
Vuokraaminen ja leasing
malaisille kenties tutuinta asuntojen suhteen. Vuokralla asuvien asuntokuntien määrä ylitti miljoonan rajan vuonna 2023. Vuoden 2023 lopussa vuokralla asui 1,02 miljoonaa asuntokuntaa, kasvu on tullut yksinasujista ja kahden hengen asuntokunnista. Vuokra-asuminen on yleisempää kerrostaloissa (n. 63%). Esimerkiksi Tampereella yli puolet tamperelaisista asuu vuokralla.

Yhden valtuustokauden päätös – syksyllä on valtuustossa uudet tuulet
Lohjan kaupunginvaltuuston tämän valtuustokauden viimeinen kokous käytiin läpi viime keskiviikkona kevyellä asialistalla. Kokouksen suurinta antia lienee ollut lopettavien valtuutettujen muistaminen ja asioiden siirtäminen tulevalle valtuustolle, joka aloittaa toimessaan kesälomien jälkeen. Samalla päättyi valtuustonpuheenjohtajan Joona Räsäsen 12 vuoden valtuustonpuheenjohtajan työt, josta hän kiitteli vuolaasti koko valtuustoa sekä Lohjan kaupunginjohtajaa Pasi Perämäkeä, joka otti työn vastaan tasoittamaan silloista tilannetta Lohjalla. Kuten Räsänen muisteli, harvemmin on yhden valtuustokauden aikana valittu kaupunginjohtajaa peräti kolme kertaa.

Tuukka Taponen pettyi niukkaan nelossijaan Imolan FIA F3 pääkilpailussa viikonloppuna
Tuukka Taponen aloitti Imolan pääkilpailun erinomaisesti nousten neljänneltä lähtöruudulta kolmanneksi jo ensimmäisellä kierroksella. ART Grand Prix -kuljettaja onnistui pitämään sijoituksensa useiden kierrosten ajan, mutta kilpailun edetessä hän alkoi kärsiä renkaiden kulumisesta. Tämä johti siihen, että Noah Strømsted ohitti hänet kierroksella 10, pudottaen Taposelle neljänneksi.

Juhlakonsertti – Lohjan musiikkikurssi 50 vuotta
Musiikkíkurssin Juhlakonsertissa kuullaan Mendelssohnin viulukonsertto e-molli, jonka tulkitsee viulutaiteilija Vilmos Szabadi, Sibeliuksen Karelia-sarja ja Melartinin Juhlamarssi. Kanneljärven Virtuooseja johtaa Tuomas Törmi.

Lehtimainonta toimii tutkitusti kesälläkin – tavoita lomalaiset tehokkaasti
Kesä ei ole hiljaiseloa markkinoinnissa – päinvastoin. Lomalaiset viettävät enemmän aikaa kotona, mökillä ja matkustaen kotimaassa, mikä tekee heistä vastaanottavaisempia mainonnalle. Rentoutuneessa mielentilassa ihmiset ovat avoimempia uusille ideoille ja ostoksille, mikä tarjoaa yrityksille ainutlaatuisen mahdollisuuden tavoittaa asiakkaita tehokkaasti.

Kesko rakennuttaa K-Marketin Siuntioon
Siuntion kunta on myymässä Siuntiontien ja Flemingintien kulmassa sijaitsevan kiinteistön Keskolle, joka rakennuttaa tontille K-Marketin. Kesko suunnittelee aloittavansa rakennustyöt tänä kesänä. Rakennuksen on tarkoitus valmistua syksyksi 2026.

LoU Basketin U15-tytöt SM-lopputurnauksessa – kausi päättyi hienoon kuudenteen sijaan
LoU Basketin U15-tyttöjen koripallokausi huipentui viikonloppuna 9.-11.5.25 Tampereella pelattuun Robert Petersen Cupin SM-lopputurnaukseen. Lohjalaisjoukkue sijoittui valtakunnallisen sarjan päätösturnauksessa hienosti kuudenneksi, mikä kruunasi joukkueen vahvasti sujuneen kauden.

Säästäminen ja aika- koska pitäisi aloittaa
Säästämisestä ja sen keinoista puhutaan nykyään entistä enemmän. Siitä on tehty myös televisio-ohjelmia, lähes realityviihdettä. Mutta miten me suomalaiset säästämme, ja miten sinä itse suhtaudut säästämiseen ja säästämisen nykyaikaisiin mahdollisuuksiin?

VIRKKALAN KIRKKO SAAMASSA HISTORIATEOKSEN
Historiantutkija (FM) Sanna Luukkonen kokoaa kirjaa Virkkalan kirkon ja hautausmaan historiasta. Virallisten asiakirjojen tietoja elävöittämään kaivataan paikallisten asukkaiden muistoja niin kuvien kuin tarinoidenkin muodossa.

Paloniemen kartanon huvimajan kunnostus ja siirto Lohjan museon alueelle
Paloniemen kartanon huvimaja edustaa merkittävää osaa Lohjan kulttuuriperintöä. Tämä arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema rakennus on historiallisesti ja arkkitehtonisesti arvokas. Hanke liittyi kiinteästi Lohjan kaupungin 700-vuotisjuhlavuoden viettoon ja nyt tänä vuonna kaupungin oli tarkoitus saada siirto toteutettua, mutta hankkeen kustannukset ovat nousseet yli hyväksytyn tason.

Lohja ja uusi datakeskus: Mahdollisuudet ja haasteet
Datakeskukset ovat nykyaikaisen digitaalisen talouden perusta, mahdollistaen lukuisia palveluita ja toimialoja, joista olemme yhä riippuvaisempia. Lohjan Virkkalaan suunniteltu uusi datakeskus on merkittävä hanke, joka voi tuoda alueelle taloudellisia mahdollisuuksia, mutta samalla se herättää tärkeitä kysymyksiä sen taustasta, mahdollisista ongelmista ja kansallisesta näkökulmasta.

Väyläviraston Hyvinkää–Hanko-ratahankkeen riskipuiden poistoon liittyvä työ on keskeytetty kesän ajaksi
Väyläviraston Hyvinkää–Hanko-radan sähköistys ja tasoristeyksien parantaminen -hankkeessa on päätetty keskeyttää maaliskuussa käynnistetty riskipuiden poistoon liittyvä työ Hyvinkää–Karjaa-rataosuudella 7.5.2025 alkaen. Keskeytyksen syynä on alueen asukkailta tullut runsas palaute.

Degerby skolanin joukkue voittoon Kierrätysexpertit-kisassa
Rosk’n Rollin vuotuinen nelosluokkalaisille järjestämä kierrätysaiheinen kilpailu on ratkennut. Länsi-Uudenmaan taitavimmat ja nopeimmat kierrätysosaajat tulevat tänä vuonna Inkoon Degerby skolanista.

Joddböle V ja Blastr Green Steel tehdas
Inkoon kunnanhallitus on hyväksynyt Joddböle V -asemakaavan, mikä merkitsee merkittävää edistysaskelta Blastr Green Steelin suunnitteleman vähäpäästöisen terästehtaan ja vetytehtaan toteuttamisessa. Samalla Blastr, alueen maanomistajat ja Inkoon kunta ovat allekirjoittaneet maankäyttösopimuksen, joka määrittelee infrastruktuurin kustannusten jakamisen. Tämä kehitys mahdollistaa hankkeen siirtymisen seuraavaan vaiheeseen, jossa haetaan ympäristö-, vesi- ja rakennuslupia.

Wickström: Inkoo näytti vihreää valoa Joddbölen kehittämiselle – Länsi-Uusimaa voi nousta vihreän siirtymän edelläkävijäksi
Inkoon kunnanvaltuusto päätti tänä iltana hyväksyä asemakaavan niin sanotulle Joddbölen alueelle. Kaavan tarkoituksena on mahdollistaa Blastr Green Steelin suunnittelema vähäpäästöisestä terästehtaasta, joka rakennettaisiin Joddbölen teollisuusalueelle Inkooseen.

Improvisaatioteatteri Oodi toimii vahvana ja työllistää ammattitaiteilijoita
Tästä lähtien Oodi on tuottanut noin puolisen sataa ammattimaisesti toteutettua improvisoitua näytelmää. Korona-aika toi loven toimintaan, mutta ei onneksi pysäyttänyt sitä. Läntisellä Uudellamaalla vaikuttava Oodi toteuttaa erityisesti improvisoituja musiikkiteatterinäytelmiä. Kokoonpanoon kuuluu muusikko ja neljä näyttelijää.

Mustionjoen kalatiet taas auki – seuraa vaelluskalojen nousua suorana Kalastriimistä
Vaelluskalojen nousua Mustionjoen Åminneforsin kalatiessä Raaseporissa voi seurata tänä keväänä ensi kertaa suorana Kalastriimi-lähetyksen kautta. Raaseporin kaupungin huoltohenkilöstö ja Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n asiantuntijat ovat avanneet maanantaina 5. toukokuuta Mustionjoen kalateiden luukut.

CBD stressiin: miten tämä luonnollinen aine voi olla hyödyksi?
Nykyajan vaativassa maailmassa stressinhallinta on tärkeämpää kuin koskaan. Jatkuvat vastuut, ilmoitukset ja tehtävälistat saavat kenet tahansa tuntemaan itsensä kukistetuksi. Ajan myötä krooninen stressi voi vaikuttaa haitallisesti mielentilaan, keskittymiskykyyn ja yleiseen hyvinvointiin.

Sähköautot työkäytössä: pakettiautot
Sähköpakettiautot ovat yleistymässä nopeasti yritysten työkalustossa, tarjoten ympäristöystävällisen ja kustannustehokkaan vaihtoehdon perinteisille polttomoottoriautoille. Tässä kirjoituksessa tarkastelemme sähköpakettiautojen soveltuvuutta työkäyttöön, niiden etuja ja haasteita sekä esittelemme suosittuja malleja.

Äitienpäivän psykologia
Äitienpäivä on monelle perheelle yksi vuoden tunnepitoisimmista juhlapäivistä. Se herättää rakkautta, kiitollisuutta, mutta myös odotuksia ja mahdollisia pettymyksiä. Äidit usein kantavat valtavaa tunnekuormaa – halu olla täydellinen äiti, saada perheeltä huomiota ja kokea, että heidän roolinsa nähdään ja arvostetaan. Tämä juhlapäivä voi nostaa esiin alitajuisiakin tunteita niin äideissä kuin heidän läheisissään: onko kiitos tarpeeksi? Onko muistaminen oikeanlainen? Nämä pohdinnat liittyvät suoraan siihen, kuinka ihmiset kokevat oman arvonsa perheenjäsenenä.

Kesä ja lomat: onko lomamökkisi ja samalla kodin ensiaputarvikkeet tarkistettu koska viimeksi
Kesä tuo mukanaan rentouttavia hetkiä mökillä ja ulkoilmassa, mutta samalla se lisää myös riskejä pienille tapaturmille ja sairastumisille. Siksi on tärkeää varmistaa, että sekä mökin että kodin ensiaputarvikkeet ovat ajan tasalla ja käyttövalmiita

Kanneljärven Opiston kuvataideopiskelijoiden näyttely Vapaus
Kanneljärven Opiston kuvataideopiskelijoiden näyttely Vapaus 7.5.- 24.5.2025 Galleria LUTS Laurinkatu 48 Avoinna ti-pe 13.30- 18 la 10-14 Vapaus Kanneljärven Opiston kuvataidekoulutusten näyttelyyn osallistuu opiskelijoita monelta eri koulutuslinjalta.

Suurin niistä on rakkaus -konsertti 17.5. klo 19 Vivamon kirkossa
Suurin niistä on rakkaus -konsertissa kuullaan ikivihreitä klassikoita inhimillisestä rakkaudesta, mm. Hymni rakkaudelle, Niin paljon kuuluu rakkauteen ja Myrskyluodon Maija, sekä koskettavia lauluja Jumalan rakkaudesta. Mukana on mm. Lasse Heikkilän uusia hengellisiä tangoja. Luvassa on tunteita täynnä oleva konsertti siitä, mikä on elämän suurin kantava voima: rakkaus.

Miksi lainavertailu on tärkeää – 3 vinkkiä parempiin ehtoihin
Voi olla hyvä idea vertailla lainoja ennen päätöksentekoa – se voi säästää paljon rahaa. Tässä artikkelissa kerrotaan, miksi lainoja kannattaa vertailla, mitä kannattaa ottaa huomioon ennen lainanottoa ja annetaan kolme vinkkiä parempien ehtojen saamiseksi.


