Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna 3.–4.9. järjestetään taiteilijoiden, käsityöläisten ja muotoilijoiden avoimien ovien tapahtuma Konstrundan, jonka aikana noin 450 taiteilijaa, käsityöläistä ja muotoilijaa avaa ovensa yleisölle ympäri Suomea kello 11–17. Konstrundanin tavoitteena on lisätä ymmärrystä kotimaisesta nykytaiteesta, käsityöstä ja muotoilusta. Tapahtuma järjestetään Suomessa nyt 15. kerran. Konstrundan tukee osallistujien ammatin harjoittamista ja tarjoaa uusia myyntitilaisuuksia sekä mielenkiintoisia kohtaamisia.

Karkkilasta on tänä vuonna mukana Studio Lunkki, jonka on perustanut muotoilija Sanna Nummi, sekä Koivisto Studio, jota luotsaavat muotoilijapariskunta Susanna ja Tobias Feuerbacher.

Kokeile kudontaa Studio Lunkin työhuoneella Ala-Emalissa

Studio Lunkki on muotoilija ja artesaanikutoja Sanna Nummen designstudio Högforsin ruukin Ala-Emalissa. Nummi työskentelee paperi- ja piensisustustuotteidensa suunnittelun ja kuvituksen sekä kuosisuunnittelun parissa. Hän valmistaa myös käsityönä kudottuja tekstiilejä. Konstrundanin aikana kävijöillä onkin mahdollisuus kokeilla kudontaa kudontakehyksillä ja valmistaa oma pieni tekstiiliteos. Tapahtuman aikana voi myös osallistua arvontaan, jossa yhtenä palkintona on Sanna Nummen ohjaama miniryijykurssi. Studio Lunkki sijaitsee osoitteessa Valurinkatu 2 C.

Tapahtuman aikana arvotaan Sanna Nummen miniryijykurssi. (Kuva: Sanna Nummi)

Puu on palkitun Koivisto Studion lempimateriaali

Muotoilijapariskunta Susanna ja Tobias Feuerbacher työskentelevät vanhassa remontoidussa navetassa maaseudun rauhassa. Koivisto Studiona tunnetun duon yhteinen taival on tuottanut hedelmää eri palkintojen muodossa. Konstrundan-viikonloppuna esillä on mm. kansainvälisen korukilpailun tänä vuonna voittanut Aallokko-kaulakoru, joka yhdistää puuta ja hopeaa. Feuerbacherien lempimateriaali onkin puu, josta syntyy erilaisia tuotteita koruista huonekaluihin. Koivisto Studio sijaitsee osoitteessa Kalliolantie 99.

Lähialueilta ovensa avaavat myös Pasi ja Mammu Rauhala sekä Emma Theman Lohjalta ja Maarit Lassila Inkoosta.

Kansainvälisen korukilpailun voittanut Koivisto Studion Aallokko-kaulakoru. (Kuva: Koivisto Studio)