Vihtiläinen Sanna Niinistö julkaisi taiteilijanimellä Saniita ensimmäistä oman kappaleensa 4.12. Sen myötä hän otti ensiaskeleet kohti unelmaansa laulajan urasta. Laulamisen Niinistö aloitti kuitenkin jo lapsena.

–Olin ala-asteella musiikkiluokalla. Siellä kiinnostus laulamiseen ja esiintymiseen lähti. Tein ensimmäiset laulunsanat 10-vuotiaana. Esiintyminen ja laulaminen on ollut aina lähellä sydäntäni ja unelma laulajan urasta on seurannut mukana koko elämän, Niinistö kertoo.

Laulukokemusta hänelle on kertynyt vuosien varrella niin kilpailuista kuin erilaisten orkesteri-, trio- ja duokokoonpanojenkin kanssa työskentelystäkin. Niinistö haluaa koskettaa ihmisiä laulun kautta.

–Musiikki lohduttaa monia ja helpottaa heidän oloaan. Haluan tuoda ihmisille omasta elämänkokemuksestani asioita, jotka ovat helpottaneet omaa oloani ja tuoneet turvaa. Murheet unohtuvat, kun alan laulaa. Ajattelen, että varmasti joku muukin ajattelee samanlaisia asioita kuin minä ja voi siten saada niihin lohtua, Niinistö avaa.

Tähän asti hän on esittänyt toisten tekemää musiikkia, mutta nyt edessä on muutos.

–Nyt on vihdoin aika tehdä omaa musiikkia ja kuunnella mitä omalla sydämellä on asiaa, Niinistö iloitsee.

Hän tekee herkkää pop- ja iskelmämusiikkia.

–Ensimmäinen kappaleeni Uusi polku kertoo oman elämän haltuun ottamisesta. Siinä epäilijöiden mielipiteillä ei ole enää väliä, vaan uskalletaan ottaa askeleet kohti unelmia.

Kappaleessa kuuluvat Niinistön kokemuksen laulajan uran luomisesta.

–Kun aloin tehdä musiikkia, aloin myös etsiä yhteistyökumppaneita. Alalla on laaja skaala ihmisiä, joista pitäisi löytää oikeat. Vastaan on tullut kaikenlaisia epäilijöitäkin ja monenlaisia mielipiteitä siitä, millainen minun pitäisi olla.

Mielipideviidakkoon voi hukata oman äänensä.

–Sitten ajattelin, että olen itse vastuussa omasta elämästäni ja siitä, mihin suuntaan haluan viedä sitä. Seison mielipiteideni takana ja teen niin kuin itsestäni tuntuu hyvältä. Etsin yhteistyökumppanit, joiden kanssa se on mahdollista, Niinistö toteaa.

Uusi polku -kappaleen on säveltänyt pianisti Jaakko Kiuru. Niinistö haluaa kiittää suuresta tuesta myös perhettään ja nummelalaista muusikkoystäväänsä Janne Kärhää, jonka kanssa hän on toteuttanut musiikkiprojektejaan. Saniitan kappaleita voi kuunnella mm. YouTubessa ja Spotifyssä. Hänen artistisivunsa löytyvät Facebookista.

Lisää Saniitan kappaleita on odotettavissa alkuvuodesta. (Kuva: Jari von Behr Image)

Uusia kappaleita työn alla

Koronavirus on poistanut esiintymiset Niinistön kalenterista tänä vuonna, mutta musiikin tekemistä se ei ole estänyt.

–Nyt on ollut aikaa keskittyä omaan tulkintaan. Minulla on menossa erilaisia projekteja, Niinistö sanoo.

Yksi iso askel on otettu, kun ensimmäinen oma kappale on ulkona, mutta se on vasta alku. Niinistö haluaa kehittyä jatkuvasti.

–Asetan tavoitteeni koko ajan korkeammalle ja menen pikkuhiljaa niitä kohti.

Seuraavat kappaleetkin ovat jo mielessä ja niitä saadaan kuultaviksi ensi vuoden puolella. Myös tulevien kappaleiden aiheet kumpuavat Niinistön omista elämänkokemuksista.

–Muutamia kappaleita on tulossa jo alkuvuodesta. Biisit ovat todella henkilökohtaisia, koska ne kertovat omasta elämästäni. Seuraava kappaleeni käsittelee veljeni kuolemaa. Toivon, että se tuo lohtua kaikille läheisensä menettäneille.

Niinistön elämänkokemusten lisäksi kappaleissa kuuluu metsä.

–Metsä voimauttaa. Se on minulle iso tekijä, joka näkyy ja kuuluu myös artistiolemuksessani. Olin yläasteella koulukiusattu ja halusin jo silloin mennä metsään. Siellä pystyin käsittelemään asioita. Kun mummoni ja veljeni kuolivat, menin silloinkin metsään. Ajattelin, että he kuulevat minut siellä. Metsä on satumainen paikka, jossa saa yhteyden oman päänsä sisälle.

Silkkikukkia

Niinistö on paikallisille ennestään tuttu S-Saniaisen silkkikukkien erikoisliikkeestä, jota hän piti Vihdin kirkonkylällä parin vuoden ajan.

–Suunnittelin jo vuoden 2019 lopulla tilojen siirtämistä kotiin. Niin pystyin vähentämään kiinteitä kuluja. Koronan kannalta lopetin hyvään aikaan. Nykyään toimitilani ja työpisteeni onkin kotona Vihdin kirkonkylän läheisyydessä, ja silkkikukkien erikoisliike muuttui tammikuussa 2020 kestokukkasitomoksi. Tämä on Suomessa tällä hetkellä ainoa kestokukkasitomo, Niinistö kertoo.

Hän on keskittynyt hää- ja juhlasidontaan ja valmistaa kukka-asetelmia ja -koristeita tilaustyönä.

–Päätyöni on nyt sidonta. Eniten teen kimppuja ja kukkakoristeita häihin.

Silkkikukat tehdään kankaasta. Niinistö kertoo, että niiden käyttö on nouseva trendi, sillä silkkikukka kestää, eikä sitä tarvitse heittää nopeasti roskiin.

–Esimerkiksi yritykset somistavat tilojaan silkkikukilla. Silloin ei tarvitse olla koko ajan ostamassa uusia kukkia.

Niinistö on keksinyt myös keinon, jolla hän voi yhdistää musiikin ja silkkikukat.

–Teen jokaisesta kappaleesta oman uniikin taideteoksen. Näyttely on suunnitteilla keväälle 2021, hän kertoo.

SMS