Sammatin Lammin heinäkuun jälkimmäisen filosofiakeskustelun alustajat akateemikko Ilkka Niiniluoto ja Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen saivat tiistaina 14.7. kiinnostuneet liikkeelle yli odotusten. Ensimmäiset olivat paikalla jo tuntia ennen tilaisuuden alkua ja kellon lähetessä viittä tarvittiin kekseliäisyytä ja kärsivällisyyttä kaikkien autojen parkkeeraamiseksi niin, ettei muiden tienkäyttäjien tai naapuruston vapaus kaventuisi vapaus-keskusteluun osallistujien toimesta. Tupa täyttyi äärilleen, muutamat seurasivat keskustelun viereisistä huoneista.
Keskustelu rakentui edellisen tiistain tapaan, edeten alustuksista tilanteen muovaamana. Valta-keskustelussa 7.7. Eerik Lagerspetz lähti liikkeelle jaotteluista ja vallan vanhemmista analyyseistä Sanna Tirkkosen tuodessa esiin Michel Foucault’n ja Hannah Arendtin ajatuksia 1900-luvun jälkipuolelta. Tästä lähtökohdasta keskustelu kulki muotoon, jossa runsaat yleisön esittämät kysymykset ja näkemykset olivat polttopisteessä ja kaikki Lammin tuvassa tuntuivat asettuvan aina kulloisen kysymyksen ympärille sitä tutkailemaan. Jo Niiniluodon ja Teivaisen hahmojen ja puhumisen tavan vastakohtaisuus loi Vapaus-keskusteluun toisenlaisen vireen – mainion intensiivisen tunnun peruskalliosta ja sitä vasten ilolla ja väsymättä hyökyvästä Teivaisen aallosta.
Yleisön syötteistä vahvinta merenkäyntiä taisi herättää Suomusjärven suunnalta ammuttu, provosoivaksi tarkoitettu ajatus:” Miten niin minulla ei ole vapautta omista orjaa, jos kerran antiikin Roomassakin oli tällainen vapaus?” Vastausta saamatta kysymys laajentui tai supistui kohti kysymystä ihmiskäsityksestämme. Onko ihmisellä oikeus myydä itsensä orjaksi? Amerikkalaisen John Rawlsin tutkielma A Theory of Justice (1971) esittää vapautta korostavan liberalismin aatesuuntauksen kompromissina analyysin, jossa oikeudenmukaisuus käsitetään reiluudeksi. Tämän mukaan kaikille yksilöille on turvattava mahdollisimman suuri vapaus, mutta kansalaisten varallisuuden epätasa-arvoinen jakautuminen on oikeutettua vain silloin kun se on hyväksi huono-osaisimmille. Rawlsin vastustajaksi profiloituneen Robert Nozickin libertarismissa yksilön vapaus oman onnen tavoitteluun on sitä vastoin ehdoton ja rajoittamaton periaate. Libertarismiin nojaava politiikka sai Margaret Thatcherin Britanniassa ja Ronald Reaganin USA:ssa alkuun kehityksen joka johti osaltaan markkinatalouden laajentumiseen globalisaatioksi.
Historiallisia juuria eri ihmiskäsityksille ja niistä kumpuaville yhteiskuntafilosofioille sivuttaessa Teivo tunnusti pitävänsä 1600-luvulla eläneen John Locken esittämää, vasemmiston osin vieroksumaa ajatusta, jonka mukaan kaikki ihmiset omistavat itsensä ja työnsä ihan järkevänä tapana sanoittaa ihmisen itsemääräämisoikeus. Niiniluoto sen sijaan totesi itsensä omistamisen individualistisen ihmiskäsityksen mielestään ongelmalliseksi:” Ihminen on kuitenkin enemmän kuin erillinen yksilösaareke maailmassa. Ihminen on aina kansalainen, jossakin yhteisössä” ja jatkoi tämän näkemyksen lähteille antiikin aristoteelikoihin, joiden mukaan ihminen on ennen kaikkea lajiolento ja poliittinen eläin. Niiniluodon mukaan tämän kaltainen ajattelu näkyy perustuslaissammekin, jossa määritellään paitsi ihmisten oikeudet, myös velvollisuuksia.
Ajatusten kontrastoimiseksi myös Teivainen viritti mielipiteitään ehkä hivenen varsinaisten mielipiteidensä tuolle puolen. Moni saattaa yhtyä hänen näkemykseensä siitä, että totuuksina tai pyhinä yksityisasioina pidettyjen mielipiteiden haastamattomuus, esimerkiksi holokaustin kieltämisen kriminalisoiminen, saattaa loppujen lopuksi heikentää itse suojatuksi tarkoitettua asiaa. Samaan hengenvetoon hän kiirehti tarkentamaan, että jumalanpilkan ja historiallisten tosiasioiden kieltämisen äärellä ollaan usein jo ihmisryhmää vastaan kiihottamisen partaalla, joten pelkästään teoreettisesti tarkasteltunakin silloin jonkun vapaus alkaa haitata toista eikä tämä ole yhteensopivaa John Stuart Millin vapausihanteen (On Liberty, 1859) kanssa, johon Teivainen tuntui tässä keskustelussa haluavan asemoida määriteltävissä olevan vapausihanteen. Teivon iisisti muotoilemana:” Kaikki saa tehdä mitä huvittaa, niin kauan kuin se ei haittaa muita.” Millin teoksen historiallinen konteksti oli tukea porvariston johtamaa kaupan ja elinkeinojen vapauttamista teollistuvassa yhteiskunnassa.
Teivainen nosti useassa yhteydessä esiin filosofien ajatuksista ajan saatossa karsiutuvia nyansseja: sitä kuinka Millin puolesta puhuman vapauden yhteydestä unohdetaan niin haluttaessa sen alkuperäinen yhteiskunnallinen ulottuvuus: ”…kunhan se ei haittaa muita” ja Locken yhteydessä unohtuu tämä tarkennus:” …kunhan muille jää yhtä hyvää ja riittävästi.” Samoissa yhteyksissä Teivainen tarkensi näiden 1900-lukua edeltäneiden filosofien vapauden olleen aina tietylle ihmisryhmälle rajattua. Tämän päivän toiseutetuista hän nosti useamman kerran esiin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, narkomaanit ja seksityöntekijät; todeten meillä usein vapaaksi yhteiskunnaksi mielletyn Ruotsin olevan mainituille vähemmistöille huomattavasti Suomea holhoavampi yhteiskunta. Omiin kokemuksiinsa viitaten hän jatkoi, että Suomi taas saattaa Uruguaysta katsoen näyttää maalta, jonne liberaalit vapausihanteet eivät vielä ole löytäneet. Esimerkiksi suvivirsikeskustelun kaltainen asetelma ei olisi Teivon mukaan Uruguayssa mahdollinen.
Helsingin yliopistollakin oli lakisääteinen avajaisjumalanpalvelus
Ilkka ja Teivo johtuivat tästä muistelemaan aikoja ei niin kauan sitten, jolloin Helsingin yliopistollakin oli lakisääteinen avajaisjumalanpalvelus. Tämä johti yleisöstä kysymykseen maailmankatsomusten yhdenvertaisuudesta ja totuudellisuudesta:” Pitäisikö kreationistin lapselle sallia vapaus olla osallistumatta luonnontieteiden opetukseen?” Suuret naurut syntyivät Teivon johtuessa kuvailemaan kreationismille vastavoimaksi herätettyä Suuren spagettihirviön uskontokuntaa, pastafareja, joille on mm. Puolassa sallittu ajokorttikuvassa uskontoonsa kuuluva pastasiiviläpäähine. Joku jatkoi:” Mitä vapaus tarkoitta USA:ssa, mitä Suomessa? Mitä tarkoittaa se kun USA lähtee liikkeelle puolustamaan vapautta?” ja Ilkka Niiniluoto aloitti sanoista, joita englannin kielessä on kaksikin: liberty ja freedom, mutta kulki pian luettelemaan suurta joukkoa sanoja, jotka USA:n hallinto on nyt kieltänyt hyökätessään kansalaisoikeuksia, ihmisryhmiä, poliittisia vastustajia, historiaa, museoita, huippuyliopistoja ja tutkimuslaitoksia vastaan. ”Tieteenvapaus ei ole koskaan ollut missään niin pahassa pinteessä kuin nyt Yhdysvalloissa – se siitä vapaudesta”. Lähes hartaaseen hiljaisuuteen leikkautui Teivon lakoninen: ”No joo…” ja sali repesi uuteen nauruun asetelman ja sanan vapautta nauttien.
Tilaisuuden alussa Niiniluodon rauhallisesti hengittävä alustus avasi seuranneen keskustelun kannalta tärkeät käsitteet, jotka Isaiah Berlin määritteli esseessään Two concepts of liberty (1958): vapaus jostakin, vapaus johonkin. Negatiivinen vapaus on rajoitteiden poissaoloa, yhteiskunnallisena pyrkimyksenä se on taloudelliseksi liberalismiksi mieltyvää yritysten vapautta. Positiivinen vapaus on mahdollisuuksien potentiaalia, yhteiskunnallisesti lähinnä sosiaalidemokratiaan ja pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon assosioituvaa tasa-arvoa. Linnulla on negatiivinen vapaus, jos se ei ole häkissä, mutta positiivisen vapauden sille antaa lentämisen kyky.
Elämme vallan ja varallisuuden kumuloitumisen ilmiöiden kannalta uutta aikaa. Suurimmat teknojätit, lähes valtion kaltaiset kollektiivit, hamuavat suurinta mahdollista negatiivista vapautta toiminnalleen. ”Negatiivisen vapauden jäädessä yksittäisille ihmisille useimmiten varsin tyhjäksi, kuin lupaukseksi siitä, että halutessani saan ostaa pilvenpiirtäjän Manhattanilta, vaikken siihen koskaan kykene”, kuvasi Ilkka ja totesi taloustieteessä ihmisen hyvinvoinnin tulevan usein rinnastetuksi ihmisen varallisuuteen. Tämän vastavoimana on filosofian parissa ajatussuunta, joka korostaa ihmisen toimintavalmiuksien ja kykyjen kehittämistä hyvinvoinnin perustana. Tätä Ilkan tärkeänä pitämää ajattelua edustavat intialainen Amartya Sen (s.1933) ja amerikkalainen Martha Nussbaum (s.1947). Tässä kohden Teivo totesi keskustelun vapaudesta monesti laajenevan keskusteluksi siitä, miten asioiden olisi hyvä olla. ”Me kaikki luultavasti ajattelemme, että kykyjen kehittäminen on hyvä juttu, mutta vaikka sellainen lausahdus kuin Raha on vapautta!, saattaa kuulostaa finanssiveljesten maljapuheen heitolta, on kuitenkin tosiasia, että raha on eräänlainen yleispääsylippu monilla veräjillä.”, ja keskustelu skaalautui kohti Ilkan alustuksessaan lyhyesti esittelemää Adam Smithin liberalismia. Smithin kansojen varallisuutta käsittelevä oppi The Wealth of Nations (1776) esittää, että ihmisten tulee itsekkäästi etsiä omaa etuaan, jolloin heidän toimintansa näkymättömän käden kautta tuottaa yhteistä hyvää.
Yleisöstä esitettyyn kysymykseen: ”Onko yksilön vapaus aina pois muiden vapaudesta?” lyhyt vastaus oli, että ei. Ilkka avasi ihmisen yhteisöllisen käyttäytymisen analysointiin työkaluksi kehitetyn peliteorian käsitteitä: nollasummapeliä, jossa jonkun voitto on aina samassa mitassa joltakin toiselta pois, ja yhteiskunnassa laajalti ilmeneviä yhteistoimintapelejä, joissa jonkun voitto on hyödyllistä myös muille. Tästä johduimme pohtimaan tekoälyn merkitystä tulevaisuuden työelämälle: osaammeko jakaa tekoälyn hyötyjä kaikille kansalaisille? Helpottuuko työ vai kuormittuuko entisestään? Lyheneekö työaika?
Yhteinen hyvä ja yhteiskuntavastuu
Yhteinen hyvä ja yhteiskuntavastuu – rajoittamisen ja vapauden kysymysten noustessa esiin Teivo intoutui valottamaan oikeistolibertaristi Milton Friedmanin varoitusta yritysjohtajille viidenkymmenen vuoden takaa. Teivon muotoilemana tämä Friedmanin ajatus oli, että jos yritykset ottavat yhteiskuntavastuuta ja alkavat jakaa voittoaan vastuullisesti, ne muuttuvat verohallinnon kaltaisiksi julkishallinnollisiksi toimijoiksi ja sellainen toiminta on tyranniaa, jos nämä toimijat eivät ole kansalaisten valvottavissa. Yhteisöllä tulisi tuolloin olla oikeus valvoa ja erityisesti olla mukana päättämässä tällaisten yritysten päättävien elinten valinnasta, mikä Friedmanin mielessä luultavasti haiskahti jo kommunismilta. Yhteiskunnan rajoituksia ja yritysten poliittisluonteista itsesäätelyä ongelmattomampaa näyttäisi Lammin keskustelun perusteella olevan kansalaisten mielipiteen yrityksille tuoman kilpailuedun ohjaava vaikutus. ”Voi, kevyitä ovat meidän sotilaamme tähän taisteluun, köykäisiä aseemme”, saattaisi tähän runoilija todeta. Aiheeseen liittyen on internetistä ladattavissa ilmaiseksi Teivaisen kirja Yritysvastuun umpikuja.
Kysymysten joukkoon mahtui oksia, joille ei edetty kovin pitkälle: ”Jos ihmiset eivät hahmota heihin kohdistettuja esteitä, niin loukkaavatko ne silloin heidän vapauksiaan?” Hieman myöhemmin Teivo totesi koko liberaalin vapausihanteen 1600-luvulla alkaneen ajatuksesta, että kirkko ei saa enää sanoa mitä meidän pitää ajatella: ajattelun-, mielipiteen-, sanan-, tieteen- ja uskonnonvapaus – kaikki vapautumista ihmisen omassa kulttuurissaan historian saatossa luomista yhteiskunnallisista asetelmista, jotka aikanaan saattoivat tuntua täysin kyseenalaistamattomilta. Lammin keskustelu pitäytyi paljolti käytännöllisen filosofian alueella, lähinnä vapauden ja sen rajoitteiden yhteiskunnallisia ilmenemiä käsitellen. Itämaiseen filosofiaan assosioituvat käsitteet ihmisen vapautumisesta omien halujensa, pelkojensa ja omistamisen rajoitteista; usein uskontoon liittyvät yhteisön kahleista vapautumiseen liittyvät erakkouden ilmiöt – euroopassa luostarielämään liittyvä, paradoksaalinen äärimmäisen kurinalaisuuden ja askeesin tuottama vapaus; nämä eivät keskustelussa syttyneet syvemmälle tarkastelulle. Pasifisminsa takia Ensimmäisen maailmansodan aikaan kuusi kuukautta vankilassa viettäneen matemaatikko ja filosofi Bertrand Russellin Ilkka totesi vankila-aikana kirjoittaneen yhden pääteoksistaan. Wikipediasta voi lukea Russelin omaa kuvausta vankila-ajastaan:”…Vankila oli minulle monin tavoin melko miellyttävä. Ei ollut sitoumuksia, ei vaikeita päätöksiä tehtävänä, ei pelkoa pistäytyjistä, ei keskeytyksiä työlle. Luin valtavasti. Kirjoitin…”
Yksilön itselleen tuottamista vapauden rajoitteista addiktiot todettiin Millin katsannossa vapauteen kuuluviksi – saamme rajoittaa omaa vapauttamme omin päätöksin kehittämillämme addiktioilla tai alistavilla ihmissuhteilla. Toisaalta addiktiota tuottavien aineiden kuten tupakan, alkoholin ja kannabiksen myynnille; rahapeleille tai tuoreena esimerkkinä nettiviihteen koukuttavuudelle; on katsottu hyväksi asettaa lainsäädännöllä rajoitteita. Teivo totesi monitulkintaisiksi yhteiskunnallisen itserajoittamisen tilanteet, joissa demokraattisella päätöksellä kavennetaan demokraattista valtaa. Tällaisesta esimerkkinä rahapolitiikan siirtäminen keskuspankkivallassa etäämmäs suorasta parlamentaarisesta vallasta – ovatko poliitikot neljän vuoden sykleissään tällaisen keksipurkin haltioina kuin lapsia?
Vapautta ihmiset mitä ilmeisimmin tavoittelevat, siihen on kaipuu ja sitä vaille uhkaamme jäädä. Amerikan yhdysvaltain itsenäisyysjulistus 1776, Ranskan kansalliskokouksen ihmisoikeuksien julistus 1789, kirkkoherra ja valtiopäivämies Anders Chydeniuksen kirjoitus elinkeinovapaudesta ja uskonnonvapaudesta vuodelta 1761: ”Kun yhteiskunnan halvinkin alamainen saa onnellisen hallituksen alamaisena yhtä vapain käsin etsiä yhteisön ohessa omaakin parastansa silloin vasta puhuttakoon vapaudesta” – kaikki kutsuvat vapautta vallitsemaan. Mutta ihmisen vapaus ei ole yksiselitteinen. Niiniluoto esitti näkemyksenään, ettei Ranskan vallankumouksen iskulauseen Vapaus, Veljeys, Tasa-arvo kolmesta periaatteesta voi tiputtaa yhtäkään pois ilman, että muut kärsivät. Vapautta korostava liberalismi ja tasa-arvoa painottava egalitarismi eivät toimi, jos ne eivät ole keskinäisessä yhteydessä toisiinsa. Sosialismi ja kommunismi epäonnistuivat kun veljeys ja tasa-arvo yritettiin toteuttaa ilman vapautta. Uusliberalismi vastaavasti epäonnistuu kun vapaata kilpailua suositaan ilman veljeyden ja tasa-arvon asettamisen reunaehtoja ja rajoituksia.
Vapaus on ensimmäisenä Helsingin yliopiston arvoissakin: Vapaus, Totuus, Sivistys, Yhteisöllisyys; mutta kysyttäessä mikä niistä on tärkein, Ilkka nimesi totuuden. ”Totuus rajoittaa vapautta. Vaikka tieteessä saa esittää mitä tahansa arvauksia, teorioita ja hypoteeseja, pitää kaikki väitteet aina asettaa kontrolliin siitä pitävätkö ne paikkansa. Vapaus on esittää ajatuksia – totuus on painavampi, totuus on se mikä kontrolloi”. Puolitoistatuntia oli vierähtänyt, oli kiitosten aika. Sampoyhdistyksen puheenjohtaja Julius Westerberg palautti mieliin sen, että Lönnrot oli muuttanut Sammatin valtaväylän varresta Lammin korpeen, rajoitteiden alle, löytääkseen sieltä vapautta omalle elämälleen ja eteni varoittamaan, että hän oli vielä ottamassa tuvasta ja tilaisuuden osallistujista panoramakuvan, jolloin Teivo esitti tärkeän huomion: kuvaaminen julkisella paikalla, julkisessa tilaisuudessa on vapaata. Kun häntä toisinaan pyydetään varmuuden vuoksi allekirjoittamaan lupapaperi luentonsa nauhoittamisen sallimiseksi, hän yleensä kieltäytyy vedoten siihen, että julkisessa tilaisuudessa vapaus kuvaamiseen ja nauhoittamiseen on jo lähtökohtaisesti olemassa. Varjeltava on vapauttamme, lupalaput ovat kaksiteräinen miekka – jos niitä ensin annetaan, niin yht’äkkiä niitä jo edellytetään.
Teksti ja kuvat Julius Westerberg
