Lohjantähden kahvila Coffee Box järjestää jouluaaton aattona ruokajakelun kaikille halukkaille. Aatonaattona klo 10.00–14.00 välillä kahvilassa tarjoillaan kasvishernekeittoa ja leipää. Kahvilan yrittäjä Okan Ertek on järjestänyt ilmaisia ruokailuja aiemminkin yhdessä ystävänsä kanssa. He järjestivät monen vuoden ajan keittotarjoilun jouluaattona Lohjan torilla. Nyt syömään pääsee sisälle Lohjantähteen ja päiväkin on vaihtunut.

–En aikoinaan ollut jouluihminen ja viettänyt joulua erityisemmin, joten päätimme kaverin kanssa tehdä jotain hyvää aattona. Meillä oli torilla teltta ja soppatykki ja jaoimme keittoa ilmaiseksi. Ihmiset söivät paikan päällä tai ottivat keiton mukaan. Seisoimme siellä säässä kuin säässä. Välillä liikkeellä olimme vain me ja joulupukit. Nyt olen naimisissa ja vaimoni on jouluhullu, joten myös minun pitää olla joulussa mukana, Ertek avaa ruokailun siirtymistä aatonaattoon.

Ertek toteaa, ettei kyse ole vain ilmaisesta keitosta.

–Ei kukaan kuole Suomessa nälkään, mutta kaikilla ei ole kavereita tai sukulaisia. Meidän kanssa sai tulla juttelemaan ja syömään.

Tempaus sai lämpimän vastaanoton.

–Ihmiset moikkasivat ja poikkesivat keitolle esimerkiksi matkalla kirkosta kotiin. Joku poikkesi tuomaan meille suklaatakin. Ihmiset arvostivat sitä, mitä teimme.

Välillä keittojaossa oli taukoa, mutta nyt Ertek halusi taas järjestää sen.

–Olen pitänyt Coffee Boxia nyt puolitoista vuotta ja haluan jatkaa tätä perinnettä, Ertek toteaa.

SMS

Okan Ertek tarjoilee jouluaaton aattona ilmaista keittoa kahvila Coffee Boxissa Lohjantähdessä. (Kuva: Gökhan Dikilitaş)