Jo perinteeksi muodostunut Inkoon Antiikkipäivät ovat pian taas täällä. Tapahtuma järjestetäänkin nyt jo viidettä kertaa ja sitä voikin kutsua suomen mukavimmaksi koko perheen antiikkitapahtumaksi. Tänä vuonna tapahtuma kasvaa kolmepäiväiseksi ja Inkoon suurimmaksi.

Tämän vuoden Antiikkipäiville olemme saaneet mukaan jälleen monen monta mielenkiintoista antiikkikauppiasta, joiden myyntipöydät ovat täynnä vastustamattottomia löytöjä sekä varmasti myös harvinaisuuksia. Moni  kädentyöntaitajakin tulee myöskin paikalle.

Kuten aikaisempinakin vuosina niin tänä vuonna ihanat trubadurit saapuvat myös paikalle. Nyt kolmin kappalein Stefan Paavola, Jazzin maisteri Markku sekä Johan Mångård viihdyttävät teitä koko viikonlopun nonstoppina. Maukkaan lohikeiton, kahvin sekä korvapuustien tuoksu täyttää ilman kun kiertelet antiikkitelttoja.

Tänä vuonna meillä on myös seppä paikalla, joten voit antiikkin shoppailun, musiikin ja syömisen lomassa ohessa seurata myös sepän työprosessia ja kädentyön taitoja. Sekä tottakai myös ostaa kotiin hänen töitänsä.

Samalla sisäänpääsymaksulla voit myös tutustua  valokuvataiteilia Tuomas Haapmannin taidenäyttelyyn ”Faces Of Finland”. Näyttely on herättänyt vahvoja tunteita sekä keskusteluita Suomessa Tule ja koe se.

Tue Suomen maakuntamatkailua ja pienyrittäjiä jotka näinä haasteilisinä aikoina tarvitsevat tukeasi.

Perille tapahtumaan löydät kun käännyt 51 tieltä Inkooseen josta opasteet vievät kirkon nurmialueelle joka toimii parkkipaikkana. Sieltä onkin lyhyt matka tapahtumapaikalle, osoitteessa Suurkirkontie 9,  joka tarjosi hienot puitteet myös viime vuoden tapahtumapaikkana.

Tapahtuma järjestetään perinteisesti heinäkuun kolmantena viikonloppuna pe-su 16-18.7 klo 10-17.

Sisäänpääsymaksu on 8e. Perhelippu 15e. Lapset, ja kaikki yli sata vuotiaat ilmaiseksi.

Kutsummekin kaikki antiikinystävät mukaan viettämään varmasti mukavat ja mieleenpainuvat kesäpäivät ihanan iloiseen Inkooseen.