Mustion Linnassa voi järjestää tunnelmalliset häät minä tahansa vuodenaikana, sillä puitteet taipuvat monenlaisiin vaatimuksiin. Esimerkiksi vihkimisen voi suorittaa mm. linnan puistossa, juhlatiloissa tai tien toisella puolella sijaitsevassa kirkossa. Häiden järjestäminen Mustion Linnassa on siinä mielessä myös helppoa, että samalta alueelta löytyy kaikki tarvittava kirkkoineen, ravintoloineen ja majoitustiloineen. Häät voidaan järjestää kahden hengen juhlasta aina noin 200 hengen tilaisuuksiin. Kesäaikaan lisätilaa saadaan vielä puistoon pystytettävästä teltasta. Linnan ympäristö erilaisine aktiviteettimahdollisuuksineen tarjoaa myös upeat puitteet ikimuistoisiin polttareihin.

Apulaismyyntipäällikkö Bettina Korhonen ja hääkoordinaattori Tom Bäckström kertovat, että Mustion Linna on hyvin suosittu häiden viettopaikka.

–Täällä voi järjestää kaikenlaisia häitä puistossa pidetyistä ruokaisista cocktail-tilaisuuksista 2 – 5 ruokalajin illallisiin. Muodollisemman tilaisuuden voi pitää paviljongissa ja vapaamman osuuden tansseineen ja yöruokineen Tallissa, sanoo Bäckström.

He kehuvat linnan puistoa, joka muovautuu myös eri vuodenaikoina pidettäviin häihin.

–Illallinen nautitaan usein paviljongissa. Sieltä on upea näköala puistoon, joten koristeluja ei tarvita paljon, Korhonen kertoo.

Talvella taas luminen puisto voidaan valaista.

Omannäköiset häät – koko paketti samasta paikasta

Viime vuodesta lähtien häissä trendikästä on ollut luonnonmukaisuus.

–Kolmen tai neljän ruokalajin illallinen rustiikkikattauksella ja luonnonmukaisia kukkia niin kuin hääväki olisi ne itse pihalta poiminut ja laittanut esille. Nyt myös vihreitä kasveja on tulossa enemmän ja kukat ovat vähenemässä, Bäckström kuvailee nykytrendiä.

Trendit kuitenkin vaihtelevat ja jokainen pari on omanlaisensa.

–Häistä räätälöidään hääparin toiveiden mukaisesti heidän näköisensä, tiivistää Korhonen.

Myös omannäköisyys voi olla trendikästä.

–Hääparit haluavat nykyään sellaista ruokaa, mistä he itse pitävät, Bäckström sanoo.

Juuri ruoka on yksi asia, josta Mustion Linna on kerännyt kiitosta.

–Panostamme lähiruokaa ja valitsemme raaka-aineita sesongin mukaan. Siihen on oltu todella tyytyväisiä, kertoo Bäckström.

–Kiitosta on tullut myös miljööstä ja siitä, että hääpaketti sisältää kaikki

palvelut, eikä erillistä tilavuokraa veloiteta. Kiitosta on tuonut myös se, että vihkimis- ja juhlapaikat sekä majoitus ovat kaikki kävelymatkan päässä toisistaan, Korhonen kertoo.

Hän sanoo, että melkein aina vähintään osa juhlaväestä myös yöpyy Mustion Linnassa.

–Se riippuu siitä, tulevatko juhlijat läheltä vai kaukaa, mutta melkein aina joku hyödyntää majoituspalvelua. Hääparinkin on täällä ihana herätä seuraavana aamuna ja nauttia yhteinen brunssi, Korhonen sanoo.

Majoitusvaihtoehtoja on useampia hotellista Merlinin torniin. Se on vanha muuntaja, johon on tehty kaksikerroksinen sviitti.

–Merlinin torni on suosittu, hääparit haluavat melkein aina yöpyä siellä. Siinä on pieni ulkoterassikin joen yllä. Aamiaisen voi syödä tornissa tai paviljongissa. Tornissa voi myös esimerkiksi laittautua kaasojen kanssa ennen häitä, Korhonen sanoo.

Nähtävääkin riittää. Mustion Linnan kauniin puiston lisäksi häävieraille voidaan järjestää opastettu kierros itse linnassa esimerkiksi hääkuvauksen aikana tai seuraavana aamuna ennen kotiin lähtöä.

–Vieraat arvostavat sitä, että kerromme tämän paikan historiasta, toteaa Korhonen.

–Pikkukylämme historia kiinnostaa ulkomailtakin tulleita vieraita, lisää Bäckström.


Asiakkailta on tullut kiitosta mm. ruoista. Mustion Linnan keittiössä herkkujen valmistuksessa hyödynnetään mm. lähiruokaa.

Suosittu juhlapaikka

Iso osa häistä pidetään kesällä, mutta riittää niitä muillekin vuodenajoille. Juhlapaikka kannattaa varata ajoissa.

–Nyt myydään täyttä vauhtia vuotta 2020, sanoo Korhonen.

–Tämä vuosi on jo melkein täynnä, tilaa on enää syksyssä. Varaus kannattaa tehdä vuosi tai puolitoista etukäteen. Esimerkiksi perjantaihäät voi kuitenkin järjestää nopeamminkin, sanoo Bäckström.

Mustion Linnassa viettävät häitään myös monet ulkomaalaiset parit, joilla on jokin linkki Suomeen. He viihtyvät usein koko viikonlopun ajan. Bäckström kertoo, että heihin tekevät vaikutuksen mm. Suomen luonto, valoisuus, saunominen ja uinti, raikas ilma ja se, että lapset voivat juoksennella turvallisesti linnan puistossa.

Hääparit tietävät, mitä haluavat

Bäckström kertoo, että Mustion Linnassa on järjestetty häitä 1980-luvulta lähtien, mutta viimeisen neljän vuoden ajan niihin on panostettu entistä enemmän ja ravintolatiloihin on tehty laajennus. Tilat saadaan jaettua hyvin niin, että kaikki voivat juhlia omassa rauhassaan. Ratkaisu on koettu toimivaksi niin henkilökunnan kuin asiakkaidenkin näkökulmasta.

Vuosikymmenten myötä häät ovat muuttuneet. Nykyään niitä suunnitellaan isollakin joukolla ja mukana voi olla yhteistyökumppaneita, kuten esimerkiksi floristi ja hääsuunnittelija. Kaikki tarvittavat palvelut järjestyvät, kuten kukat, musiikki, menu- ja kutsukortit, hääauto ja kuvauspalvelut järjestyvät Mustion Linnan kautta. Suosittu lisäpalvelu on ollut höyrymara, joka tarjoaa yöruokaa vieraille autostaan Linnan puistossa.

–Yhä enemmän ja enemmän panostetaan ainutlaatuiseen paikkaan. Trendejä tulee ja menee, meidän pitää olla niistä kartalla. Hääparien kanssa keskustellaan siitä, mitä he toivovat. Vain taivas on rajana. Yhdetkään häät eivät ole samanlaiset, vaan aina parin näköiset. Nykyään on paljon mm. hääblogeja. Noin 90% pareista tietää jo etukäteen, mitä he haluavat. Jotkut tietävät ruuat ja viinitkin tarkasti. Jos ei tiedä, me autamme, Bäckström sanoo.


Apulaismyyntipäällikkö Bettina Korhonen ja hääkoordinaattori Tom Bäckström kehottavat hääparia nauttimaan sekä häiden suunnittelusta että hääpäivästä ja hyödyntämään ammattilaisten apua järjestelyissä.

Luovia ratkaisuja

Mahdollisuuksia riittää, eikä juhlaa tarvitse järjestää edes Mustion Linnan alueella. Bäckström sanoo, että catering onnistuu vaikka Raaseporin linnanraunioille. Paikka tuo haastetta myös ammattialaisille, sillä linnanraunioilla ei ole mitään valmiina. Onnistuneet juhlat siellä saa silti pidettyä ja jatkoille voidaan siirtyä Mustion Linnaan. Vuosien varrella on nähty myös jos jonkinmoisia kulkuneuvoja. Kirkosta tien toiselta puolelta ei ole pitkä matka juhlatilaan, joten matkaa on taitettu mm. hevoskärryillä, polkupyörällä ja potkukelkalla.

–Vain mielikuvitus on rajana. Ei asioiden tarvitse edes maksaa paljon, jotta ne voivat olla hauskoja, toteaa Bäckström.

Hääparit tekevät myös oivalluksia, joita edes Mustion Linnan väki ei ole tullut ajatelleeksi. Eräs pari esimerkiksi haluaa vihkimisen tapahtuvan linnan alueella sijaitsevassa temppelissä.

Häävinkkejä on tarjolla roppakaupalla.

–Hääala on kasvanut ja eri palveluntarjoajia on paljon joka lähtöön. Nykyään häissä on sellaisia asioita, joita ei ennen tultu ajatelleeksikaan. Esimerkiksi ohjelmanumeroita on nykyään enemmän ja artisteihin ja koristeisiin panostetaan paljon. Ennen hääpuku kulki suvussa, nyt hankitaan paljon uusia pukuja, Korhonen sanoo.

Ikimuistoinen päivä ammattilaisten avulla

Onnistuneen juhlan taustalta löytyy palapeli, jonka eri toimijat kokoavat. Juhlaan on suunniteltu aikataulu, mutta ammattilaisten täytyy osata myös joustaa ja järjestellä asioita niin, että ne sujuvat luontevasti, vaikka tulisikin esimerkiksi jokin pieni viivytys. Bäckström kertoo, että erään kerran esimerkiksi yllätysvieraiden saapuminen helikopterilla piti saada osumaan oikeaan aikaan illallisen kanssa.

Hän sanoo, että häävalmistelut aloitetaan hyvissä ajoin perjantaina, jos itse juhla pidetään lauantaina.

–Meillä on hieno uusi keittiö, jossa voi lähteä kerralla ulos suuri määrä lautasia. Kaikki tietävät oman hommansa ja laittavat lautasille tietyt asiat. Tämä on kuin pieni armeija, jota johtaa keittiömestari, Bäckström naurahtaa.

Viimeiset siivoukset taas voivat mennä maanantaille, joten kyseessä on monen päivän työrupeama. Myös varasuunnitelma pitää olla aina, sillä etenkään sen varaan ei voi laskea, että Suomen kesä siunaisi paria aurinkoisella päivällä.

Häät ovat ikimuistoinen juhla hääparille, mutta hieno kokemus myös järjestelyihin osallistuneille.

–Parilla on usein kova tunneside juhlaan, mikä tuo meille lisähaastetta. Palkitsevin hetki on se, kun ensin on tehty vuosi töitä ja sitten näkee, kuinka onnellinen hääpari on ja miten onnistunut juhlasta tuli. Onnellisia kasvoja on aina mukava nähdä, kun pari saa toisensa. On hienoa olla mukana järjestämässä heidän ikimuistoista päiväänsä, kertoo Korhonen.

Lopuksi Korhonen ja Bäckström haluavat antaa häitä suunnitteleville pari vinkkiä.

–Ensin kannattaa varata vihkiminen ja hääpaikka ja tehdä se ajoissa. Budjettia on hyvä arvioida ja sitä mitä mikäkin maksaa sekä miettiä mitä haluaa, jotta loppusumma ei tule ikävänä yllätyksenä. Mieli kannattaa pitää avoimena erilaisille vaihtoehdoille, vaikka mielessä olisi tarkka kuva juhlasta. Nauttikaa häiden suunnittelusta, älkääkä stressatko, vaan antakaa ammattilaisten auttaa. Nauttikaa myös hääpäivästä. Se on kaunis ja ikimuistoinen päivä, josta kannattaa ottaa ilo irti, he kehottavat.

SMS