Kaikkiin tuuliin -näyttely on Lohjan kaupungin yhteisten 7–9 K-luokkien taidenäyttely. K-luokille oppilaat tulevat eri puolilta Lohjan kaupunkia ja muodostavat yhtenäisen 20 oppilaan ryhmän. Oppilailla on ollut aiemminkin mahdollisuus osallistua erilaisiin taideprojekteihin maalausten ja voimaannuttavan valokuvauksen tiimoilta, ja tänä vuonna luokan ohjaajana toiminut taiteilija Ilkka Halminen on jälleen omalla ammattitaidollaan ohjannut ja neuvonut oppilaita taiteen synnyttämisen parissa.

Oppilaat ovat yhteistyössä luokan aikuisten ja taiteilija Halmisen ohjauksessa tehneet töitä itselleen tärkeistä ja sydäntä lähellä olevista aiheista. Projektia on työstetty kevään 2021 aikana.

Oppilaat ovat itse myös runoilleet taideteoksiin sopivia runoja ja ajatelmia. Runot on laitettu esille taideteoksien yhteyteen. Kollaasimaalauksia voi käydä ihastelemassa Lohjan pääkirjaston Pähkinäsalissa 28.5. asti. Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn!

Yrttiruukuilla varoja luokkaretkirahastoon

Kevään projekteihin K-luokilla liittyy jo useamman vuoden perinteenä myös kasvihuoneella työskentely. Oppilaat istuttavat aikaisin keväällä siemenet ruukkuihin ja kasvattavat taimia kasvihuoneessa joka päivä kastellen ja yrttejä hoivaten. Taimista kootaan myytäviä yrttiruukkuja, joita oppilaat itse käyvät jalan myymässä kaupungilla. Myyntituotto osoitetaan lyhentämättömänä oppilaiden luokkaretkirahastoon ja/tai muuhun koulutyön vastapainoiseen toimintaan.

K-luokkien oppilaat ovat olleet pääsääntöisesti innolla mukana näissä erilaisissa projekteissa. Projekteihin on varattu reilusti aikaa ja mahdollisuuksia töihin paneutumiseen. Tämänkaltaiset työskentelytavat lisäävät yhteenkuuluvuutta ja ryhmätyötaitoja ja kasvattavat luokkahenkeä. Voimme koko luokan voimin olla erittäin ylpeitä taas yhden kevään osalta urakoiden huikeista lopputuloksista.

Jos olet kiinnostunut tukemaan luokan toimintaa, yrttiruukkuja voi ostaa suoraan myös Anttilan koulun pihalta sovittuna ajankohtana. Yrttiruukkuja voi tiedustella suoraan opettajilta numeroista 044 374 3755 tai 044 374 3757.