Länsi-Uudenmaan Taiteilijaseuran vuosinäyttely Empatia on esillä Lohjan pääkirjaston Linderinsalissa 30.8. saakka. Seuran koko jäsenistö kutsuttiin mukaan tarjoamaan teoksiaan näyttelyyn. Näyttelyn teema empatia tarkoittaa kykyä asettua toisen henkilön asemaan.

–Haimme mahdollisimman laajasti tulkittavaa teemaa yhteisnäyttelylle, koska tekijät työskentelevät kukin melko erilaisista lähtökohdista käsin. Mielestämme empatia aiheena on hyvinkin ajankohtainen monessakin suhteessa, tämän hetken maailman mullistusten keskellä. Kykymme asettua toisen asemaan on yksi ihmiselon tärkeimmistä voimavaroista, kertoo Seija Sainio Länsi-Uudenmaan Taiteilijaseurasta.

Näyttelykokonaisuus koostuukin kohtaamisista, jotka voivat olla harmonisia, hassuttelua, tarinallisia tai luonnon kohtaamista, mutta myös pelottavia, ahdistavia tai yksinäisyyttä heijastavia. Sainio kuvailee näyttelyä monipuoliseksi ja raikkaaksi kokonaisuudeksi näyttelyyn tarjotuista teoksista.

–Mukana on useamman kuvataiteenalan teoksia. Näyttelyssä on pari pronssiveistosta, akryyli-, öljy-, encaustic-, hiili- ja sekatekniikkamaalauksia, valokuvia ja videoteos.

Yhteensä näyttelyssä on 36 teosta 20:ltä taiteilijalta. Näyttelyn taiteilijat ovat Leena Arnould, Kaiju Haanpää, Markku Heinonen, Catarina Honkaharju, Katja Juhola, Hugo Peña, Mauri Knuutila, Heli Kurimo, Arja Käiväräinen, Seija Kääriäinen, Sari Nikola, Katja Närhi, Johan Oja, Terttu Helena Sallinen, Tuulikki Salo, Tommi Sandberg, Seija Sainio, Elsa Riikka Sutinen, Ville-Petteri Turkia, Katriina Uusitalo ja Kaarle Westlie.

Länsi-Uudenmaan Taiteilijaseura on vuonna 1982 perustettu vajaan sadan taiteilijan ja taiteenharjoittajan yhdistys. Seura toimii taiteilijoiden ja taideyleisön välisenä yhteydenottokanavana, jonka tarkoituksena on herättää laajempaa kiinnostusta kuvataiteita

kohtaan.

SMS

Näyttely koostuu erilaisista kohtaamisista, joita ilmennetään eri kuvataiteenalojen kautta. (Kuva: Kaarle Westlie)