Lohjalaisen Cambridge Valmentaja Mervi Lepän kaksi asiakasta eli Ursula Lähteenmaa ja Elina Helakorpi osallistuvat nyt kesäkuussa järjestettävään kilpailuun. Kilpailun tarkoituksena on palkita sekä valmentaja, että oman elämäntapamuutoksensa tehnyt asiakas. Äänestysaikaa on 22.6.2018 saakka ja kaikki Suomen kilpailijat kerätään cambridgeohjelma.fi -sivulle, jossa yleisö äänestää suosikkiaan. Kilpailun voittavat eniten ääniä keränneet kilpailijat. Palkintona on matka Lontooseen valmentajan kanssa.

– Meillä Cambridge-ohjelmassa on kyse elämäntapamuutoksesta, johon usein liittyy painonpudotus, mutta kyseessä on paljon muutakin kuin vain ruokatapojen muuttaminen, kertoo Mervi Leppä.

– Olen todella iloinen ja ylpeä Ursulan ja Elinan rohkeudesta lähteä mukaan kilpailuun ja antamaan omat kasvonsa elämäntapamuutoksen tehneenä. Kyseessä on kuitenkin asia, mikä ei ole vain kertahomma vaan koko elämänmittainen asia.

Se, että ihminen lähtee mukaan ohjelmaan kuin ohjelmaan on vasta se ensimmäinen askel. Oma elämäntapamuutos on asia, jota kukaan ei voi ihmiselle pakottaa, ja jotta se onnistuisi, on ihmisen itsenä oikeasti haluttava sitä.

Oma sitoutuminen ja halu ovat tärkeimmät

– Olen minäkin ehtinyt kokeilla jo erilaisia tapoja, mutta viime syksynä muistin kaverini maininneen Cambridge Ohjelman ja Googlen avulla löysin sitten Mervin ja Cambridge Lohjan, aloittaa toinen Lohjan kisaan lähtevistä eli Elina Helakorpi.

– Kyllä kaikki lähtee omasta tahdosta. Itselläni oli taustalla juuri tupakoinnin lopettaminen ja kun sekin tuntui onnistuvan niin ajattelin, että miksei myös vähän isompikin muutos ja niin vajaan vuoden olen ollut nyt Mervin valmennettavana.

– Vähitellen sitä on ymmärtänyt, että tässä on kyse paljon muustakin kuin vain syömisestä. Olen sanonut Merville, että hänen kanssaan keskustelut ovat kuin kävisi terapeutilla. Kun lisäksi hyvien hetkien määrä on niitä vaikeita hetkiä suurempi niin oikean tien olen valinnut, ja Mervin kysyessä minulta, haluanko lähteä kisaan  – päätös oli helppo tehdä.

Ursula Lähteenmaa kertoi haastattelussa, kuinka hänellä oli pienenä tyttönä haave tulla malliksi, mutta silloisen pienen tytön itseluottamus ei ollut kohdillaan. Nyt aikuisena naisena Ursula on löytänyt uuden vaiheen elämässään.

– Lähteminen Cambridge Ohjelmaan ja oman elämän haltuunotto ovat olleet yksi elämäni parhaita päätöksiä. Olen saanut lisää itseluottamusta ja kohteliaita kommentteja tuntemattomiltakin ihmisiltä. Nuoruuteni haave mallinurasta on myös toteutunut tänä vuonna kun olen esiintynyt jo mm. Päiväkumman Aikuinen nainen tapahtumassa. Tuolla Päiväkummun tapahtumassa Marjo Sjöroos valitsi minut aikuinen nainen-malliksi, kertoo Ursula.

– Alun perin koko Cambridge Ohjelmaan lähtö tapahtui minulla terveyssyistä ja nyt kun vyötäröni on saanut uudet hoikat piirteet, ovat myös minua vaivanneet maksa-arvot parantuneet huimasta ja menneiden kuukausien kokemukset ovat antaneet minulla aivan uutta uskoa ja luottamusta omaan itseeni.

Molemmat naiset lähtevät kisaan kertoakseen oman tarinansa rohkaistakseen muita tekemään samoin – ottamaan oman terveytensä ja elämänsä omiin käsiin.

Cambridge Ohjelma

Cambridge Ohjelman taso-ohjelma koostuu kuudesta eri tasosta, joista viisi ensimmäistä ovat laihduttavia. Kuudes taso keskittyy painonhallintaan. Taso-ohjelman ansiosta laihdutus Cambridge Ohjelmalle on mahdollista kaikille riippumatta lähtötilanteesta tai tavoitteesta.

– Olen nyt itse ollut Cambridge Valmentajana kuusi vuotta ja niistä kaksi viimeistä täysin yrittäjänä ja näiden muutaman vuoden aikana olen jo nähnyt sen muutoksen, mikä ihmisillä on tiedon suhteen. Ihmisten terveystieto on lisääntynyt ja myös halu ottaa asioista selvää.

– Oma taustani sairaanhoitajana antoi minulle jo aluksi hyvän pohjan lähteä Valmentajaksi ja kaksi vuotta sitten kävimme kotona keskustelun, että nyt olisi aika tehdä päätös. Joko olisin jatkanut kahta työtä tai valita jompikumpi. Mieheni sanoi, että kuuntele sydäntäsi, ja tässä sitä ollaan – ja päätöksessäni pysyisin yhä, kertoo Mervi.

– Se, että ihmiset ovat tietoisempia terveysasioista ja liikunnasta on jo hyvä asia, mutta tietoa on niin paljon tarjolla ja niin erilaista, että on hyvä olla tällainen Valmentaja lähellä, kenen kanssa voi keskustella näistä eri vaihtoehdoista, ja löytää se itselle sopiva tapa, kertoo Mervi.

– Moni muualta tuleva ravitsemusoppi tai laihdutusidea perustuu erilaiseen maahan kuin mitä Suomi on. Suomi on erilainen kuin esimerkiksi Etelä-Euroopan maat, ilmastomme on erilainen, ihmisten elintavat, elinrytmi on erilainen – siksi minä pohjaan omat oppini ja ajatukseni suomalaiseen ravitsemussuositukseen, joka todistetusti toimii täällä Suomen leveysasteilla.

Valokuvat Jimi Österberg

Kilpailusta lisää:

https://www.cambridgeohjelma.fi/laihdutus/cambridge-kasvo-kilpailu.html