Aktia Kiinteistönvälitys on avannut toimipisteen uusiin tiloihin Suurlohjankadulle.

–Aktia kiinteistönvälitys on toiminut ennenkin Lohjalla, mutta vähän piilossa pankin sisällä, kertoo kiinteistönvälittäjä Sari Anttila.

–Pankki ei tarvitse konttoria, kun asioita hoidetaan niin paljon sähköisesti, joten nyt meidän oli aika perustaa oma konttori. Henkilökohtainen palvelu on edelleen todella tärkeää meidän alallamme, vaikka sähköiset työkalut helpottavatkin sitä. Asuntojen kuvia katsotaan netistä, mutta ihmiset haluavat nähdä asunnon ennen ostopäätöstä, kertoo Aktia Kiinteistönvälityksen toimitusjohtaja Jockum Andersin.

Aktiassa uuden konttorin avajaisia juhlitaan kokonainen viikko.

–Ajattelimme iskeä nyt täysillä Lohjan asuntomarkkinoille, kiinteistönvälittäjä Satu Taponen sanoo.

Avajaisia juhlitaan ensi viikolla. Tuolloin Aktian uusiin tiloihin saapuu erilaisia ”kodin ammattilaisia”. Maanantaina 10.2. on mahdollisuus neuvotella pankkiasioista Aktia pankin edustajan kanssa. Tiistaina 11.2. tavattavissa on Puustellin edustaja. Keskiviikkona 12.2. Gardinin edustaja saapuu esittelemään verho- ja markiisiratkaisuja. Torstaina 13.2. paikalla on sisustussuunnittelija/stailaaja ja sisustustarvikemyyjä Drots’ Homesta. Perjantaina 14.2. tavattavissa on Juhlatarvikkeen edustaja.

–Avajaisviikolla meillä on täällä joka päivä yhteistyökumppani Suurlohjankadun varrelta, Taponen kertoo.

Asuntoasioista voi poiketa keskustelemaan ja hörppäämään samalla pullakahvit. Lisäksi kauppaan johtavista toimeksiannoista on luvassa lahjakortteja. Ovet ovat avoinna kello 12.00–17.00.

Aktiassa ollaan tyytyväisiä uuden konttorin sijaintiin mm. Kauppakeskus Lohen läheisyydessä.

–Lohjan keskusta on siirtynyt enemmän tähän suuntaan, joten sijaintimme on todella hyvä, Anttila iloitsee.

Kiinteistönvälittäjät Satu Taponen (vas) ja Sari Anttila sekä toimitusjohtaja Jockum Andersin Aktia Kiinteistönvälityksen uusissa tiloissa.

Kiinteistönvälitystä kahden hengen tehotiimillä

Uudessa konttorissa aloitetaan uudella energialla, sillä Anttila on ollut Aktia Kiinteistönvälityksen palveluksessa nyt puoli vuotta ja Taponen on aloittanut vasta aivan äskettäin. Molemmilta löytyy kuitenkin noin kymmenen vuoden kokemus kiinteistönvälitysalalta sekä LKV-tutkinto, joten he ovat kumpikin laillistettuja kiinteistönvälittäjiä. Andersin kertoo, että Aktian välittäjistä yli 90% on laillistettuja, mikä tuo henkilökunnan korkean osaamis- ja tietotason myötä turvaa kaupantekoon.

–Panostamme laatuun ja siihen, että kauppa on turvallista. Se ei ole itsestäänselvyys kaikkialla. Olemme keskisuuri yritys, mutta silti aika notkea muuttamaan toimintaamme moderniksi. Olemme myös pärjänneet asiakastyytyväisyyskyselyissä todella hyvin, Andersin iloitsee.

Anttila ja Taponen työskentelevät kahdestaan Lohjan konttorissa.

–Olemme tehokas tiimi, Anttila naurahtaa.

–Työnantaja pitää hyvää huolta myös työntekijöistään. Se näkyy ulospäin asiakkaillekin, onko töissä hyvä olla, hän kiittää.

Elämäntapana kiinteistönvälitys

Sekä Anttilalle että Taposelle kiinteistönvälityksestä on tullut elämäntapa. Asiakkaat tavoittelevat heitä usein iltaisin ja viikonloppuisin, mutta Taponen toteaa, että ei hän muunlaista työtä enää osaisi tehdäkään.

–Tässä työssä saa olla mm. stailaaja, psykologi, autonkuljettaja ja sielunhoitaja, Taponen kuvailee päivittäin vaihtelevaa työnkuvaansa.

Andersin puolestaan toteaa, että hän oppii edelleen päivittäin jotain uutta, vaikka on työskennellyt kiinteistöalalla jo vuodesta 1995.

–Työpäivät ovat hauskoja, eikä koskaan ole kahta samanlaista. Olin ennen pankkialalla ja seurasin sivusta kiinteistönvälittäjien työtä, kuinka he saattoivat kesken päivän lähteä katsomaan kohteita, hän kuvaa, kuinka aikoinaan kiinnostui kiinteistöalasta.

Kauppa käy, kunhan hinta osuu kohdalleen

Mitä aktialaisten näkökulmasta kuuluu Lohjan asuntomarkkinoille?

–Kauppaa tehdään koko ajan, mutta myyntiajat ovat pitkät, tiivistää Anttila.

–Hinnoittelun merkitys on suuri. Sen pitää mennä kerralla oikein, jotta kohde on houkutteleva, lisää Taponen.

Lohjalla on tällä hetkellä runsaasti asuntoja tarjolla.

–Ostajilla on paljon vaihtoehtoja. Se on tervettä markkinaa, iloitsee Andersin.

Erityisen hyvin kaupaksi menevät kerrostalokaksiot hissillisistä taloista sekä 2000-luvulla rakennetut omakotitalot. Myös uusilla sekä hyvin hoidettujen taloyhtiöiden rivitaloasunnoilla on kysyntää. Taponen kertoo, että Lohjalle muutetaan pääkaupunkiseudulta etenkin Espoosta. Vantaalta ja Helsingistä tulijoita on vähemmän.

–Lohjalta on hyvät liikenneyhteydet pääkaupunkiseudulle ja hintataso on täällä ihan toinen kuin Espoossa. Täältä espoolainen saa isomman talon ja tontin, Andersin toteaa.

Taponen luettelee, että Lohjalle ihmisiä houkuttelevat mm. luonto harjuineen ja järvineen, kulttuuritarjontaa sekä hyvät harrastusmahdollisuudet lukuisine urheiluseuroineen.

–Lohjalla vireä, keskikokoinen kaupunki, jossa on kaikkea, ja jos enemmän hulinaa kaipaa, Helsinki on lähellä, hän tiivistää.

Anttila toteaa, että myös pienet kyläkoulut vetäisivät asukkaita, joten on harmi, että niitä lakkautetaan.

Myös mökkikauppa käy ja mökkiostoksille lähtee nuorempikin polvi, eikä vain iäkkäämpi väestö. Mökkien varustelulta toivotaan kuitenkin nykyään enemmän kuin ennen.

SMS