Avoimet kylät -päivää vietetään lauantaina 8.6. Tuolloin sadat kylät ympäri Suomen kutsuvat tutustumaan toimintaansa – niin myös Uudellamaalla. Valtakunnallinen tapahtumapäivä muistuttaa kylien mahdollisuuksista asuinpaikkoina ja vierailukohteina: Suomessa on tuhansittain elinvoimaisia kyliä, jotka kutsuvat tutustumaan toimintaansa.

Uudenmaan Kylät ry:n alueella tapahtumia on lauantaina 8.6. noin 30:ssä kylässä. Avoimet kylät -päivä tarjoaa tilaisuuden lähimatkailuun ja omaan kotiseutuun tutustumiseen. Mukana päivässä on valtakunnallisesti noin 600 kylää.

–Kylillä on innovatiivista toimintaa, jota moni ei ole tullut ajatelleeksi. Esimerkiksi tyhjilleen jääneitä koulurakennuksia on otettu kyläyhteisöjen käyttöön ja niissä järjestetään monenlaista harrastustoimintaa. Avoimet kylät -päivänä on mahdollisuus päästä kurkistamaan paikallisiin ratkaisuihin, vinkkaa puheenjohtaja Petri Rinne Suomen Kylät ry:stä.

Vaikka kylä mielletään perinteisesti osaksi maaseutua, tapahtumia on järjestämässä myös kaupunkien pieniä myymälöitä ja kortteleita. Myös kaupunginosissa lähipalvelut ja -yhteisö ovat tärkeä voimavara. Uudenmaan alueella mukana on esim. Espoon Kivenlahti, jossa on Kivenlahden kyläpäivä.

Avoimet kylät on vuodesta 2015 järjestetty valtakunnallinen tapahtumapäivä, jona järjestetään kylätapahtumia sadoissa kylissä ympäri Suomen. Päivä raottaa kylätoiminnan monipuolista sisältöä koko kansalle ja tarjoaa mahdollisuuden tutustua kyliin ajanvietto- ja asumispaikkoina. Samana päivänä vietetään myös Kyläkauppapäivää, joka muistuttaa lähipalveluiden merkityksestä. Avoimet kylät -päivän järjestävät yhteistyössä Suomen Kylät ry, maakunnalliset kyläyhdistykset, Leader-ryhmät ja paikalliset toimijat. Valtakunnallisesti mukana olevat tapahtumat löytyvät www.avoimetkylat.fi/kylat-kartalla/

Kylätapahtumia Lohjalla ja lähikunnissa

Lohja

Karjalohjalla Kylätalo Kehrässä (Keskustie 23) pidetään Kehrän kesäkahvilan, perennatorin ja taimimyynnin avajaiset. Unkan tori ja Unkan pihakirppis pidetään Unkalla (Keskustie 57).

Paloniemessä uimarannalla ja luontopolulla pidetään koko perheen rantatapahtuma.

Leppäkorven-Järvenpään kylän työväentalolla (Leppäkorventie 1022) on Avoimet kylät- tapahtuma.

Lohjansaaren Seurantalon piha-alueella (Pietiläntie 2) pidetän kesän avajaiset eli ensimmäinen kesätori.

Ikkalan koululla (Koulutie 10) järjestetään Lohjan kylien välinen sählyturnaus. Ilmoittautumiset ikkala.kylayhdistys@gmail.com 6.6. mennessä. Katso lisätietoja http://ikkalalainen.blogspot.com/

Immulan työväentalolla (Immulantie 24) pidetään lasten tapahtuma.

Jättölän kylätalolla (Oilaantie 611) on avoimet ovet. Kylätalo esittäytyy ja sen toimintaan pääsee tutustumaan. Lisäksi käsityökerhon näyttely, valokuvanäyttely ja kahvio.

Tavolassa (Tavolantie 657) on luvassa Makumatka Lohja-Palermo-Lagos, kun Tavolan kylällä juhlitaan Avoimet Kylät -päivää makumatkalla Lohjalta Lagosiin, käymällä välilaskulla Palermossa. Luvassa on lohjalaista nokkoskeittoa, palermolaista pastaa Caponata ja länsifrikkalaisia makuja lautasella. Jälkiruoaksi tarjoillaan erilaisia täytekakkuja! Samalla voi tutustua Tavolan Yhteistuvan mahdollisuuksiin ja pitää kirpparipöytää pihalla.

Palvelukoti Jokela pihapiirissä (Saukkolantie 872) pidetään pihakirppishenkinen iltapäivä. Ohjelmassa on mm. pihakirppis, edullista lounasta palvelukodin ravintolasta (kello 12–13), muurinpohjalettuja, makkaraa, kahvia ja pullaa, trubaduuri (kello 13–14), poniratsastusta (Mökö-poni) sekä pihapiirin kanojen ihastelua. Kirppismyyjien toivotaan tulevan vähintään puoli tuntia ennen tapahtuman alkua. Mahdollisuuksien mukaan omat pöydät mukaan, talon puolesta muutamia tarjolla. Kuka tahansa voi tulla myymään kirppistavaraa.

Inkoo

Degerbyssä (Furuborgsvägen 6) Igor-museossa pidetään venäläisen musiikin työpaja kaikenikäisille Polinan ja Sergejn kanssa kello 12–14. Uusi näyttely esitellään: Aleksanderin ja Ninan tapaaminen junassa Leningradista Porkkalan neuvostotukikohtaan 1947. Venäläisinnoittamaa tarjoilua, piirakkaa ja muuta hyvää.

Kirkkonummi

Veikkola-päivä järjestetään Veikkolan torilla ja sen ympäristössä.

Vihti

Vanjärvellä pidetään perinnepäivä. Kyläralli-hankkeen EK-piste sijaitsee Niittymäen tilalla (Ahmoontie 324).

Otalammella on Avoimet Kylät -tapahtuma sekä Kyläralli-hankkeen EK-piste Härkälän Monitoimikeskuksella (Otalammentie 193).

Selissä on luvassa kesäkahvilan avajaiset ja avoin kylä -tapahtuma sekä Kyläralli-hankkeen EK-piste Selin monitoimitalolla (Selintie 529).

Vihtijärvellä järjestetään kesäkirpputori ja Kyläralli-hankkeen EK-piste Kylänpään kesäkirpputorilla (Kylänpääntie 4).

Karkkila

Ahmoossa (Paunilantie 5) pääsee tutustumaan Ahmoon työväentaloon. Talolla on avoimet ovet. Kello 12–14 tansitaan Karkkilan työväenopiston Viihdeorkesterin tahtiin lounastanssien merkeissä.

Haavistossa (Tylimmäistentie 455) on Ratsureima Ranchilla kahvilapuffetti ja Kyläralli-hankkeen EK-piste.

Vaskijärvellä (Paanutie 2) pidetään kyläaitassa karjalanpiirakkakurssi. Vaskijärveläiset ry pitää kyläaitassa (Läyliäistentie 791) kyläkahvilan kesän avajaiset. Lisäksi siellä on Kyläralli-hankkeen EK-piste sekä Karkkilan Karjalaseuran toiminnan ja karjalaisuuden esittelyä. Mölkyn peluu alkaa kello 11 ja mölkkykisa pidetään kello 13. Vaskijärven Vastus ry tarjoaa grillimakkaroita (niin kauan kuin makkaroita riittää) ja leikkejä lapsille. Lempistön tilalla (Riihipellontie 118) on Lempistön Wanhan navetan kirppis. Moottorisahamuseo ja lintukuvien liiterigalleria ovat avoinna Väinöläntie 10).