Tammikuun alusta lukien Lohjalla on todettu 267 uutta koronavirustartuntaa. Huhtikuussa uusi koronatapauksia on tähän mennessä todettu 16. Koronanäytteitä on otettu huhtikuussa yhteensä 1201 eli keskimäärin 109/päivä. Positiivisten näytteiden osuus on ollut 1,3 %. Viime viikolla uusia koronatapauksia ilmeni 7 kpl.

Koronan ilmaantuvuus on ollut Lohjalla viimeisten 14 vrk:n aikana 45,7/100 000. Koko maan ilmaantuvuusluku on 114,2/100 000 ja Uudenmaan 218,1/100 000.

Koronatilanteesta johtuen aluehallintoviraston yli 6 hengen yleisötilaisuuksia koskeva järjestämiskielto jatkuu 30.4.2021 asti. Lisäksi aluehallintovirasto on antanut määräyksensä 30.4.2021 saakka, että asiakkaille ja toimintaan osallistuville tarkoitetuissa tiloissa toimijan tulee varmistaa, että henkilöt eivät joudu keskenään lähikontaktiin. Toimijoiden tulee tehdä suunnitelma lähikontaktien estämiseksi. Päätös koskee toimijoiden sisätiloja, joita käytetään yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun, sekä rajattuja ulkotiloja, joita käytetään samanaikaiseen yli 50 asiakkaalle tai osallistujalle suunnattuun tarkoitukseen ja joiden käyttämisestä kyseiseen toimintaan toiminnan järjestäjä vastaa tiettynä ajankohtana.

Lisäksi aluehallintovirasto on määrännyt asiakastiloja suljettavaksi 28.4.2021 asti. Suljettavaksi määrättyjä tiloja voidaan käyttää vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan. Päätös tilojen sulkemisesta ei koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa. Suljettavaksi määrättyjä tiloja voi käyttää lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen, kuten lääkinnälliseen kuntoutukseen, koulujen liikuntaopetukseen ja koronarokotusten järjestämiseen.

Lohjalla yläkoulut ja lukiot ovat palanneet lähiopetukseen 12.4.2021 alkaen. Useita kaupungin toimintaa koskevia rajoituksia on kuitenkin edelleen voimassa. Lisätietoa niistä löytyy kaupungin verkkosivuilta.

Koronarokotusten eteneminen Lohjalla

Yhteensä 11 848 henkilöä eli 25,7% lohjalaisista on saanut ensimmäisen koronarokotteen. Tietoa Lohjan koronarokotuksista ja niiden etenemisestä löytyy kaupungin verkkosivuilta. Saadusta rokotteesta huolimatta on edelleen tärkeää kiinnittää huomiota hyvän käsihygienian ja turvavälien toteutumiseen ja käyttää kasvomaskia.

Rokotusjärjestyksen määrittelee koko maassa kansallisesti THL, eikä paikallisilla viranomaisilla ole mahdollisuutta poiketa järjestyksestä. THL:n arvio järjestyksestä perustuu tietoon sairaalahoitoon joutuneista sekä menehtyneistä koronapotilaista. Tavoitteena on suojata rokotuksilla ensimmäisenä kaikkein haavoittuvinta väestöämme.

Seuraavien ryhmien rokotukset/rokotusajanvaraus ovat käynnissä:

–70 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat (syntymävuosi 1951 tai aiemmin syntyneet). (Pfizer-BioNTechin tai Modernan rokote).

–65–69-vuotiaat (syntymävuodet 1952–56) riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat sekä perusterveet. (AstraZenecan rokote)

–60–64-vuotiaat (syntymävuodet 1957–61) riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat sekä perusterveet. (Pfizer-BioNTechin rokote).

–18–59-vuotiaat (syntymävuodet 1962–2003) riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat. (Pfizer-BioNTechin rokote)

–16–17-vuotiaat (syntymävuodet 2004–2005 syntyneet) riskiryhmään 1 kuuluvat. (Pfizer-BioNTechin rokote) Ajanvaraus vain puhelimitse.

Varaudu, että peruste riskiryhmään kuulumiselle tarkastetaan Kela-kortista tai potilastietojärjestelmästä. Rokotusaikoja voi varata sähköisen ajanvarauspalvelun kautta tai puhelimitse. Kaupunki suosittelee ensisijaisesti sähköistä ajanvarausta osoitteessa www.koronarokotusaika.fi Toisen aikuisen puolesta verkossa asiointi edellyttää virallista valtuutusta, jonka voi tehdä suomi.fi-verkkopalvelussa. Jos rokotusajat ovat täynnä sähköisessä ajanvarauksessa, niitä ei voi varata myöskään puhelimitse.

Puhelinajanvaraus tapahtuu Lohjan keskustan terveysaseman neuvontapuhelimesta, p. 019 369 2319 (ma, ti, to klo 8-15 ja ke, pe klo 8.00–13.30) ja Pusulan terveysaseman neuvontapuhelimesta p. 019 369 2300 (ma, ti, to klo 8-15 ja ke, pe klo 8-13.30). Numeroissa on takaisinsoitto.

Rokotusaikoja on tarjolla rajallisesti ja niitä lisätään sitä mukaa kun rokotteita saadaan.