Lohjan Jumppa-Jussit ry edistää jäsentensä fyysistä kuntoa ja hyvää terveyttä liikunnan ja yhteisen ajan vieton kautta. Jumppa-Jussien puheenjohtaja Hans Alm kertoo, että kyseessä on siinä mielessä yksi Suomen suurimmista vapaaehtoisvoimin toimivista ihmisten liikuttajista, että kerralla jumppaamassa voi olla jopa yli sata eri-ikäistä Jumppa-Jussia. Osallistujien ikähaitari vaihtelee noin 60 – 90 ikävuoden välillä.

–Vanhin tällä hetkellä mukana olevista on 90-vuotias. Hän jumppaa täysillä mukana. Jokainen liikkuu oman kuntonsa mukaan. Aika rentoa täällä on. Sosiaalinen puoli ja yhteisöllisyys ovat myös tärkeitä asioita. Jumpassa tavataan kavereita ja voidaan keskustella, kertoo Alm.

Jumppa-Jussit sai alkunsa 45 vuotta sitten.

–Perustamassa olleista henkilöistä tuntui, että voimistelua tarvitaan. Silloin monet miehet olivat nuoria, mutta nyt keski-ikämme on noin 75 vuotta, Alm sanoo.

Alkuun mukana oli parikymmentä jumppaajaa, mutta vähitellen sana levisi puskaradion kautta. Monet miehistä ovat olleet mukana toiminnassa jo vuosikymmeniä. Nykyään paikalla on joka kerta noin 80 jumppaajaa. Alm muistuttaa, että toiminnan taustalla vaikuttaa yhdistyksen perustajiin kuuluneen Leo Lipastin toteamus: ”Jos löhööt, niin lahoot.”

Jumpat järjestetään Mäntynymmen yhtenäiskoulun liikuntasalissa tiistaisin ja perjantaisin kello 17.30 – 18.30. Puolet ajasta jumpataan seisaallaan ja puolet matolla. Joka toinen tiistai pidetään keppijumppaa.

–Kerran kuussa meillä on ammattivetäjä yhdistyksen ulkopuolelta, mutta muuten koulutetut vertaisohjaajamme vetävät jumppaa aina viikon kerrallaan. Ohjaajia on 12, Alm kertoo.

Lisäksi maanantaisin pelataan lentopalloa Mäntynummen koululla ja torstaisin Ojaniitun koululla kello 16.00 – 17.00. Mukaan pääsee tulemalla paikalle, ennakkoilmoittautumista ei tarvita.

Toimintaan kuuluu viikoittaisten liikuntahetkien lisäksi myös retkiä. Ohjelmassa on mm. kylpylämatkoja ja risteilyjä. Kesäisin sauvakävellään ja syksyisin saunotaan.

Lasse Oksanen (vas), Hans Alm ja Helge Rinnet kertovat, että liikunnan lisäksi sosiaalinen puoli ja kaverien tapaaminen ovat tärkeä osa Jumppa-Jussien toimintaa.

Polttoainetta elämään

Lasse Oksanen löysi Jumppa-Jussit 27 vuotta sitten, kun kaverit pyysivät hänet mukaan. Oksanen on toiminut vertaisohjaajanakin jo kymmenen vuotta. Yksi uusista tulokkaista puolestaan on Helge Rinnet, joka tuli mukaan Jumppa-Jusseihin vasta tammikuussa.

–Monta vuotta olen harkinnut Jumppa-Jusseihin tuloa, kun kaverit ovat pyytäneet mukaan. Nyt tulin, kun nivelet ovat alkaneet jäykistyä. Kaduttaa, etten tullut jo aiemmin, koska on ollut niin kivaa, Rinnet kertoo.

Myös he korostavat liikunnan lisäksi toiminnan sosiaalista puolta. Jumppa-Jusseista on löytynyt uusia ystäviäkin.

–Jumppa yhdessä sosiaalisen vuorovaikutuksen kanssa tuottaa mielihyvää, joka on polttoainetta jokapäiväiselle elämälle, muotoilee Oksanen.

He kannustavat muitakin mukaan.

–Ehdottomasti mukaan vaan. Tämä on kivaa ja hyvähenkistä toimintaa, Rinnet sanoo.

–Ensimmäinen askel on se, että tulee mukaan, mutta sen jälkeen tämä on vähän kuin huumetta. Kyllä tässä jotain täytyy olla, että näin iso porukka miehiä saadaan liikkeelle, Oksanen pohtii.

Jumppa-Jusseihin liitytään usein ystävien kannustuksen myötä.

–Minulla on nytkin pari äijää työn alla, naurahtaa Oksanen.

–Tässä on kynnys niin matalalla kuin se vain voi olla. Moni on tullut mukaan esimerkiksi naapurin pyynnöstä, kertoo Alm, joka on itse ollut mukana Jumppa-Jusseissa jo 33 vuotta.

–Mukaan voi vain tulla, ja me toivotamme tervetulleeksi, Alm tiivistää.

Entä naiset sitten? Oksanen ja Rinnet pohtivat hetken, mutta eivät tiedä Lohjalta vastaavaa toimintaa naisille.

–Joskus on ollut puhetta, että naisten pitäisi perustaa samanlainen ryhmä. Aikoinaan Jumppa-Jussien perustajien vaimot pelasivatkin lentopalloa yhdessä. Tällainen toiminta vaatii kuitenkin aina niitä aktiivisia, jotka lähtevät vetämään, kertoo Oksanen.

Se on totta. Miten on, löytyisikö Lohjalta aktiivista naisenergiaa?

SMS

Viime torstain jumpassa oli paikalla melkein 90 osallistujaa.

Kommentoi kirjoitusta