Veljespiiri ja Lohjan seurakunta järjestävät jälleen perinteisen joulukonsertin, jossa kerättävällä kolehdilla rahoitetaan vähävaraisten jouluruokailua ja jouluisia ruokakasseja. Joulukonsertti järjestetään 25.11. kello 19.00 Lohjan Pyhän Laurin kirkossa. Konsertissa esiintyvät Christianus-kuoro, jota johtaa Arto Tinell, Angela Saarinen (piano), Piccola-orkesteri johtajanaan Pirjo Suonio. Ukkokööri johtajanaan Matti Leivo, Duo Chidima (piano) & Ifeoma (viulu) sekä Raija Rajalin-Tymura (urut). Puheen pitää rovasti Hannu Nyman.

–Konsertti on järjestetty jo toistakymmentä vuotta samalla teemalla eli paikalla on monipuolinen esiintyjäjoukko. Etenkin mummot ja papat pitävät Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston pienten esiintyjien Piccola-orkesterista ja kuoromusiikki taas liittyy läheisesti jouluun, kertoo Jorma Kuosmanen.

Myös Veljespiirin Ukkokööri esiintyy jälleen.

–Yhtenä vuonna emme esiintyneet, mutta silloin yleisö sanoi, että eihän tämä ole teidän juttunne, jos ette itse esiinny. Laulamme siis 15–äänisesti eli niin moniäänisesti kuin kuorossamme on jäseniä, Kuosmanen sanoo.

Myös yleisö pääsee ääneen.

–Ihmiset ovat kovasti tykänneet jouluisten virsien laulamisesta. Joulun tunnelmaa päästää jälleen kokemaan myös siten.

Kuosmanen kertoo, että konserteissa on aiempina vuosina vallinnut juhlava ja jouluinen tunnelma.

–Kynttilät palavat ja joulukuusikin on yleensä ollut paikalla. Kirkko on tullut täyteen.

Myös Virkistystoiminnan Ystävät Säätiö sr tukee tapahtumaa mm. kustantamalla esiintyjille kukkaset. Konsertti kestää noin 1,5 tuntia.

Joulukonsertissa esiintyy mm. salolainen, hengelliseen musiikkiin keskittynyt
Christianus-kuoro, johon kuuluu parikymmentä laulajaa. Kuoron ohjelmisto koostuu monipuolisesti kuorolaulun eri lajeista.

Jouluruokailu ja ruokakassit lämmittävät mieltä

Vähävaraisten jouluruokailu järjestetään 17.12. kello 19.00 Lohjan seurakuntakeskuksessa. Kuosmanen kertoo, että jouluruokailu on kerännyt tasaisesti noin 110 ruokailijaa vuosittain.

–Ihmiset ovat olleet otettuja siitä, että heidät huomioidaan näin ja heille järjestetään oma ruokailu, Kuosmanen sanoo.

Jouluiset kassit sisältävät mm. säilykkeitä, kaurahiutaleita, kahvipaketin, keksipaketin ja suklaalevyn, rusinoita, makkaraa ja kynttilän. Ruokakassit viedään vähävaraisille kotiin. Esimerkiksi Lohjan seurakunta vinkkaa Veljespiirille ruokakassin tarvitsevista.

SMS