Ensirokotteelle on varattavissa aikoja
Lohjalaisista 74,6 % on saanut 1. koronarokotteen ja tehosterokotteenkin jo 58,5 %. Ensirokotteelle on tällä hetkellä varattavissa olevia aikoja ja lisäksi ensi viikolla eli 30.8.-3.9.2021 järjestetään jokaisena arkipäivänä rokotuksia ilman ajanvarausta Tennarissa (os. Rantapuisto 45, Lohja).

Rokotuksia ilman ajanvarausta on ma, ti, to, pe klo 9 – 15 ja ke klo 9 – 19.30. Keskiviikkona on lisäksi ilta-
aikoja ajanvarauksella.

Suosittelemme ensisijaisesti sähköisen ajanvarauksen käyttöä. Sähköinen ajanvaraus osoitteessa www.koronarokotusaika.fi (siirryt toiseen palveluun) sekä Tennarin että Pusulan rokotuspisteisiin. Kahdesti rokotetut sairastuvat vakavaan koronatautiin erittäin harvoin – sairaalahoitoa vaativia tautitapauksia eniten ikääntyneillä.
Vain hyvin pieni osuus kaksi koronarokoteannosta saaneista on saanut koronavirustartunnan rokotuksesta huolimatta, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveydenhuollon rekistereihin pohjautuvasta selvityksestä. Rokotettujen taudinkuva on useimmiten lievä. Sairaalahoitoa vaativan vakavan taudin riski kuitenkin kasvaa iän mukana myös rokotettujen tartuntatapauksissa.

”Luvut kertovat, että täysi rokotussarja tarjoaa hyvää suojaa tartunnalta. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että
mikään rokote ei estä tartuntaa tai tautia sataprosenttisen varmasti. Siksi on tärkeää, että mahdollisimman
moni ottaa molemmat rokoteannokset, ja suojaa siten sekä itseään että muita”, THL:n ylilääkäri Tuija Leino
muistuttaa.

Täysin rokotetuksi katsotaan henkilö, joka on saanut kaksi koronarokoteannosta ja toisesta rokotuksesta on
kulunut viikko.

”Valtaosa vakavan taudin saaneista rokotetuista on ikääntyneitä eli 70 vuotta täyttäneitä. Siitä huolimatta
ikääntyneilläkin tauti jää yleensä rokotuksen ansiosta lievemmäksi kuin ilman rokotusta”, Leino kertoo.

https://thl.fi/fi/-/kahdesti-rokotetut-sairastuvat-vakavaan-koronatautiin-erittain-harvoin-sairaalahoitoa-vaativia-tautitapauksia-eniten-ikaantyneilla

Koronatartuntojen määrässä nousua Lohjalla
Tammikuun alusta lukien Lohjalla on todettu 529 uutta koronavirustartuntaa. Uusia tartuntoja on elokuun
aikana ollut jo 142. Viimeisen kahden viikon aikana Lohjalla on ollut 85 uutta koronatapausta, joten koronan ilmaantuvuus Lohjalla viimeisten 14 vrk:n aikana on 185/100 000. Koko maan ilmaantuvuusluku on 165,1/100 000 ja
Uudenmaan 287,9/100 000.

Aluehallintoviraston voimassa olevat rajoitukset 12.9.2021 asti

Sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää kokoontumisia ilman henkilömäärärajoitusta, mikäli
huomioidaan seuraavat seikat:

  • Sisätiloissa järjestettävissä yli kymmenen hengen kokoontumisissa asiakkailla tai osallistujilla täytyy
    olla mahdollisuus välttää lähikontakti toisiinsa eli säilyttää turvaväli. Lähikontaktilla tarkoitetaan
    sisätiloissa asiakkaiden oleskelua enintään kahden metrin etäisyydellä toisistaan yli 15 minuutin
    ajan tai fyysistä kontaktia.
  • Yli 50 (viidenkymmenen) henkilön ulkotilaisuuksissa asiakkailla tai osallistujilla täytyy olla
    mahdollisuus välttää fyysinen kontakti toisiinsa, mutta tietyn mittaisia turvavälejä ei enää
    vaadita.
  • Jos sisätiloissa järjestetyssä tilaisuudessa on yli kymmenen henkilöä ja ulkotiloissa yli 50
    (viisikymmentä) henkilöä, tilaisuuden järjestelyissä on lisäksi noudatettava opetus- ja
    kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 31.5.2021 julkaisemaa ohjetta
    koronavirustartuntojen ehkäisemisestä
  • Lisäksi on noudatettava lain yleisiä hygieniavaatimuksia; asiakkaille on mm. tarjottava mahdollisuus
    käsien puhdistamiseen ja oleskelu on järjestettävä mahdollisimman väljästi.
    Seuraa rajoitusten vaikutuksia kaupungin toimintaan: Suositukset ja rajoitukset Lohjalla

Koronatodistuksen saa Omakannasta

Koronatodistuksen ensisijainen tulostuspaikka kansalaiselle on Omakanta – Kanta.fi . Rajaviranomainen
suosittaa sähköisen todistuksen käyttöä mobiililaitteella. Omakannasta saa tulostettua todistuksen myös
paperille. Erittäin tarkat lisätiedot ja ohjeet koronatodistuksesta löytyvät osoitteesta: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/rokotteet-ja-koronavirus/koronatodistus

Jos tulostaminen ei onnistu virheellisen rokotusmerkinnän vuoksi ja rokote on annettu Lohjan
terveyskeskuksessa ota yhteyttä rokotuksen antaneeseen yksikköön (Tennarin osalta, p. 019 – 369 2319
(ma, ti, to klo 8-15 ja ke, pe klo 8-13.30). Numerossa on takaisinsoitto.

Jos tulostaminen ei onnistu mobiilivarmenteen tai pankkitunnusten puuttumisen vuoksi, voit saada
paperisen tulosteen omalta terveysasemalta. Toimitusaika on 7 arkipäivää, toimitus postitse.

Tilaukset:
Keskustan terveysasema: ensisijaisesti sähköisesti 24/7 Yhteydenotto (klinik.fi) tai toissijaisesti puhelimitse
arkisin kello 9-14 p. 044 369 2331.
Pusulan terveysasema: ensisijaisesti sähköisesti OmaMehiläinen (mehilainen.fi) tai tai toissijaisesti
puhelimitse p. 019 369 2300
Karjalohjan terveysasema: OmaMehiläinen (mehilainen.fi) tai toissijaisesti puhelimitse p. 019 369 3730
Sammatin terveysasema: OmaMehiläinen (mehilainen.fi) tai toissijaisesti p. 019 369 3740