Merja Virpiö avasi syyskuussa Pusulan kirkonkylälle Peace of Hygge -myymälän, jota hän kutsuu itse kotoisaksi pikkukylän hygge-landepuodiksi. Toinen Peace of Hygge -myymälä Virpiöllä on Hangossa. Peace of Hygge -konseptin valikoima koostuu kotoisista sisustuselementeistä,

kuten valaisimista, sisustustekstiileistä, kynttilöistä, pyyhkeistä, keramiikasta ja saippuoista.

–Tämä on lifestyle-konsepti. Myyn kotoiluun sopivia hyvän mielen tuotteita eli hyggeä, Virpiö määrittelee.

Puodista löytyy paljon kotimaisia tuotteita, sillä Virpiö haluaa tukea kestävää kehitystä ja vastuullisuutta.

–Pidän laadukkaista tuotteista, jotka kestävät aikaa eikä silmä väsy niihin. Tämän päivän trendi on kestävä kehitys eikä pikamuoti.

Myös liiketilan kotoisa ilme on syntynyt kestävän kehityksen hengessä, sillä Virpiö on suosinut uuden sijaan vanhoja huonekaluja. Vanhassa keltaisessa puutalossa toimiva puoti näyttää kotoisalta jo ulkoa katsottuna.

Tuotteiden materiaaleista puolestaan löytyy mm. luomupellavaa, puuta ja lampaanvillaa. Lapuan Kankureiden, Puuvillatehtaan, Puran, Design Paletin ja muiden tunnettujen tuotteiden lisäksi puodista löytyy myös paikallisten ja lähikuntien asukkaiden valmistamia tuotteita, kuten Lopella tehtyjä koiran talutushihnoja. Hieman kauempaa Sastamalasta puolestaan tulee käsintehtyjä laukkuja ja avaimenperiä.

Merja Virpiö kertoo, että Peace of Hygge -konseptin valikoima koostuu kotoisista sisustuselementeistä.

Hyggepuotiin voi poiketa vaikka maakuntamatkalla

Virpiö on aina ollut kiinnostunut sisustamisesta, väreistä ja kontrasteista ja siitä, miten niitä voi muokata.

–Pidän visuaalisista asioista ja olen aina pitänyt sisustamisesta. Pyrin toteuttamaan ratkaisukeskeistä sisustamista hän toteaa, hän toteaa.

Tällä hetkellä Virpiö opiskelee sisustussuunnittelijaksi Helsinki Design Schoolissa. Taustalla hänellä on kymmenien vuosien kokemus vähittäiskaupan alalta, joten myynti ja markkinointi ovat ennestään varsin tuttuja asioita. Ajatus oman yrityksen ja Peace of Hygge-konseptin perustamisesta syntyi pikkuhiljaa. Ensin ajatus konkretisoitui verkkokaupaksi ja sitten myymäläksi, jonka Virpiö avasi Lohjan keskustaan vuonna 2020.

–Kun jäin pois palkkatöistä, päätin kokeilla yrittäjän polkua, Virpiö toteaa.

Korona-aika asetti omat haasteensa aloittavalle yrittäjälle, joten Virpiö muutti liikkeensä Hankoon, jossa idea koko konseptista alun perin sai alkunsakin.

–Minulla on Hangossa toinen koti. Korona-aika toi Hankoon paljon ihmisiä, jotka viettivät paljon aikaa kakkoskodeissaan. Myös päivämatkalaisia oli enemmän, ja myymälälleni muodostui vakioasiakkaita. Hangon myymälä on kausipainotteinen ja näin syksy- ja talvisesonkina auki vain viikonloppuisin, kun taas Pusulan myymälä on auki ympäri vuoden.

Valaisimia, sisustustekstiilejä, avaimenperiä, kynttilöitä, pyyhkeitä, keramiikkaa, saippuoita, koiran talutushihnoja…

Pusulassa asuessaan Virpiö oli etsiskellyt sopivaa liiketilaa myymälälleen jo jonkin aikaa. Kun sellainen viimein löytyi, pisti hän puodin pystyyn. Sekä Pusula että puoti ovat ehdottomasti poikkeamisen arvoisia paikkoja. Peace of Hyggessä voi piipahtaa vaikkapa maakuntamatkan yhteydessä.

–Pusula on ihana, pieni kylä. Varsinkin kesällä tämä on polveilevine maisemineen kuin Suomen Toscana. Maakuntamatkalla voi samalla poiketa vaikka ostamaan paikallisten tilojen tuotteita ja käydä pikkuOmenan Cafe Tapulissa kahvilla tai keittolounaalla. Tällaisissa maalaiskylissä on ihan oma tunnelmansa, Virpiö hehkuttaa.

Entäs se hyggeily? Millaisia ovat Virpiön omat hyggehetket?

–Se voi olla vaikka sukan kutomista takkatulen ääressä tai hyvä kuppi kahvia aamulla. Käytän koiran ensin ulkona ja sytytän sitten kynttilät ja juon kahvin. Sen jälkeen voi aloittaa päivän rutiinit.

Peace of Hygge on avoinna ti-pe klo 11.00–18.00 ja la klo 10.00–14.00.

SMS

Pusulan puotiin voi poiketa vaikka maakuntamatkalla.