Tammikuun alusta lukien Lohjalla on todettu 806 uutta koronavirustartuntaa. Uusia tartuntoja on tullut marraskuun aikana jo 125. Viime viikon aikana Lohjalla todettiin 58 uutta koronatartuntaa (22.11. mennessä).

Koronatapaustenmäärä on viimeisten viikkojen aikana lisääntynyt, samoin sairaalahoidossa olevien määrä. Epidemia ei siis ole vielä ohi, ja jokainen voi omalla käytöksellään vaikuttaa tartuntojen ehkäisyyn.

Lohjan kaupunki on 22.11. päättänyt toimista tämänhetkisessä koronatilanteessa. Uudet suositukset astuvat voimaan välittömästi ja ovat voimassa toistaiseksi. Lohjan kaupunki antaa vahvan maskisuosituksen 12 vuotta täyttäneille ja tätä vanhemmille. Suositus koskee sekä rokottamattomia että rokotettuja henkilöitä.

Suositus maskin käytöstä rokottamattomille ja rokotetuille

Suositukset koskevat 12 vuotta täyttäneitä joukkoliikenteessä ja koulukuljetuksissa, julkisissa sisätiloissa, työpaikoilla, kouluissa (6.-luokasta alkaen) ja oppilaitoksissa, yleisötilaisuuksissa ja kokoontumisissa, ulkotiloissa, jos joudut pitkäkestoiseen ruuhkaan, jossa liikkuminen vaikeutuu.

Suositus koronatestiin hakeutuvalle ja tulosta odottavalle: maskia on syytä käyttää aina matkalla koronavirustestiin ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

Opetuksen ja koulutuksen järjestäjät vastaavat opiskeluympäristön turvallisuudesta ja voivat antaa omia tiloja koskevia maskisuosituksia.

Mikäli työnantaja arvioi maskin käytön työpaikalla tarpeelliseksi, työntekijä voidaan määrätä käyttämään työpaikalla maskia. Työnantaja voi myös antaa työntekijöille suosituksia.

Maskia ei tule käyttää, jos se vaikeuttaa kohtuuttomasti hengitystä tai, jos muut terveyteen liittyvät syyt estävät maskin käytön.

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan henkilöstö jatkaa edelleen maskien käyttöä, kuten työnantajat ovat aiemmin ohjeistaneet. Systemaattinen maskien käyttö on tärkeää työ- ja potilasturvallisuuden kannalta.

Etätyösuositus 22.11. alkaen

Lohjan kaupunki on antanut etätyösuosituksen, joka on voimassa toistaiseksi. Etätyötä suositellaan tehtäväksi kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on tilapäisestikin mahdollista.

Yleisötilaisuuksia koskevia rajoituksia ajalle 25.11.– 24.12.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on antanut uusia yleisötilaisuuksia koskevia rajoituksia. Rajoitukset koskevat tilaisuuksia, joissa on yleisöä seisomakatsomoissa, ja yhteislaulutilaisuuksia.

Seisomakatsomojen henkilömäärää rajoitetaan niin, että sisätiloissa saa olla enintään 20 henkilöä ilman istumapaikkaa. Jos yhteislaulutilaisuuteen osallistuu yli 20 henkilöä, tilaan saa ottaa enintään puolet muun lainsäädännön nojalla tilaan hyväksyttävästä enimmäisosallistujamäärästä.

Yhteislaulutilaisuudella tarkoitetaan tilaisuutta, jonka pääasiallista sisältöä on yhteislaulu. Päätös koskee myös yhteislaulutilaisuuksia, joissa on istumapaikat.

Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa. Jos koronapassi otetaan käyttöön kokoontumisrajoitusten vaihtoehtona, sitä tulee edellyttää koko tilaisuuden osalta. Koronapassi pitää tarkastaa tilaisuuteen saapumisen yhteydessä yli 16-vuotiailta henkilöiltä. Koronapassia ei tarkasteta henkilökunnalta, esiintyjiltä tai ottelussa pelaavilta urheilijoilta.

Edelleen voimassa ovat myös tartuntatautilain yleiset hygieniavaatimukset, joilla parannetaan asiakas- ja yleisötilojen terveysturvallisuutta. Tartuntatautilain pykälässä 58 c määritellään yleiset hygieniavaatimukset, ja ne ovat voimassa ilman erillisiä viranomaispäätöksiä koko Suomessa erilaisissa asiakas- ja yleisötiloissa, kuten kaupoissa, kauppakeskuksissa, liikuntatiloissa, museoissa, teattereissa ja kirjastoissa. Tällä hetkellä vaatimukset ovat voimassa vuoden 2021 loppuun asti.

Lohjan kaupunki