Valepoliisin soittama puhelu kuulostaa puhelun vastaanottajan näkökulmasta myyntitilanteelta, jossa soittaja myy tavanomaisen rahankäyttämisen näkökulmasta absurdia ajatusta, kuten että pankkitunnuksien luovuttaminen toimisi välineenä rikoksen estämiseksi. Myytävän tuotteen ajatus on siis samankaltainen kuin että autolla pitäisi ajaa ensiksi ojaan, jolloin vahinko estyisi, tai että jäiseen veteen pitäisi ensiksi mennä, että jäätävä kokemus kyettäisiin välttämään.

 

Valepoliisi onnistui toiminnassaan jälleen kerran – uhrina mies

Espoolaismiehelle soitettiin helmikuun alussa, ja lähes kahden tunnin mittaisen valepoliisipuhelun lopputuloksena rikoksentekijä onnistui saamaan haltuunsa asianomistajan pankkitunnukset, minkä jälkeen hänen tililtään anastettiin useita tuhansia euroja rahaa. Rikosvahinkoa on tässä tapauksessa saatu palautettua.

Tekijä pyrkii toteuttamaan rikoksen pitkän puhelun aikana. Uhrin kanssa pidetään tarkoituksellisesti yllä pitkää ja aikaa vievää keskustelua, jolloin potentiaalisella uhrilla ei ole mahdollista olla yhteydessä asiasta esimerkiksi poliisiin tai johonkin läheiseen. Pitkän puhelun aikana rahat pyritään siirtämään pois uhrin tililtä.

Vuoden 2017 osalta uhrit olivat käytännössä pelkästään naisia, mutta tänä vuonna uhreiksi on valikoitunut myös miehiä, joten myös heidän on syytä olla varuillaan.

Länsi-Uudenmaan rikostutkinnasta

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen kymmenessä erillisessä tutkintalinjassa on tähän mennessä yli 20 valepoliisirikoksista epäiltyä henkilöä. Osa henkilöistä on suoraan valepoliisisoittajia, osa henkilöitä, joiden tilille rikoksella hankittuja varoja on siirretty, sekä osa on nostanut esimerkiksi pankkiautomaatilta rikoksella vietyjä varoja.

Suuri osa rikoksista on kyetty hoitamaan ns. pidättämisaikojen puitteissa eli kolmen vuorokauden vapaudenmenetysajalla, mutta seitsemän epäillyn osalta on pakkokeinoina ollut tutkintavankeuksia. Länsi-Uudenmaan poliisin tutkinnat linkittyvät laajalti valtakunnan alueelle eli Länsi-Uudenmaan rikoksiin liittyviä henkilöitä ja tutkintavankeja on useissa muissakin poliisilaitoksissa.

Esitutkinnassa olleiden henkilöiden/epäiltyjen osalta yksittäisiä tutkintalinjoja pyritään saamaan syyteharkintaan lähiviikkoina. Näihin rikoksiin on kuitenkin tavoittamatta ja kuulematta yksittäisiä henkilöitä, joita on etsintäkuulutettuna.