Lapsille oli oma jääkaruselli, jossa he pääsivät ratsastamaan jääveistoseläimillä.

 

Jääkarusellifestivaalit täyttivät Lohjan Aurlahden iloisista ihmisistä viime viikonloppuna sekä perjantaina että lauantaina. Ainutlaatuinen talvitapahtuma sai siten ansaitsemansa yleisön, ja kävijät saivat varmasti monta elämystä, joita on mukava muistella myöhemminkin. Sää suosi tapahtumaa, sillä paljon parempi se enää olisi voinut ollakaan. Pakkasta piisasi joidenkin makuun ehkä liikaakin, mutta mieluummin näin kuin kaupunkimme sijainnille perinteistä vesisadetta, josta on useampaakin kertaan kärsitty talviloman aikaan.

Nähtävää ja kokeiltavaa jääkarusellifestivaaleilla riitti: Näin etelässä poroja ei katsella kovin usein, mutta festivaaleille sellainen oli saapunut ihmeteltäväksi. Monenlaista pääsi kokeilemaan, kuten mönkijä- tai ralliautokyytiä. Tunnelmaa tapahtumaan toivat mm. nokipannukahvit. Lapset pääsivät ratsastamaan poneilla ja nauttimaan vetokoirien tarjoamasta pulkkakyydistä. Heille oli myös oma jääkaruselli, jossa pääsi ratsastamaan jääveistoseläimillä. Illan pimeydessä osa jääkaruselleista muuttui valoteoksiksi. Pakkasen puraisua karkuun saattoi pulahtaa paljuun ja nauttia saunassa kunnon löylyt. Syötävää ja juotavaa löytyi monesta kojusta, ja jääkaruselleissa riitti ihmeteltävää. 120-metrisen maailmanennätyskarusellin lisäksi yleisö pääsi ihailemaan mm. karusellin MM-kilpailun tuloksia. Kilpailun voitti Ninnu Kapuaa apua -tiimi. Perjantaina festivaalikansaa viihdytti Elias Kaskinen ja lauantaina festivaalit huipentuivat Waltteri Torikan keikkaan, Tanssistudio Funkan tanssiteokseen ja ilotulitukseen.

Jääkarusellin MM-kilpailussa nähtiin vauhtiakin.

 

Tapahtuma sai paljon ihasteluja ja kiitosta

Hienosti järjestetty ja erittäin monipuolinen tapahtuma keräsi ansaitusti ihasteluja ja kehuja niin sosiaalisessa mediassa kuin paikan päälläkin. Esitettiinpä jo toive siitäkin, että tapahtumasta tulisi perinne. Tapahtuman onnistumiseen on erittäin tyytyväinen myös festivaali-idean takana vaikuttaa keksijä ja tietokirjailija Janne Käpylehto.

-Festari toteutui upeasti. Hämmästelin suurta yleisömäärää ja vielä mukavampi on ollut lukea valtavaa, lähes 100-prosenttisesti positiivista palautetulvaa. Tämä oli organisoinnin, sisukkuuden ja insinöörityön taidonnäyte, jolla Lohjaa tehtiin uudella tavalla tunnetuksi, iloitsee Käpylehto.

Festivaalien suurimmaksi jääkaruselliksi piti olla 70-metrinen, mutta Käpylehto yllätti ja täräytti Aurlahteen kerralla maailman suurimman 120-metrisen ja noin 2,6 miljoonaa kiloa painavan jääkarusellin.

Käpylehto on aiemmin tehnyt maailman suurimman jääkarusellin kaksi kertaa: ensin 57-metrinen Kirkkonummelle ja sen jälkeen 100-metrisen Lohjan Kirmusjärvelle, kun Virossa sahattiin 60,4-metrinen jääkaruselli. Nykyinen 120-metrinen jääkaruselli vei ennätyksen Minneapoliksesta, jossa Chuck Zwilling toteutti 110-metrisen jääkarusellin. Zwilling vieraili myös Lohjan jääkarusellifestivaaleilla.

Lapset pääsivät pulkkakyytiin.

Maailmanennätys palasi Suomeen Janne Käpylehdon sahaaman 120-metrisen karusellin myötä.