
Omakotiliitto selvitti mökkeilyn maksuja – mökkikuntien alueelliset maksut nousseet ja erot kasvaneet
Kesämökin omistaminen maksaa Suomessa hyvin eri verran riippuen siitä, missä mökki sijaitsee. Omakotiliiton vertailu osoittaa, että mökkeilyn alueelliset maksut ovat nousseet viime vuotta jyrkemmin ja samalla alueellisten maksujen erot ovat kasvaneet.

Yli 60 prosenttia Uudenmaan pk-yrityksistä pitää maahanmuuton lisäämistä keskeisenä Suomen talouskasvun kannalta
Ulkomaalaiset ovat yhä tärkeämmässä roolissa, kun pk-yritykset rekrytoivat henkilöstöä. Tuoreen OP Pohjolan Kasvuvaraa -pk-yritystutkimuksen mukaan yli 40 prosenttia suomalaisista pk-yrityksistä saattaa rekrytoida Suomessa jo asuvia ulkomaisia työntekijöitä seuraavan kahden vuoden aikana.

Bitcoin, Ethereum ja muut: Missä suomalaiset käyvät kauppaa vuonna 2026
Kryptovaluuttasijoittaminen on muuttunut Suomessa selvästi arkisemmaksi ilmiöksi, mutta samalla se on muuttunut aiempaa tarkemmaksi ja varovaisemmaksi. Bitcoin, Ethereum ja muut suuret kryptovaluutat eivät ole enää vain teknologiaharrastajien keskustelunaiheita, vaan ne näkyvät sijoittajien arjessa, verottajan ohjeissa, EU-sääntelyssä, ja eri kaupankäyntialustojen vertailuissa.

Yritysten neuvonta jätehuolto- ja vieraslajiasioissa Lohjalla
Lohjan ympäristönsuojelu suorittaa kesän aikana siisteysvalvontaa ja yrityskartoituksia etenkin Lohjan pienteollisuusalueilla.

Siuntion kesä kutsuu viihtymään
Siuntion kesä 2026 tarjoaa elämyksiä, liikettä ja yhdessäoloa kaikenikäisille. Kesän kohokohta on Siuntio päivä lauantaina 6. kesäkuuta, jolloin koko kunta puhkeaa täyteen kukkaan tapahtumien ja kohtaamisten merkeissä.

Kesä tuo esiin Vihdin parhaat puolet
Kesä on saapunut Vihtiin. On ilo toivottaa vihtiläiset, kesäasukkaat ja vierailijat nauttimaan kuntamme kesästä, tapahtumista, luonnosta ja kylien elävästä tunnelmasta. Vihdin kesä ei synny yhdestä paikasta tai yhdestä tapahtumasta. Kesän aikana koettavaa riittää monenlaiseen makuun.

Lohja ja turvallisuus
Lohjan kaupunki on kokonaisturvallisuuden kehittämisessä myötä perustanut turvallisuus- ja teknologiatyöryhmän, jonka tehtävänä on rakentaa kokonaisvaltaista turvallisuustoimintaa.

Lautakunnat tekivät päätöksiä ennen kesälomia
Harjun urheilukeskus houkuttelee nykypäivänä runsaasti liikkujia, mutta käyttö on jakautunut epätasaisesti kalenterivuoden aikana. Lisäksi ongelmana on se, että nykyiset alueen palvelut; Virkistysuimala Neidonkeidas, jäähalli, urheilukenttä ja ulkoilureitistö eivät muodosta yhtenäistä palvelukokonaisuutta, vaan palvelut ovat erillään. Alueelta puuttuvat mm. yhteiskäytölliset WC- ja pukutilat.

Suomen rahapelimarkkina avautuu – ratkaisevaa on valvonta, ei toimijoiden määrä
Suomalaiset ovat pelanneet ulkomaisilla verkkopalveluilla pitkään. Monopoli on toiminut vahvasti tietyissä peleissä, kuten lotossa, mutta digitaalisessa rahapelaamisessa maailma on ollut jo pitkään kansainvälinen. Uusi lisenssijärjestelmä on valtion yritys vastata tähän todellisuuteen.

Lohjalla aktivoidaan senioreita kesäkävelykampanjalla
Kävely tuottaa terveyshyötyjä erityisesti aiemmin vähän liikkuneille, jotka ovat kampanjan keskeistä kohderyhmää

Lohjan kirkkovaltuusto hyväksyi 1,5 miljoonan säästöt
Lohjan seurakunnan kirkkoneuvosto ja kirkkovaltuusto käsittelivät 26.5. kokouksissaan seurakunnan talouden tasapainottamista. Huhtikuussa alkaneiden muutosneuvottelujen tuloksena saadut toimenpide-ehdotukset hyväksyttiin. Hallinnon osalta muutosneuvotteluja jatketaan vielä kesän aikana.

Kryptovaluutat eivät enää odota lupaa valtavirralta
Kryptovaluutat ovat eläneet monta elämää. Ne ovat olleet kapinaa pankkeja vastaan, nopean rikastumisen unelma, teknologiaharrastajien leikkikenttä ja viime vuosina yhä useammin myös vakavasti otettava sijoituskohde. Vuonna 2026 kuva on aiempaa monimutkaisempi, sillä kryptot eivät ole enää vain yksi ilmiö, vaan monta rinnakkaista kehityslinjaa.

Itsepalvelu laajentaa asiointiaikoja Pusulan jäteasemalla
Lohjan Pusulan jäteasemalle tulee 1.6. alkaen mahdollisuus asioida itsepalveluna silloin, kun henkilökunta ei ole paikalla.

Lohjan kaupunginvaltuusto todisti hitautensa nopeassa kokouksessa
Viime aikoina Lohjan kaupunginvaltuuston kokoukset ovat toinen toisensa jälkeen olleet lyhyitä. Tälläkään kertaa ei kokous kestänyt kunnolla puoltakaan tuntia, vaikka asialistalla oli periaatteessa tärkeitä asioita.

Lohjalaiset valitsivat arjen tekoja yhteisellä 50 000 eurolla
Lohjalaiset ovat päättäneet, mihin kaupungin tämän vuoden osallistuvan budjetoinnin 50 000 euroa käytetään. Äänestys päättyi 19. huhtikuuta 2026, ja ääniä kertyi noin 1 100 kappaletta. Tuloksen perusteella toteutukseen etenee viisi ideaa, jotka koskettavat niin yhteisöllisyyttä, nuoria, tapahtumia kuin kesäistä vapaa-aikaa.

Ensimmäisenä Suomessa – julkisten palvelujen ammatinharjoittajalääkäri avasi oman palvelupisteen – katso Yle Areenalta
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ammatinharjoittajalääkäri aloitti viime viikolla Karjalohjan palvelupisteessä. Kyseessä on ensimmäinen kerta Suomessa, kun ammatinharjoittajalääkäri tuottaa julkisia terveyspalveluja omissa tiloissaan.




