihdin kunta ovat selvittäneet yhdessä VR:n, Traficomin ja Väyläviraston kanssa mahdollisuuksia ulottaa kesäliikenne myös näiden paikkakuntien alueelle.

Lohjan sivistystoimialan palveluverkkosuunnitelma on säästöjen etsimistä ja niiden löytämistä
Lohjan sivistystoimialan palveluverkkosuunnitelma on säästöjen etsimistä ja niiden löytämistä

PERINTEINEN LOHJAN JÄRVIJUHANNUS -TAPAHTUMA JUHANNUSAATTONA
Lohjan Järvijuhannus järjestetään kolmatta kertaa Aurlahden rannassa juhannusaattona 19.6.2026 klo 12-18. Tapahtuma on pääsymaksuton ja kaikille avoin.

Siuntion uusi lähiterveysasema vahvistaa arjen palveluja
Siuntio sai maanantaina merkittävän uutisen, kun Länsi-Uudenmaan aluehallitus hyväksyi uuden lähiterveysaseman hankesuunnitelman. Päätös vie pitkään odotettua hanketta eteenpäin, ja se antaa kunnalle sekä hyvinvointialueelle selkeämmän suunnan tulevien vuosien palveluratkaisuihin. Uuden lähiterveysaseman tavoitteena on tarjota modernit, terveet ja toimivat tilat, jotka vastaavat paremmin sekä asukkaiden että henkilöstön tarpeisiin.

Lohja Pride -piknik Aurlahdessa
Lohja Pride -piknik järjestetään pitkän tauon jälkeen Aurlahdessa lauantaina 18.7.2026 klo 14–18. Vuoden värikkäin tapahtuma kokoaa yhteen sekä sateenkaarikansan että liittolaiset. Tapahtuma on avoin kaikille tasa-arvosta sekä yhdenvertaisuudesta kiinnostuneille.

Näin jätehuolto sujuu juhannuksena
Juhannus muuttaa jätehuoltopalvelujen aikatauluja. Rosk’n Rollin alueella juhannusviikon jätekuljetukset ajetaan päivää normaalia aikaisemmin. Jäteasemat ovat suljettuina perjantaista lähtien koko juhannusviikonlopun, paitsi itsepalvelu on määrätyillä asemilla käytössä sunnuntaina.




