Ajankohtaista

Vanessa Piironen ja Aava Riihiaho tanssivat pääroolit Lohjan ja Karkkilan näytöksissä

Päätoimittaja

Tanssi yhdisti, kun avain oli hukassa

tanssi


Tanssiopisto Vinha juhlisti juuri päättyneen lukuvuoden aikana 20-vuotista taivaltaan tanssiopistona. Yksi juhlavuoden kohokohdista oli tanssisatu, joka esitettiin opiston kaikissa opetuskunnissa eli Karkkilassa, Lohjalla ja Vihdissä yhteensä yli 1500 katsojalle. Avain hukassa -tanssisatu pohjautui samannimiseen runoteokseen, jonka on kirjoittanut Sanna Mander.

– Valitsimme tanssisadun tarinaksi tämän teoksen, sillä se on monipuolinen ja käsittelee ajankohtaisia teemoja. Kirjasta löytyi jokaiselle jotakin ja erilaiset kohtaukset antoivat mahdollisuuden irrotella ja sukeltaa erilaisiin rooleihin. Kirja selvästi inspiroi oppilaita ja meille jäi hyvä tunne, että yhteinen satu lisäsi yhteisöllisyyttämme entisestään, opiston rehtori Saara Mikkola-Ylitolva kertoo

Tanssisadun suunnittelu oli erilaista kuin tavallisten lukukausiesitysten. Satu tanssittiin kolmoisroolituksella eli eri opetuspaikkojen ryhmät jaettiin tasaisesti ikäryhmät ja tanssilajit huomioiden Karkkilan, Lohjan ja Vihdin näytöksiin. Kolmoisroolitus haastoi etenkin puvustuksen osalta, kun tiiviin esityskauden aikana piti saada pukuja siirtymään nopeastikin paikasta toiseen – pestynä tietysti. Yksi huomattavimmista eroavaisuuksista tavallisiin esityksiin oli myös päähenkilöiden roolitus.

Avainta etsittiin yhdessä

Alusta asti oli selvää, että tanssisatu tarvitsee kaksi päähenkilöä – avaimen hukanneen tanssijan ja häntä auttavan uuden ystävän. Päärooleihin valittiin keväällä tanssiopintojensa laajan oppimäärän perusopinnot päättävät oppilaat. Heitä oli sopivasti neljä, joten nelikosta saatiin muodostettua kaksi paria, joille esitykset sitten jaettiin. Kaikki neljä ottivat uuden haasteen innolla vastaan ja aloittivat yhteiset, viikoittaiset harjoitukset. Päähenkilöiden harjoituttamisen ja tanssien koreografioinnin vastuuhenkilönä oli opiston opettajista Siiri Tiainen.

– Päähenkilöt lähtivät ihanan innolla mukaan ja alusta asti harjoituksissa oli oikein avoin ja innostunut ilmapiiri. Jälkikäteen olemmekin jutelleet, että kevät oli kyllä todella onnistunut!, Tiainen kertoo.

Yhteisten harjoitusten myötä nelikko tutustui myös toisiinsa ja harjoituksissa oli hauskaa.

– Oli kivaa tanssia uudessa, tiiviissä porukassa ja opetella uutta yhdessä. Päähenkilön rooli jännitti aluksi, mutta ensimmäisen esityksen jälkeen oli tosi mahtava olo! , yksi päähenkilöistä, Vanessa Piironen kertoo. 

Tanssiopintojen kohokohtia

Kaikki päähenkilöroolia tanssivat ovat tanssineet Vinhassa usean vuoden ajan. Osa on aloittanut aivan pienten lasten tunneilla, osa alakouluikäisenä. Tanssilajeina heillä on niin balettia, nykytanssia kuin hip hoppiakin. Opinnot jatkuvat perusopintojen päättämisen jälkeen suoraan syventäviin opintoihin, joiden päätteksi suoritetaan vielä lopputyö. Tanssiopinnot ovat rytmittäneet arkea mukavasti: viikkotunteja voi valita sen verran kuin itselle sopii. Kaikki perusopintojen päättäjät ovat tanssineet vähintään 800 tanssituntia – kaikilla nelikosta tunteja kertyi huomattavasti suurempi määrä.

– Yllätyin itsekin, kun kuulin kokonaistuntimäärän! Tanssi on ollut ihana harrastus ja on kiva, että siitä saa myös todistuksen, Helmi Joutsensalmi iloitsee.

– Tämä tanssisatuprojekti oli tosi innostava kokemus! Päähenkilöiden tanssien opettelu ja harjoittelu oli ihan erilaista kuin tavalliset tanssitunnit. Sen lisäksi, että meillä oli omia duettotanssipätkiä, olimme mukana tanssimassa useamman ryhmän mukana. Siiri-opettaja sai näiden ryhmien opettajilta tiedot siitä, minkälainen ryhmän tanssi on ja sitten me harjoittelimme keskenämme niihin sopivat liikkeet. Lavaharjoitusviikolla pääsimme sitten mukaan harjoittelemaan näiden ryhmien kanssa ja oli kyllä jännittävää nähdä, miten erillään harjoitellut osiot sovitettiin yhteen!, Aava Riihiaho jatkaa.

– Tanssittuihin vuosiin mahtuu ihan huippuja kokemuksia ja iso määrä uusia kavereita. Tämä tanssisatukevät on ollut kyllä ihan kohokohtia!, Pinja Malin nyökkäilee.

Uusia tuulia ja yhteistyökuvioita

Tanssiopiston ensi lukuvuoteen kuuluu uusia tuulia kaikilla opetuspaikkakunnilla. Lohjalla opisto muuttaa kesän aikana uusiin tiloihin Laurentius-talolle.

– Pääsemme vahvistamaan taiteen perusopetuksen yhteistyötä kun tanssiopisto aloittaa syyslukukauden 2026 Laurentiustalolla, jossa musiikkiopisto ja kuvataidekoulukin toimivat. Olemme erittäin innostuneita tulevasta! Erityisesti niistä kaikista monimuotoisista mahdollisuuksista, joita saman talon sisällä toimiminen tuo kuvan, tanssin ja musiikin taideopetukseen, iloitsee tanssiopiston rehtori Saara Mikkola-Ylitolva.

Vihdissäkin syksyyn mahtuu uutta.

– Aloitamme Nummelassa yhden opetusillan lisää. Siellä on nyt tarjolla myös aikuisille balettia sen lisäksi, että saamme sinne lisää lasten ryhmiä. Vihdin kirkonkylällä puolestaan olemme käynnistämässä esimerkiksi musikaalitanssiryhmää, joka toteutetaan yhteistyössä Iloisen Teatterin kanssa. Tervetuloa tutustumaan ensi lukuvuoden lukujärjestykseen ja ilmoittautumaan mukaan tanssiin. Suosituimmat ryhmät täyttyvät jo kesän aikana, joten kannattaa olla vikkelä!, Mikkola-Ylitolva kutsuu.

Karkkilassa syksy päästään aloittamaan Ruukin Taiteiden yössä, jossa Vinhalla esiintyy tanssiryhmiä.

– Teemme tapahtumassa yhteistyötä myös muiden Karkkilan taiteen perusopetuksen toimijoiden kanssa. On aina mahtavaa vahvistaa paikallista yhteistyötä!, Mikkola-Ylitolva kuvailee.

Syksyllä Karkkilassa aloittaa myös aivan uusia tanssiryhmiä: nykytanssin tasoryhmiä on lisätty ja pitkään toivottu Baletti 1 -ryhmä tarjoaa 9-12 -vuotiaille mahdollisuuden aloittaa balettiopinnot.

– Juhlalukuvuoden viimeinen erikoisuus on kesäkuun ajan esillä Karkkilassa, kun opiston 20-vuotisjuhlanäyttely on näytillä Karkkilan kirjastossa 29.6. asti.

– Tervetuloa tutustumaan! Odotamme ensi lukuvuoden alkua myös jo innolla. Ilmoittautumaan pääsee myös kesän ajan sivujemme vinha.net kautta. Toivottavasti näemme syksyllä paljon uusia innokkaita tanssijoita!, Mikkola-Ylitolva vinkkaa.  

Helmi Joutsensalmi ja Pinja Malin tanssivat pääroolit Karkkilan näytöksissä

Kommentoi kirjoitusta