Monen vuoden perinteillä Degerby Deli jatkaa tänäkin vuonna kinkkumarkkinoita. Kauppiaspariskunta Kisu ja Tiina Jernström luottavat jouluruoissa ja tarjoiluissa laatuun, ja niin tänäkin vuonna ennen joulua on kaupan pihalta haettavissa Wotkinsin laatukinkkuja, ja muita jouluun kuuluvia herkkuja.

Tänä vuonna perinteinen päivä on sunnuntaina 18.joulukuuta ja kinkkumarkkinat ovat käynnissä alkaen kello 11, aina iltapäivään kello 15 saakka.
Degerby Deliä vaimonsa Tiinan kanssa pyörittävä ”Kisu” Jernström kertoo että tänäkin vuonna löytyy kaikki laadukkaimmat juolupöydän herkut kuten esimerkiksi, Wotkinsin tuoreet harmaasuolatut kinkut, maukkaat savukalkkunat, suussa sulavat käsintehdyt juolulaatikot, perinteisesti valmistetut graavi-ja kylmäsavulohet,parhaat mädit ja paljon muita joulun herkkuja, kaikki turvallisesti pakattuina. Tuotteita voi tilata jo nyt Tiinalta 040-5466401.
Vuosien varrella kinkkukauppa on hyvän laadun takia käynyt kuumana, ja jo lähes 3000 myytyä kinkkua on varma osoitus tyytyväisistä asiakkaista iloitsee Kisu ja toivottaa Tiinan kanssa kaikki tervetulleeksi markkinoille.
Kannattaa kuitenkin hyvissä ajoin varata oma kinkku, jotta sitten Kinkkupäivänä oma kinkku, tai kinkut ovat odottamassa hakijaansa. Yleensä kyllä kinkkuja on riittänyt kaikille, mutta jos haluaa varmistaa, että se oma kinkku löytyy, kannattaa soitella etukäteen ja kertoa, minkäkokoista ja millaista kinkkua sinne omaan joulupöytäänsä toivoo.
vihjailee Kisu Kinkkumarkkinapäivää ajatellen.
Joulupäivä on tänäkin vuonna vapaapäivä
Muuten Degerby Delin joulunaika menee työnmerkeissä, kuten kaikki muutkin vuoden viikot, mutta se yksi jokavuotinen vapaapäivä pidetään tänäkin jouluna ja vietetään rauhassa kotioloissa.. Joulunaikaan toimitaan muuten aivan normaalien aukioloaikojen mukaan, mutta joulupäivän Degerbyn Deli hiljentyy joulunviettoon- jouluaattona kuitenkin kauppa on avoinna normaalisti.
– Meille joulu on perinteinen juhla, ja haluamme omalta osaltamme auttaa ihmisiä viettämään sen hyvien ”patojen” äärellä, eli antamalla ihmisille paikan, mistä hakea varmasti laadukkaat joulutuotteet omaan pöytään.

2 Comments
Sähkön säästäjän ei tarvitse pihistellä joulukinkun kanssa - Ramon
13.12.2022 - 13:18[…] syödään Suomessa noin 6–7 miljoonaa kiloa kinkkua. Joulukinkun kotimaisuus on erittäin tai melko tärkeä 82 prosentille kyselyyn vastanneista. […]
Sähkön säästäjän ei tarvitse pihistellä joulukinkun kanssa - Joulun taikaa
13.12.2022 - 13:20[…] syödään Suomessa noin 6–7 miljoonaa kiloa kinkkua. Joulukinkun kotimaisuus on erittäin tai melko tärkeä 82 prosentille kyselyyn vastanneista. […]
Comments are closed.