Mattopyykillä (ryhmä: baletti 3). Koreografia: Susanna Lintukorpi.

 

Tanssistudio Funkan kevätnäytöksissä oltiin kesäisissä tunnelmissa, sillä tanssikoreografioista löytyä mm. leppäkerttujen lentoa, aurinkoa, jäätelöä, mattojen pesua ja Suomen kesälle tyypillisesti myös muutama sadetakki. Ennen isoja esityksiä, kuten kevätnäytöstä, oppilaiden parissa on jännittynyt tunnelma. Tanssinopettaja Teija Seppälä muistuttaa, että pieni jännitys kuuluu asiaan.

-Kaikki ovat innostuneita. Esiintymisen jälkeen jännitys purkautuu ja pienetkin ovat aivan innoissaan, kertoo myös tanssinopettaja Susanna Lintukorpi.

-On mieletöntä katsoa oppilaiden onnistumisia. Kun jokin haastava asia onnistuu, riemu nousee kattoon, tanssikoulun johtaja Tiina Lietzén iloitsee.

Be our guest (ryhmä: jazztanssi 2). Koreografia: Tiina Lietzén.

 

Funkan oppilaat ovat esiintyneet kuluneen lukuvuoden aikana myös ympäri Suomea.

-He ovat menestyksekkäästi edustaneet Lohjaa ja Funkaa paikallisesti ja aina Rovaniemellä saakka. Paikallisista esiintymisistä on monelle varmaan päällimmäisenä jäänyt mieleen Jääkarusellifestivaaleilla nähty Teija Seppälän koreografia Carpe diem, kertoo Lietzén.

Funkalaiset ovat menestyneet myös kilpailuissa kuluneen lukuvuoden aikana. Estradi-tanssikilpailusta tuli viisi kunniakirjaa, Glow-tanssikilpailusta yksi kunniakirja ja Tanssikatselmus Stoorissa teos Pyykkipäivä tuli valituksi katselmuksen loppunäytökseen. Seppälä muistuttaa kuitenkin, että vaikka on kyse kilpailuista, on tärkeintä, että kaikilla on hauskaa. Liian totiseksi tanssi ja harrastaminen eivät saa muuttua.

Kokonaisuudessaan kulunut lukuvuosi on mennyt Funkalla hyvin.

-Mukava vuosi on ollut ja hienoja onnistumisia ja esiintymisiä. Ne ovat kuitenkin herkkuja. Tanssiarkikin on mukavaa, sanoo Lietzén.

Tulevana syksynä alkaa tanssikoulun 37. toimintavuosi. Tuolloin uudet ryhmät odottavat jälleen innokkaita tanssijoita satubalettiin, showjazziin, jazztanssiin ja aikuisten ryhmiin.

Suomen kesä (ryhmä: baletti 4/5). Koreografia: Susanna Lintukorpi.

 

Todistuksia taiteen perusopetuksen yleisen ja laajan oppimäärän suorittamisesta

Funka tarjoaa tanssin taiteen perusopetusta klassisessa baletissa ja jazztanssissa. Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän todistuksen saivat tänä keväänä Emma Haapanen, Essi Harmanen, Noora Kantola ja Ronja Siren. Taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän todistuksen saivat Jasmine Sundell, Reetta Elorinne, Talvi Kugge, Ilona Lahti-Nuuttila, Johanna Lemberg, Etti Läntinen, Julia Malmberg, Regina Suikki ja Meri Tapio. Pari heistä esitti kevätnäytöksessä myös päättötyönsä. Lemberg ja Malmberg esittivät jazztanssinumeron, johon Lemberg oli suunnitellut koreografian.

Olen tanssinut 11 vuotta ja kokeillut matkan varrella balettiakin, Lemberg kertoo.

-Päättötyön tekeminen oli osittain haastavaa, mutta tiedän liikkeitä, joten ne tulivat luonnostaan. Improvisoin myös paljon. Musiikin valinta oli haastavinta, hän jatkaa.

Oman koreografian esittäminen sujui Lembergiltä hyvin, eikä edes jännittänyt sen kummemmin, sillä hänellä on takanaan vuosien kokemus esiintymisestä. Tanssi on hänelle itseilmaisun väline.

-Saan tanssin kautta näyttää tunteitani ja ilmaista itseäni, Lemberg sanoo.

Myös päättötyöllä on oma sanomansa.

-Kaikki ei ole ihan sitä, miltä näyttää, eikä läheisistäkään ihmisistä tiedä ihan kaikkea, Lemberg avaa.

18-vuotias Lemberg on tanssinut Funkalla vuodesta 2007. Alun perin hän lähti tanssikoululle kokeilumielessä, mutta pian tanssi vei mukanaan. Lemberg aikoo jatkaa harrastustaan myös tulevaisuudessa.

-Onneksi Lohjalla on tällainen hieno tanssikoulu. Tämä on ollut iso osa vuosiani, Lemberg kiittää.

Todistusten jakoon liittyy usein haikeitakin tunnelmia, niin nytkin.

-Suuri osa lähtee jatko-opintoihin. Täällä he ovat samalla opettajalla pidempään kuin koulussa, 12-14 vuotta, toteaa Seppälä.

SMS

If you only knew, solisteina Johanna Lemberg (vas) ja Julia Malmberg. Koreografina ja päättötyöntekijänä Johanna Lemberg.

What is jazz (ryhmä: jazztanssin erikoiskoulutusluokka 2). Koreografia: Teija Seppälä. (Kuva: Tuula Lietzén)

Lennä lennä leppäkerttu (ryhmä: satubaletti). Koreografia: Susanna Lintukorpi.