Ajankohtaista

Articles for category: harrastukset, urheilu, uutinen

KHT kävi sunnuntaina Hakin vieraana Lohjalla

KHT eli Kurra Hockey Team Klaukkalasta ei kumarrellut kotijoukkuetta. Ensimmäinen erä oli tasainen ja taululla olivatkin erän jälkeen lukemina 1-2, eli tilanne oli vielä hyvinkin tasainen. Toinen erä muutti koko ottelun ja vieraat tekivät peräti yhdeksän maalia kotijoukkueen jäädessä nollille, ja peli oli käytännössä menetetty.

Tammikuun juoksuosakilpailu kunnon talvikelissä!

Talvijuoksusarja Lohja tammikuu 2026

Jos aiemmissa Lohjan Talvijuoksusarjan osakilpailuissa on nautittu kovista vauhdeista ja juostu shortseissakin, niin nyt oli vuorossa kunnon talvijuoksua. Yön aikana oli satanut kevyt huntu ”enkelin höyheniä” ja ajoittain taivaalta ilmaantui jotakin lähes olematonta kisan aikanakin

Nuorten lohjalaisten huippu-urheilijoiden unelmat saivat merkittävän buustin

Olympiarahasto on jakanut historiansa ensimmäiset tuet suomalaisille nuorille lupauksille. Urheilugaalan yhteydessä tammikuussa 2026 julkistetut tukipäätökset kohdistuivat erityisesti nouseville tähdille. Lohjalainen judoka Sofia Pekki on yksi kymmenen tuhannen euron suuruisen tuen saajista. Tämä taloudellinen panostus mahdollistaa ammattimaisemman harjoittelun ja kansainvälisiin kisoihin osallistumisen.

Haki kohtasi viikonloppuna Etelä-Vantaan Urheilijat

Harjun kiekon ensimmäinen erä, ja sen ensimmäinen puolisko tuotti vastustajalle kolme maalia, eli ennen 10:28 otettua aikalisää, kotijoukkue oli takamatkalla. Onneksi heti aikalisän jälkeen Otto Ikonen maalasi Jami Heinosen ja Saku Mettomäen esityöstä taululle 1–3. Erätauolla mentiin kuitenkin lukemissa 1–4 EVU:n tehdessä vielä yhden maalin erän loppupuolella.

Vauhdittomien hyppyjen pm-kilpailut pidettiin Nummelassa

Länsi-Uudenmaan Urheilijat (LUU) järjesti loppiaisena 6.1. vauhdittomien hyppyjen piirinmestaruuskilpailut Nummelan hallissa. Kisoihin ilmoittautui 77 urheilijaa. Runsainta osallistuminen oli tällä kertaa 10-vuotiaiden poikien sarjassa, lähelle kymmentä osallistujaa oltiin myös miesten yleisessä- , naisten yleisessä- ja 15-vuotiaiden naisten sarjoissa.

Seikkailu-urheilun EM-osakilpailu järjestetään Lohjalla kesäkuussa 2026

Lohjan kaupunki saa kesäkuussa 2026 kunnian isännöidä kansainvälisesti arvostettua seikkailu-urheilun Euroopan mestaruussarjan osakilpailua. Tapahtuma, nimeltään Endurance Quest Finland, kerää Euroopan kovimmat kestävyysurheilijat Lohjan monipuolisiin maisemiin kilpailemaan Adventure Race World Series (ARWS) -sarjan pisteistä. Kyseessä on jo neljäs peräkkäinen vuosi, jolloin suomalaiskilpailu toimii osana maailmansarjaa, mutta ensimmäinen kerta, kun Lohja nousee EM-osakilpailun näyttämöksi. Kilpailun järjestelyistä vastaa seikkailu-urheilun erikoisseura Northern Adventure Team, joka lupaa haastavan ja visuaalisesti upean reitin.